-

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lisäravinteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lisäravinteet. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Superruuilla flunssaa vastaan

Alhaisilla kalorimäärillä kovaa treenatessa kroppa on ison stressin alla, ja tämä voi näkyä vastustuskyvyn heikkenemisenä ja johtaa pahimmillaan sairastelukierteeseen. Mä olen onnekseni välttynyt flunssilta kisaprepin ajan tosi hyvin. Eilen kuitenkin herätessä kurkkua kutitteli ikävästi ja mietin että eikä, nytkö mä sitten joudun pakkolepoon... Mutta ihan ilman taistelua en ajatellut flunssalle kuitenkaan antautua ja hyvä niin, koska kurkkukivut onneksi hävisi yhtä nopeasti kuin tulivatkin!

Kuva: CocoVi

Mun taisteluväline nro 1. on nykyisin pakuritee. En ihan todellakaan tiedä mitä tekisin ilman sitä. Koko talvi mentiin ilman isompia sairasteluja (en nyt ainakaan ihan heti muista sellasia), vaikka mies kävi läpi ties mitkä flunssat ja perheelläkin vieraillessa olin kyllä useampaan otteeseen flunssapöpöille alttiina. Uskon, että tähän vaikutti nimenomaan pakuriteen säännöllinen lipittäminen. Viimeistään siinä vaiheessa kun lähipiiristä joku alkoi valitella flunssaoireita, kaivoin aina pakurijauhet esiin ja keittelin itselleni etukäteen taikateet vastustuskyvyn parantamiseksi. Siinä sivussa sain ehkä muutaman kupposen miehellekin juotettua, ja nykyään sekin juo pakuriteet ihan vapaaehtoisesti. :D

Pakuritee keitetään kuivatusta ja jauhetusta pakurikäävästä, joka on koivujen ja muiden lehtipuiden kuorella kasvava lahottajasieni. Vaikka pakurikääpä on puille tuhoksi, se on meille ihmisille melkoinen terveyspommi, jota on käytetty luontaislääkinnässä jo satoja vuosia, mutta joka lääketieteellisesti on hyödyiltään vielä kiistanalainen tutkimuksen vähäisyyden vuoksi. Tutkimuksia tai ei, kannattaa kokeilla ja kokea hyödyt itse. Pakurikäävän kun sanotaan olevan voimakas adaptogeeni, eli toisin sanoen se toimii kehon pikku apurina edesauttaen ulkoapäin tulevien haitallisten tekijöiden torjumisessa.

Haudutan pakuriteetä kattilassa kannen alla aina vähintään tunnin, jotta hyvät ravintoaineet irtoavat jauheesta keittoveteen. Tuoksu tuo mulle mieleen suomalaisen puusaunan, enkä ole vielä kuullut kenenkään vierastavan myöskään pakuriteen mietoa ja lempeää makua. Makean ystävänä lisään omaan teeheni steviaa, ja toki sitä voi halutessaan maustaa muutenkin. Kivoja vivahteita tuovat esimerkiksi lakritsijuuri tai inkivääri!

Uskon, että synteettisiä vitamiinejakin parempi tapa on tukea omaa vastustuskykyä kunnon ruualla, ja muoti-ilmiö tai ei, näihin kuuluu mun mielestä myös nämä ns. superruuat. Superruuat miellän vähän kuin ruokatiivisteiksi, vitamiinipommeiksi, joissa jo pieneen määrään on pakkautunut isot määrät antioksidantteja ja muita hyviä ravintoaineita.

Kuva: CocoVi
Pakurin lisäksi iskinkin orastavan kutituksen kurkkuuni hiipiessä kynteni tähän Kampin Ruohonjuuresta testiin saamaani Cocovin Marjaisa-jauheeseen. Sen sisältämät mustikka, tyrni, marja-aronia, goji, acai ja raakakaakao ovat juuri niitä oikeita vitamiinipommeja ja luonnon parhaita antioksidanttien lähteitä. Tämänkään tuotteen ainesosia ei ole missään vaiheessa valmistusta kuumennettu, joten kaikki hyvät ja kroppaa hellivät ravintoaineet ovat visusti tallella tummassa lasipurkissa.

Purkistakin tiettyjä ruuasta heikommin saatavilla olevia vitamiineja kuitenkin syön - ikään kuin varmuuden vuoksi? Vastustuskyvylle erityisen tärkeinä pidän D-vitamiinia ja sinkkiä, ja ne ovatkin mulla käytössä päivittäin.

Näillä eväillä taistelen nyt loppudieetinkin flunssia vastaan! Enkä todellakaan aio sairastua ;) Kukapa haluaisi suunnittelemattomia taukoja treeneihin tai töihin??? Jos siis sairastelet paljon, suosittelen laittamaan kovat piippuun ja ottamaan nämä aseet käyttöön!

perjantai 20. joulukuuta 2013

Mitä palautusjuomaan?

Koska en ole vähään aikaan hehkuttanut teille lisäravinnehyllyni sisältöä, tehdäänpäs se taas. :) Hyvät lisäravinnevinkit kun monesti saattavat olla kullan arvoisia!


Suosittelen kovaa treenatessa käyttämään ainakin laadukkaista aineksista sekoitettua palautusjuomaa. Sillä saat ravintoa treenin jälkeen huutavat lihakset tankattua ennen varsinaista kiinteää ateriaa.

Mun oma suosikkikombo palautusjuomaan on Best Body Nutritionin Water Whey + Maltargo (maltodextriini & HTC) + l-glutamiini. Valmiitakin sekoituksia löytyy, mutta mä tykkään kokkailla itse. ;) Silloin saa fiksattua tarvittaessa makroravinnesuhteetkin just sellaisiksi kuin haluaa.


Pettämätön kombo: Best Body Nutrition Water Whey, Maltargo ja l-glutamiini.

Water Whey -herasta mun on ihan pakko suositella ainakin kahta tajuttoman ihanaa makua: Cookies ja Latte Macchiato. Suosittelen testaamaan, nää tuotteet vaan on...something else. Myös maultaan. ;)

Käytin vuosia palkkarissa pelkkää heraa, mutta hiilareiden mukaan ottaminen on kyllä tuonut ihan selkeän eron palautumiseen. Eli omalla kohdallani ja tämän tyyppisissä treeneissä ainakin toimivuus on ollut myös Maltargon kohdalla tosi hyvä. Power carbs, literally...

L-glutamiinihan on tärkeää paitsi palautumisen, myös mm. vastustuskyvyn ylläpitämisen kannalta, joten suosittelen nappaamaan pari teelusikallista päivän aikana: yhden aamulla ja toisen treenin jälkeen. Itse otan monesti vielä illalla ennen nukkumaanmenoa yhden annoksen.

Näistä syntyy treenin jälkeinen kombo, jolla pikkupikku lihaksiin ladataan energiaa ja rakennusaineita. Boom!

lauantai 2. marraskuuta 2013

Lepäilyä

Kevyt viikko menee ainakin osittain niikuin pitääkin, eli lepäillessä. Tänään oli tosin tarkotus mennä salille tekemään kevyt tankojumppa, mutta mulle iski joku pikanen mahapöpö ja oon taistellut vaan saadakseni edes jotain ruuan tapasta alas. :( Ei hyvä. Onneks osui edes palautumisviikolle tällänen inhottavuus. >:(

Nyt kun syysflunssatkin riehuu pahimmillaan, kävin täydentämässä vitskuvarastoja Best Body Nutritionilla. D-vitamiinin riittävä saanti on tähän aikaan vuodesta erityistärkeetä muistaa. Lisäksi käytän sinkkiä vastustuskyvyn lisäämiseen. Sinkillähän on suotuisia vaikutuksia myös ihon kunnolle, ja joskus vuosia sitten aloin syödä sitä siksi, että silloinen kosmetologini sanoi sen auttavan finnien jättämien arpien parantumiseen... ;) Mulla on testissä myös nyt välipalaprodeksi soveltuvaa Premium Prota Café Brazil -makuisena. Palkkarissa käyttämääni Water Wheytä otin kestosuosikki valkosuklaan makuisena. 



Koska suuntaan taas reilun viikon päästä Lontooseen, ajattelin roudata isomman setin lisäravinteita sinne kerralla, joten uutta reissua BBN-kauppaan Helsingin Mannerheimintielle luvassa ens viikolla. Oon ollut tuotteisiin tyytyväinen, joten mitäs sitä hyvää vaihtamaan. Näillä mennään!


Tiimikamujen kanssa Helsingin illassa :)

Käytiin eilen illalla parin tiimin tytön kanssa syömässä oikein hyvin ulkona. Niin ihanaa kuin ruoka olikin, mulla on ollut viime yöstä asti niin huonot fibat masussa, että minkä tahansa ruuan ajatteleminenkin saa pahan olon päälle... :( Joka tapauksessa tiimikamuja on aivan ihanaa nähdä välillä, ja mulle yksi iso syy aloittaa valmennus tiimissä oli se yhdessä tekeminen. (Ja sit tää ottaa ja eristäytyy johonkin Brittein saarelle... No, logiikkansa kullakin.)

Eilen päästiin myös alottamaan hierontaprojekti ihanan Mian kanssa! Hän opiskelee Espoon Ison Omenan Urheiluhierojakoululla ja meillä on tarkoitus pitää mun lihashuollosta hänen kanssaan huolta ensi kesään saakka. Eilen hierottiin pohkeet, takareidet ja pakarat. Tänään oli tarkotus jatkaa, mutten pystyny mahavaivoineni lähtemään päivällä mihinkään, joten ens viikolla homma jatkuu.


Eksyin vahingossa H&M:n treenivaateosastolle kotimatkalla hierojalta lähtiessä...ja ostin uudet hassut treenihousut. Hups!

Tänään illalla luulin olleeni jo niin terve, että jaksan lähteä syömään kunnon pihviateriaa pikkusiskolle. No, sain ehkä kaks haukkua ihanasta sisäfilepihvistä alas :((( Siis minä, joka voisin aina syödä vaan lisäää, ja lisäääää, ja..

Kaikki muu oli kuitenkin ihan kivaa paitsi syöminen. Ehkä elämä voittaa vielä.


Mun ihana pikkusisko <3 Sen kanssa on aina yhtä kivaaa

Pysykäähän te terveinä <3

perjantai 18. lokakuuta 2013

Muutama must-have -tuote salitreenin tueksi

Moikka! Täällä elämä asettuu pikku hiljaa normaaleille urilleen ja uudet kuviot alkaa tuntua tutuilta. Lontoo on ihan älyttömän iso kaupunki ja oon tosi tyytyväinen, että edes sali on ihan kulman takana. Säästän viikkotasolla tuntitolkulla aikaa kun en joudu erikseen lähtemään metroilla ja busseilla salille 1-2 kertaa päivässä.

Blogikin aktivoituu tuossa tuokiossa, kun saadaan vähän materiaalia tänne laitettavaksi :) Kiva että jaksatte käydä kurkkimassa tapahtuuko täällä jotain.

Koska erilaiset purkit ja purukat ovat arkipäivää meidän taloudessa, laitan teille tässä esimerkkejä muutamista tärkeimmistä tuotteista, joita lisäravinnesaralla käytän lähes päivittäin. Kaikki nämä tietysti Best Body Nutritionilta :) Laatu ratkaisee!

L-Glutamiini

L-Glutamin jauhe 250g

Glutamiini on yksi niistä lisäravinteista, joita syön päivittäin riippumatta siitä, treenaanko vai enkö. Tällä aminohapolla on lukuisia hyviä vaikutuksia: se mm. estää lihasten kataboliaa eli purkautumista energiaksi sekä lisää vastustuskykyä.

Glutamiinia kannattaa ottaa ainakin kahdesti päivässä riittävien hyötyjen saamiseksi. Itse otan sen ensimmäisenä aamulla sekä viimeisenä illalla tai vaihtoehtoisesti palautusjuomaan sekoitettuna.

BCAA

BCAA Black Bol Powder

BCAA-aminohapot otan ennen treeniä tyhjään vatsaan niin ikään estämään lihasten käyttöä energiavarastona. Näille tulee sitä suurempi merkitys, mitä tiukempi ruokavalio on ja mitä vähemmän siitä saadaan energiaa.

BCAA-aminohappojen lisäksi käytän päivittäin ennen treenejä EAA (Essential amino acids) -valmistetta, mutta sitä ei valitettavasti ainakaan toistaiseksi löydy BBN:n valikoimista.

Hera

WATER WHEY 500G

Heraproteiini on lisäravinteista sellainen, joka tulee kuvioihin monella ihan ensimmäiseksi salitreenaamisen maailmaan tutustuttua. Niin myös minulla aikoinaan. Treenasin vuosia käyttämättä mitään muuta lisäravinnetta kuin heraa. Tällä hetkellä heraa menee niin välipalana kuin palautusjuomassakin. Jos mahdollista, käytän palautusjuomassa hieman nopeammin imeytyvää, vähärasvaisempaa heraisolaattia ja välipalana taas edullisempaa herakonsentraattia. Imeytymisnopeuden merkityksestä näiden kahden välillä löytyy kuitenkin monenlaisia mielipiteitä: toiset ovat ehdottomasti isolaatin kannalla mitä palautusjuomaan tulee, toiset taas uskovat eron kahden heratyypin välillä olevan häviävän pieni. Tärkeintä kuitenkin, että saat nopeasti treenin jälkeen rakennusainetta kropalle!

Oma ehdoton lempparimakuni BBN:n ihanista makuvaihtoehdoista on Latte Macchiato, NAM! Kuin lattea joisi!

Malto

Maltargo + MCT 3.9kg

Maltodekstriiniä käytän ennen ja jälkeen treeniä hiilihydraatin eli käytännössä energian lähteenä. Varsinkin kovan treenin jälkeen otettavassa palautusjuomassa pitää olla hiilihydraattia, jotta lihasten glykogeenivarastot saadaan jälleen täytettyä ja palautuminen ja valmistautuminen seuraavaan treeniin voi alkaa.

Loppuun muutama peiliräpsäsy tän hetken kunnosta. Kaikki otettu treenien jälkeen, joten lookki on sen mukanen. Harjotuskauden kunto etenee nyt ihan tavotteiden mukaan, vaikka aika ajoin on taas sellanen olo, että olisin kiitollinen muutamasta sadasta lisäkalorista :D Näin pieneksi ihmiseksi saan ilmeisesti syödä aika reilusti ennen kuin oikeesti kasvan suuntaan tai toiseen :P


Jalkatreenit on edelleen lemppareita, vaikka jalkojen kasvatuksen eteen on saanut tehdä ehdottomasti eniten töitä. Yleisurheilulla, ratsastuksella, painonnostolla ja aikaisemmalla salitreenillä on osansa siihen, ettei jalkapuntit ihan nollasta alkaneet. Tätä matkaa on aina kivaa ja mielenkiintoista tehdä - aina voi kehittyä.


Selkätreenit on olleet mulle sellanen juttu, jonka olen joutunut opettelemaan kokonaan uusiksi. Olen riuhtonut menemään aikaisemmin ihan liian isoilla painoilla ja vääriä lihaksia käyttäen esim. ylä- ja alataljassa. Tuloksena niskat jumissa 24/7, dominoivat työntävät lihakset myöskin jäätävässä jumissa ja paljon muuta tulosta ei sitten olekkaan tullut, heh. Valmentajan neuvoista onkin ollut iso apu selkätreenin perille menemisessä! Oikeat tekniikat on puntilla a ja o - muuten todennäkösesti aiheuttaa itselleen vaan epätasapainotiloja ja ennen pitkää loukkaantumisia. Käytän nykyisin myös vetoremmejä aina selkätreenissä jotta ei tarvi keskittyä hullun lailla puristamiseen vaan hyvään tuntumaan selässä. Mun laji ei vaadi leveätä ja paksua selkäfilettä, mutta selässä on silti oltava hyvä malli ja ennen kaikkea sen pitää olla tasapainossa alakerran kanssa.


Sokerina pohjalla olkapää-kuva, jota kateltuani en ollut ihan varma taas onko mun lajivalinta ihan menny nappiin... :'D Lohduttaudun sillä, et lihakset on vaan treenin jälkeen pumpissa ja valaistuskin hämää :D Treenaan olkapäät about kerran viikossa selkätreenin yhteydessä. Ne on niin ikään olleet mun toinen onkelmakohta, joka ei ole ottanut treeniä kauheen hyvin vastaan. Eli tuntumaa on ollut vaikea löytää. Olkapäät on myös olleet tosi etupainotteiset, eli Annan kanssa jouduttiin alkaa etsiä takaolkapäätuntumaa ihan pienenpieniä hilupainoja käyttäen. Syväjumittavia etuolkapäitä taas on avattu hierojalla, ja kaippa se tasapaino sieltä vielä löytyy kun tarpeeksi kauan sitä hakee.

Muistakaa syödä hyvin ja treenata kovaa <3

lauantai 21. syyskuuta 2013

Food diaries

Heippa! Olette toivoneet ruokavaliopostauksia, joten täältä pesee! Yritin tänään vaihtelevalla menestyksellä kuvata kaiken, mitä suustani alas päivän aikana laitan... Mutta huomasin jo samantien, että osa ruuista on jäänyt kylmästi kuvaussessioista paitsi.

Tänään mulla on ollut lepopäivä, jonka aikana olen tehnyt ainoastaan palauttavan kävelylenkin raikkaassa ulkoilmassa. Treenilataria ja palautusjuomaa ei siis tänään ole tarvittu. Muutoin sellaiset tulevat tietenkin tämän kaiken päälle vielä buustaamaan salihommeleita.

Ateria 1.


Aamu alkaa poikkeuksetta ihastuttavan värisellä litkulla ja kourallisella erilaisia lisäravinteita. Nyt jo huokailette ihastuksesta, eiks vaan? ;) Kuvassa näkyvä vihreä mönjä on veteen sekoitettua chlorellaa, merilevää, joka on uskomattoman ravintorikasta ja jolla on mm. elimistöä puhdistavia vaikutuksia. Chlorella boostaa myös ruuansulatusta ja tukee maksan toimintaa. Todellista superruokaa siis ;) Namilitkuun on sekoitettu myös l-glutamiinia, lihassolujen hajoamista ehkäisevää sekä immuniteettia parantavaa aminohappoa.

Muut aamulla nappaamani lisäravinteet ovat melko "peruskauraa", eli omega-3-rasvahappoja sekä mineraaleja ja vitamiineja, joita kovilla oleva keho kuluttaa paljon. Erityistä huolta pidän aina D-vitamiinin riittävästä saannista, pitäkää tekin! D-vitamiinilla on todettu olevan todella laajoja vaikutuksia terveyteen, joten sen saannista täytyy pitää kiinni kynsin hampain.



Seuraavaksi, jos aamulenkkiä ei ole tiedossa, suuntaan katseen mihinkäs muualle kuin munavarastoihin! ;) Mulla on viime aikoina onneksi ollut mahdollisuus hakea isoja määriä munia suoraan kanalasta, mutta nyt täytyy kehitellä plan B, kun maalla ei ole tarkoitus liikkua yhtä tiheään kuin kesällä. Munia nimittäin menee päivässä kiitettävä määrä, melkein kokonainen paketillinen (sellainen normikokoinen 10 munaa sisältävä, you know).

Kuvassa näkyy myös kaksi mulle tärkeää ruokavalion komponenttia, eli himalajansuola ja kookosöljy. Toivon, että melkein kaikille alkaa pikku hiljaa olla selvää, että sitä perinteistä pöytäsuolaa EI kannata syödä - vaihtakaa se himalajansuolaan tai merisuolaan ja kroppa kiittää. Luonnolliset suolanlähteet ovat keholle välttämättömiä, ja niitä se osaa myös hyödyntää oikein täyttämällä kivennäisvarastonsa. Teollinen suola on lähestulkoon myrkkyä keholle.

Neitsytkookosöljyllä on niin ikään lukemattomia terveysvaikutuksia: immuniteetin tukeminen, aineenvaihdunnan, kilpirauhasen ja hermoston toiminnan parantaminen, ihon vahvistaminen...listaa voisi jatkaa loputtomiin. Kookosöljy kestää myös kuumentamista hyvin, joten se soveltuu ruuanlaittoon mainiosti. Bonuksena: kookosöljy on mulle myös illan viimeinen elintarvike, sillä puhdistan sillä nassuni :)



Tää on mulle niiin tuttu näky aamuisin: kaurapuurot ja valkuaismunakkaat tulilla! Jos tiedän etukäteen, että aamusta on tulossa superkiireinen, preppaan aamiaisenkin edellisenä päivänä valmiiksi, mutta pääsääntöisesti tykkään sen valmistaa vasta juuri ennen syömistä.

Tässä ei nyt ole hienoa esteettistä kuvaa itse valmiista aamupalalautasesta, mutta hyvin hautuneen kaurapuuron sekaan sekoittelen vielä aimo annoksen jäisiä marjoja, jotka jäähdyttävät puuron nopeasti syömäkelpoiseksi.

Ateria 2.


Aamupäivän herasmoothie <3 Mitä enää tekisinkään ilman näitä? Tätä settiä oon hehkuttanut aiemminkin, ja ohje tämän ihanuuden luomiseen on maailman yksinkertaisin: jäisiä marjoja, heraa, mahdollisesti makeutusainetta ja tarvittava määrä vettä sekaisin kunnon blenderissä tai sauvasekottimella. Better than ice-cream. Käytän itse BBN:n Water Whey -heraa, josta ainakin French vanilla - ja White chocolate -maut menevät täydellisesti tähän.

Smoothien yhteydessä syön yleensä myös pienen kourallisen manteleita, joista saa hormonitoiminnan kannalta oleellisia hyviä rasvahappoja.

Ateria 3.


Lounas on näistä ehkä se perinteisin "bodarisafka": kanaa, riisiä ja parsakaalia. Jottei parsat ihan korvista ulos pääsisi pursuamaan, vaihtelen niitä välillä muihin (vihreisiin) vihanneksiin, esim. vihreisiin papuihin tai kukkakaaliin.

Riisivinkkinä tää kuvassa näkyvä punariisi, jossa on kiva pureskeltava rakenne ja jos ei muuta, se ainakin näyttää lautasella kivemmalta kuin perinteinen täysjyväriisi. ;)

Ateria 4.


Päivällistä varten joutui suorittamaan tällä kertaa vähän isomman prepin, sillä olen mun porukoilla nyt, ja pakastimesta oli mun valmiiksi annostellut pussukat päässeet loppumaan. Siispä bataatit siivuiksi ja uuniin kypsymään! Bataatti on ihan parasta lisuketta, makeaa ja ihanan pehmeää ihan sellaisenaan. Sen maku ei pahemmin kärsi tavasta, jolla sen yleensä nautin...eli aamulla pakastimesta sulamaan, sitten päivä mukana treenikassissa muussautuen ja illalla just sopivasti sulaneena parempiin suihin. (Lämmin ruoka, mitä se on?) Tänään mulla oli kuitenkin luksus-tsäänssi nautiskella bataatti vasta uunista tulleena.



Vähärasvaista jauhelihaa syön pikkupikkupihvin per päivä. Tänään paistelin saman tien piffejä myös perheelle, ja kukin tyylillään: he kokosivat niistä herkkuburgereita, itselleni taas lastasin ihanan salaatin.

Useimmiten paistan lihat uunissa, koska rasvaa niiden paistamisessa en erikseen käytä, mutta jauhelihassa (vähärasvaisessakin sellaisessa) on itsessään sen verran rasvaa, ettei se kärtsää saman tien pannuun kiinni.


Kanaa on jauhelihan seurana jälleen. Tässä vaiheessa tuli kiireinen lähtö, ja hyvin alkanut mahdollisuus nauttia ruoka ihan lautaselta käsin päätyi sitten kuitenkin koko setin (ml. kypsä bataatti ja avocado, joita ei kuvassa näy) muoviboksiin kumoamiseen, sillä me lähettiinkin leffaan... :D

Ateria 5.



Tästä ateriasta ei sitten olekkaan kunnon kuvaa. Söin alkuun ton ihanan kotimaisen ompun sekä täytin päivän rehukiintiöö vielä wokkivihanneksilla. Toi epämääräisen näköinen kasa alemmassa kuvassa on aivan mahtava protskupannari, jossa ei ole mitään muuta kuin kananmunanvalkuaisia, banaania ja steviaa. Koostumus ei nyt näytä parastaan, mutta toi on myös aivan ihanaa. Hyvä herkkuvinkki sellaisille, jotka tietää tykkäävänsä esimerkiksi grillatusta banaanista :) Mustikat päällä kruunaa tän herkun.

Ateria 6.

Tähän kohtaan voisin lisätä prikulleen saman kuvan kuin ateria 2.:n kohdalle: herasmoothie! Can't get enough!

Preppaus

Nämä kaikki siis on mulla lähes poikkeuksetta etukäteen valmistettuina pakastimessa odottamassa parempiin suihin päätymistä. Jos jokaista ateriaa lähtisi erikseen kokkailemaan aina syömisen yhteydessä, päivästä menisi melkoinen siivu vaan hellan vieressä nököttäessä... Lisäksi olen huomannut, että ruokaa laittaessa tekee helpommin mieli napostella ja maistella "ihan vähän", eli on parempi hoitaa iso satsi kerralla valmiiksi, kuin piinata itseään joka päivä houkutusten äärellä.

Isoja määriä valmistaessa hommasta tulee liukuhihnakamaa: käytät raaka-aineet vaa'alla, pilkot oikean kokoisiksi, heität kaikkiin samat mausteet päälle ja kypsennät kaiken kerrallaan. Eikä kiirepäivinä muodostukkaan enää ongelmia syömisten järjestämisessä, kun kaikki on aamulla valmiina ja mukaan otettavissa. En henkilökohtaisesti keksi mitään muuta keinoa syödä näinkään isoja määriä päivässä laadukasta (EI puolivalmisteista kyhättyä) ruokaa.

Ateriavälit

Ruokaväleistä jaksan paasata aina. Ihan vaan siksi että olen huomannut sillä olevan niin ison merkityksen omaan jaksamiseen ja energiatasoihin päivän mittaan. Itsellä yleensä pari tuntia edellisestä ateriasta alkaa nälkä jo muistuttelemaan olemassaolostaan... N. 3 tuntia on kuitenkin pääsääntöisesti sopiva ateriaväli. Liian tiheästi ei kannattaisi ruuansulatusta pommittaa, vaan antaa sen sulatella edellinen ruoka rauhassa. Liian pitkät ateriavälit puolestaan johtaa verensokerin tarpeettomaan heittelyyn ja pidemmällä tähtäimellä aineenvaihdunnan hidastumiseen, mikä taas yleensä edesauttaa rasvan kertymistä kroppaan. Opeta keholle, että sen ei tarvitse pitää pelastusrenkaasta kiinni, niin se kyllä päästää siitä ennen pitkää irti :)

Sitten vain tuumasta toimeen! Säännöllisyys, itsellesi sopivat määrät, mahdollisimman alusta asti itse valmistetut sapuskat - näistä kun pidät kiinni vuodesta toiseen, viikosta toiseen ja päivästä toiseen, niin hyviä tuloksia niin energiatasoissa kuin kropan koostumuksessa ei voi estää. Ruuasta tulee ennen pitkää polttoaine, mutta ainoastaan hyvässä mielessä: niin ihanaa kuin ruoka onkin, ei elämän tarvi enää pyöriä sen ympärillä. Itselleni olen opettanut, että ruoka EI ole palkinto, se ei ole lohduttautumiskeino tai muuten tunne-elämän sääntelyyn liittyvä asia. Vaikka hyvästä ruuasta voi ja pitääkin nauttia, voi sellainen ruuan ympärillä asioiden pyörittäminenkin koitua ongelmalliseksi. Itse olen kokenut, että tietynlainen systemaattisuus ja suunnitelmallisuus toimii parhaiten, ja kaavoista voi sitten silloin tällöin erikoistapauksissa poiketa. 

Rauhaa, rakkautta ja hyviä ruokailuhetkiä!

It's official

Well, it's been official for a while...

...mutta nyt se on suullisen sopimuksen lisäksi mustaa valkoisella ja allekirjoitettu! Ensimmäinen sponsorisopimukseni :)

Hyvät lisäravinteet on olennainen osaa kovaa treenaavan elämää, joten en voisi olla onnellisempi ja tyytyväisempi siitä, että yhteistyökumppaninani on Best Body Nutrition.



Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!