Pocket full of dreams...

Kesä on jo kauneimmillaan tässä vaiheessa, kun vihdoin pääsen takaisin blogin ääreen, ihanaa <3 Mulle iski tähän väliin pieni pakkolepo kaikista kiireistä kesäflunssan muodossa. En meinannu luovuttaa sille ollenkaan ja muutaman päivän sinnittelin kurkkukivun kanssa ihan jo senkin takia, etten voinu uskoa todeksi että joudun ottamaan saikkua uudesta työstä heti ekalla viikolla. Minä, joka en edes koskaan oo kipeenä?!?! Eilen ei sitten aamulla enää lähteny pihaustakaan ääntä ja olo oli muutenkin semmonen jyrän alle jääny, joten oli pakko luovuttaa ja jäädä kotiin. Neljän tunnin päikkäreiden jälkeen olo oli enää pienen jyrän alle jääny, mutta silti tänäänkin oon joutunut nielemään kiukkuni ja lepäämään edelleen. Maanantaina sitten taas uudella tsemillä paluu uuteen, huippukivaan duuniin!

En oikein muista edes, mihin aiheeseen oon viimeksi jäänyt täällä huhuillessani, mutta alotetaan nyt vaikka siitä, että tehtiin tossa taannoin miehen kanssa come-back Suomeen. Nopeella aikataululla hankittiin molemmille työt täältä, tosin nyt toistaseks eri paikkakunnilta. Nyt puuttuu enää kämppä ja ollaankin oltu evakossa siellä sun täällä (kiitos ja anteeks). Oon aika tottunut tälläseen kiertolaiselämään, enkä jaksa siitä niin kovin ressailla, mutta oishan se mukava olla omassa kodissa kuitenkin eikä matkalaukkujen kanssa kansoittamassa toisten olkkareita.

Treenaamisen ja ruokavaliossa pysymisenhän tällänen sinne tänne sinkoileminen välillä asettaa koetukselle, mutta kun haluaa oikeasti ja suunnittelee pikkusen, saa tehtyä tarvittavat. Jos ei luovempia ideoita ilmaannu, niin riisikakkuja ja purkkitonnikalaa voi aina varastoida laukkuihin vaikkei lieden (saati jääkaapin tai pakastimen, jossa kokatut ruuat voisi säilöä) ääreen olisi pääsyä... Kovin monipuolisesta ravinnosta ei toki siinä vaiheessa voi puhua, mutta aina ei voi saada kaikkea. Jos ei ole mahdollisuutta prepata ruokia eikä rahaa syödä jokaista ateriaa ravintolassa, niin sitten edetään tilanteen sanelemilla ehdoilla :D

Treenien suhteen mut on pelastanut Fressi, jolla alkaa olla saleja aika lailla mulle optimaalisissa lokaatioissa: Helsingin Kampissa, Espoon Leppävaarassa ja Espoonlahdessa sekä Tampereella. Monia muitakin tottakai, mutta noi on ne meitsin omat! Aukioloajat on myös yksi iso syy, miksi Fressiä olen jo kauan fanittanut: kukapa ei haluaisi vapaasti päättää, milloin treenaa aikavälillä 05-23 vuoden jokaikinen päivä...

Kuten siis jo tuli moneen kertaan selväksi, tässä on ollut kalenteri täydempänä kuin aikoihin, mutta hyvähän se vaan on! Kuitenkin ehkä liiankin moneen repeämisestä ilmoitti nyt tää juuri puhjennut flunssa - mua ei nimittäin oikeasti ole kovin moni tauti viime kuukausina tai vuosinakaan selättänyt. Aina pitäisi kuitenkin muistaa, että vaikka on kuinka kivaa tekemistä, niin nukkua täytyy kunnolla, muuten ei kroppa pysy menossa mukana. Mulla on hirveä määrä haaveita ja visioita sydämen täydeltä, ja niitä alan ja olen osin jo alkanutkin pikku hiljaa toteuttamaan. Elämä on tehty elettäväksi eikä himmailtavaksi, sitä mieltä mä oon. :) En halua katua tekemättä jääneitä juttuja vaan ennemmin sitten vaikka niitä huteja, joista on saanut ottaa opikseen.

Seuraava kisaetappi on asetettu syksyyn. Mun keho ei käynyt hurjaa muodonmuutosta läpi kisa- ja harjoituskauden välillä, ja kiristyäkkin olisi edelleen varaa seuraavaan kisaan. Näin yhtä ihanaa ystävää pitkästä aikaa ja hän kommentoi, että nähtyään keväällä mun kisakuvia, ajatus oli että "tollanenhan toi on aina ollu". Että eihän siinä kunnossa ollut mitään muutosta mun normikuntoon. Onko se sitten hyvä vai huono juttu? Ehkä olisin tavallaan itse odottanut ja toivonut isompaankin muutosta, mutta toisaalta oon myös koko ajan toitottanut, ettei kannata jojotella ees taas kisa- ja himobulkkauskunnon välillä. Joten mennäänpä sitten taas valmentajaa kuunnellen eteenpäin. 

Paljon opittavaa mulla on silti edelleen, eikä läheskään kaikkea ole vielä kokeiltu. Jos nyt onkin testattu yhtä tapaa tehdä kisapreppi, jatkossa voidaan kokeilla vaikka mitä. Kaikkia kortteja ei siis todellakaan ole vielä pelattu, lisää löytyy pahan päivän varalle ja kehittymisennälkäkin on valtaisa. Sitähän tää on, oppimista ja kokeilemista. Sinänsä toivoisi, ettei kaikkea tarvisi oppia kantapään kautta, mutta eipä niitä virheitä ja epäonnistumisiakaan pidä liiaksi pelätä. Se mikä musta on tärkeintä, on se ettei luule tietävänsä jo kaikkea tai ikinä myöskään luule olevansa muita parempi. Paitsi, että sellainen on aika ällöttävää, se myös sulkee sun silmät ja korvat kaikelta uudelta, josta voisit ottaa opiksesi ja kehittyä. Joku viisas mulle totesi hiljattain, että täytyy uskaltaa myös muuttua, jos tarvetta sille on!

Toivottavasti teillä kaikilla on lähtenyt kesä käyntiin loistavasti! Iloisia treenejä ja muistakaa nautiskella kesästä <3 Itse oon muutaman jädenkin jo kerennyt tuhoamaan miehen kanssa kimpassa ;)

Kiitos kuvista Body-lehti sekä kuvaajat Tapani Moisala ja Tomi Rehell.