Kuvia kisaviikolta

Eka viikko kisojen jälkeen on vierähtänyt aika rauhallisissa tunnelmissa. Kaikeksi onneksi mä pystyin olemaan vielä tän viikon poissa töistä, joten on tullut pääasiassa nukuttua, syötyä ja pistettyä vihdoin alkusyksyn muutosta asti räjähdyksen vallassa ollutta kämppää asumiskelposeen kuosiin. Muutaman kevyen aamuaerobisen ja pari punttia oon käyny tekemässä, mutta pääasiassa palautumisen kannalta on tää viikko mennyt.

Kisojen jälkeinen aika on varmaan monelle kisaajalle melkein haastavinta aikaa, vai olenko väärässä? Meni kilpailu omalta osalta miten tahansa, jälkeenpäin tulee vielä käytyä omia kisakuvia läpi, mietittyä mikä onnistui ja mikä ei, vastailtua sataan tsemppausviestiin myöhässä ja kerrattua kisaviikonlopun tapahtumia jos kenenkin kanssa. Ja ehkä ennen kaikkea mietittyä että mitäs sitä nyt tehdään ja miten edetään. Itselle tämä oli kolmas kisa ja vaikken ole mikään kova jännittäjä niin jälkeenpäin huomaan kyllä että aivot ovat kerranneet tapahtumia vielä aamuisin herätessä tällä viikolla... On tämä laji siinä mielessä niin uskomaton, että kuukausien ajan valmistaudut muutaman minuutin kestävään suoritukseen ja se on ohi nopeammin kuin ehdit edes ymmärtää. Ei ehkä ihme että jälkeenpäin sitä kelailee että mitäs kaikkea silloin tapahtuikaan.

Kokosin vielä mun ja mieheni kännyköistä ja netistä yhteen niitä vähiä kuvia joita tuli expo-viikolta napsittua. Sattumanvarasessa järjestyksessä ja suuri osa erittäin huonolaatuisia (paitsi tietenkin Tommi Mankin ja Mike Sirénin ottamat. heh), enjoy ;)

Yksi Nicolen seminaareista :) Ryhmäfoton aika!

Mun biksut tuli tähän kisaan yhteistyökumppaniltani T Fit Designilta, ja ne oli todella todella kauniit. Voin suositella T Fitiä enemmän kuin lämpimästi: laadukasta työtä ja Tiina on ollut tosi tarkka koko ajan tehden muutoksia mun niin pyytäessä. Jos suunnittelet kisaavasi keväällä ja tarkoituksena on teettää uusi kilpailuasu niin ota nopeasti yhteyttä Tiinaan, sillä keväälle on vielä paikkoja jäljellä (info@tfitdesign.fi).

Biksuista puheen ollen; tässä Nicolen biksut ja kisakorut vuosimallia 2014. Ei paljon kangasta näy swarowskien alta. :) Nicolella on ollut koko kisauransa ajan yksi ja sama bikinisuunnittelija.


Ja toiset vähintään yhtä blingatut.

Randomia mutta niin normaalia: eväät (ne mitä mahtui) tungettu hotellin minikokoseen jääkaappiin...

Poseja treenailemassa Nicolen opissa.

Joku joutu yllättäen jakamaan palkintoja vähemmän edustavissa vaatteissa, noouu :D Oli hieno päästä katsomaan pro-kisa livenä ja tietenkin kunniatehtävä päästä ensimmäisenä onnittelemaan upeita sijoittuneita. Kuvassa palkintonsa ovat saaneet meidän Suomi-kaunottaret Sara Back ja Anna Virmajoki.

Kisa-aamuna fiilis oli kunnon suhteen sellanen ettei tehnyt paljon mieli peiliin tuijotella. Onnistun kuitenkin yleensä ulkoistamaan noi epävarmuuden tunteet aika hyvin joten olin tosi rauhallinen koko päivän: tässä käy niin kuin on tarkoitus eikä stressaaminen auta yhtään mitään, mä ajattelin. Ja niinhän siinä kävi. :)

Mun hiukset laittoi ystäväni Karla; väristä kiitos Nina Tannerille, joka suihkutti Jan Tanalla mulle värin; kisameikin tein omin pikku kätösin kuten aina.

MetroAutolle suurensuuri kiitos kisaviikon auton lainasta! Tällä kulkupelillä saatiin Nicole kiidätettyä aina sinne missä hänen piti seuraavaksi edustaa. :)







Että semmosta tällä kertaa.


Ihanan Jaanan kanssa bäkkärillä, hahaa :D 

Nicolen kanssa kisan jälkeen. Mulla oli riisikakkua suu täynnä tässä kuvassa :'D. Vähän meinas olla liikuttunutta tunnelmaa ilmassa kun N tuli kisan jälkeen vielä onnittelemaan ja hyvästelemään. Mulla oli ihan uskomattoman ihana viikko tän naisen seurassa, opin häneltä paljon ja arvostan nyt henkilön tavattuani ja tutustuttuani entistä enemmän sitä upeaa uraa, jonka hän jo tähän mennessä on tehnyt. Ja lisää on varmasti häneltä luvassa, ei epäilystäkään etteikö olisi. :)

Now or never! Hha. Mun mies sano kisan jälkeisenä päivänä, että nyt mietit sit ihan oikeesti mitä sun on tenhny mieli pitkän aikaa ja mennään hakemaan sitä. Mä koitin miettiä pääni puhki jotain muita herkkuja kuin ne perinteiset sushit ja muut mitä nyt muutenkin on cheat mealeilla ja tankkauksissa syöty... Ja hep, McDonald'sin McFlurry Daim-rouheella, sen mä palavasti halusin!!! MUTTA, sehän osottautu olevan ihan hirveetä shaibaa näin monen vuoden tauon jälkeen. En olis ikinä uskonu että joskus sanon näin, mutta se maistu loppua kohden ihan kuvottavalta. Ei sillä etteikö ruoka ja herkut noin muuten olis tällä viikolla maistunu, mutta toi oli kyllä suuremmassa määrin aivan järkyttävää pelkältä sokrulta ja joltain teolliselta massalta maistuvaa mömmöä...

Ja tutut kuviot rullaa jälleen. Happy fitness for all of us ;)

Tästä eteenpäin EI perse edellä puuhun vaan suunnitelmallisesti ja järkeä käyttäen eteenpäin! :D

Yhden luvun loppu

Pitkä kisarupeama vuonna 2014 on ohi ja teki mieli kirjoittaa blogiin pitkästä aikaa. Tehdä jonkinlaista yhteenvetoa ja omien ajatusten järjestelemistä ihan kirjalliseen muotoon. :)

Tämän vuoden kisakausi alkoi omalta osaltani huhtikuussa, kun kilpailin ensimmäistä kertaa bikini fitnessissä. Debyytti meni nappiin ja voittopokaali sekä kutsu EM-kisaan lähti Kulttuuritalolta mukaan. Draivi lähteä kisaamaan lisää löytyi helposti ja päätinkin EM-kisojen jälkeen suunnata katseen syksyn SM:iin.

Katsottiin kesällä, että lihasta mulla on bikiniin riittävästi, mutta kuntoa täytyy saada kireämmäksi. Kesä mentiin siis aika minimaalisilla ruokamäärillä enkä halua edes tietää, montako sataa tuntia tuosta lyhyestä aurinkoisesta vuodenajasta käytin sisätiloissa erilaisten cardiolaitteiden keskellä luurit korvilla. Kunto meni piirun verran eteenpäin, mutta työmäärään nähden kyllä melko vaatimattomasti. Kuntokuvia katsoessa muutos vuoden aikana on lopulta aika pieni. Lookki alkoi kesän mittaan omaan silmään näyttää hieman "overdieted", eli tasapaksu vaikkakin toki pikkuruinen, ja silti pehmeä, eli rasva ei palanut haluttua tahtia loppuun asti. Syystä tai toisesta. En kokenut olevani mitenkään aivan täysin loppuunajettu, eli jaksoin kyllä painaa eteenpäin ja olin töissäkin ihan normaalisti ilman että duunikaverit suunnilleen edes muisti mun olevan millään dieetillä, mutta kropalla oli eri suunnitelma kuin mulla rasvakudoksesta irti pääsemisestä. :D Painoa tippui siihen malliin, että olin SM:issä n. 1,5 kg keveämpi kuin EM:issä, eli melkoinen kirppu.

Itselle on hirveän tärkeää, että näistä kisarupeamista jää käteen jotain ihan oikeaa oppia ja tietoa. En ole sellainen tyyppi jota huvittaisi lyödä päätään seinään kerta toisensa jälkeen, vaan ennemmin kokeilen jotain uutta ja katson, toimiiko se paremmin kuin vanha strategia. Paikallaan polkeminen on pahinta mitä voin kuvitella. Haluan analysoida asioita avoimesti ja kehittyä, ja tämähän pätee paitsi bikini fitnessiin myös muihin elämäni osa-alueisiin. Mulle ei tee tiukkaa sanoa, että tulipas tehtyä huonoja valintoja, vaan ennemmin haluan kysyä, että mitä voin tehdä jatkossa toisin jotta voin tulla paremmaksi.

Bikini lajina on kuitenkin sellainen, että siinä kilpailemiseen vaikuttavat monet muutkin asiat kuin pelkkä kunto. SM:issä päätin kokeilla vähän erilaista etuposeerausta, sillä olin saanut palautetta siitä että näytän helposti paljon muita lyhyemmältä (ehkä siksi että olen aika lyhyt, heh.) jos poseeraan vanhaan malliin paino voimakkaasti toisella jalalla. Kuvista katsottuna tämä mun uusi etuposekokeilu näytti kyllä todella vaivalloiselta ja epäluontevalta ja voinkin sanoa näin jälkiviisaana, että se oli virhe. Pienessä ajassa lavalla tuomarit antavat pisteensä lopulta hyvin pieniin asioihin nojautuen, ja uskon, että tällä kertaa tapani esitellä kropan kurveja ei ollut kovin edustava.

Isot onnittelut haluan vielä täälläkin sanoa mitalikolmikolle! Jokainen oli aivan upea ja ansaitsi sijoituksensa. Itseäni jotenkin väsyttää lajin parissa kisaavien ainainen spekulointi siitä "mitä tuomarit HAKEE".. Ei ne mitään HAE, ne antaa pisteet tiettyjen kriteerien mukaan ja sillä siisti. Uskon että sijoitukset menivät ihan oikein ja tuomarit tekivät hyvää työtä. Jokaisen sarjan voittaja oli mielestäni linjan mukainen ja päätökset perusteltuja. Oman sarjan voittajan Jaanan puolesta olen tosi onnellinen, hänen SM-lookkinsa oli aivan täydellinen, kunto juuri sopiva ja varmasti poseeraus ja esiintyminenkin meni upeasti (lavalla ei ehdi muiden suorituksia katselemaan). Onnea Jaana <3 Jaanaan minulla oli mahdollisuus päästä tutustumaan tässä kisassa bäkkärillä enemmän ja on aivan ihana valloittava tyttö, ja vieläpä kahden lapsen äiti, melkoista!

Tunteet ja niiden käsitteleminen ovat itselle tärkeitä, myös ne negatiiviset. Tasapaksu elämä ei houkuttele, eikä aina pidäkään olla kivaa. Tottakai siis myönnän, että kisasta jäi pariksi päiväksi suru puseroon; kova työ takana ja silti laskin sijoitustani Fitness Classicin ykkösestä SM:n nelospystille. Mutta kuten sanottu, ei kannata kisaan lähteä jos ei pysty hyväksymään lajin luonnetta. Mulle treenien ja terveellisen syömisen kuuluminen elämään on ollut itsestäänselvyys ihan aina, joten ei tässä mitään suurta muutosta tapahdu jatkossakaan sen suhteen, jaksaisinko innostua kyseisistä asioista. Todellakin :D Se milloin sitten seuraavan kerran kisaan jääköön vielä auki. Sitten kun siinä on järkeä! Nyt pidän ihan rehellisen ja tarpeeksi pitkän palautuskauden ja sen jälkeen lähden etsimään omalle kropalle toimivia treeni- ja syömistapoja. Pää kaipaa ainakin vaihtelua sen crossinglaitteessa veivaamisen jälkeen ;)

Kaikin muin tavoin näen ehdottomasti, että kisaamiselle asettamani tavoitteet ovat toteutuneet. Alkuperäinen tavoitteeni oli saada työ alalta, joka kiinnostaa ja on aina kiinnostanut. Tavoite saavutettu: olen aivan mielettömän hyvässä työpaikassa jossa minulle on tarjolla haasteita ja etenemismahdollisuuksia. Lisäksi kisahommat ovat tuoneet paljon muita juttuja, joiden parissa teen hommia enemmän kuin mielelläni.

Toinen isoin syy miksi reilu vuosi sitten hakeuduin kisajuttujen pariin oli ihmiset. Halusin kerätä ympärilleni ihmisiä, joita kiinnostaa samat asiat kuin itseäni. Ja siis ne ihmiset, joita tämän kautta olen saanut tavata, WOW. Siinä mielessä tavote enemmän kuin saavutettu. Nyt kun oikein mietin asiaa, olen ihan älyttömän onnellinen ja otettu kaikista näistä kohtaamisista, joita vuosi fitnessin parissa on tuonut mukanaan! Tietysti iso osa alan tyypeistä on minulle tuttuja jo entuudestaan, mutta vielä isompi osa myös uusia tuttavuuksia. Mielettömiä persoonia, tarinoita, taustoja. Vielä kerran WOW.

Tähän loppuu ensimmäinen kisakauteni bikini fitnessin parissa. Aika ruveta kirjoittamaan uutta lukua!

Oh well...

Tää mun postaustaukojen venähtäminen vaikuttaa olevan nykyään enemmän sääntö kuin poikkeus. Mun kynnys kertoilla täällä elämästäni on jotenkin huomaamatta kasvanut korkeammaksi ja sen lisäksi koneella istumista töiden jälkeen ei tule harrastettua oikeastaan ollenkaan. Tuntuu, etten ehdi panostaa tähän niin paljon, että ketään kiinnostaisi lukea nopeita päivityksiä tyyliin jesjes, samat parsat tuli taas tänään syötyä, puntteja nosteltua ja vähän aerobisen parissa hikoiltua. Treeniblogeja on joka toisella nykyään, ja mä en ole ikinä ollut sellainen, että innostaa tehdä sitä mitä muut vaan yleensä päinvastoin. :D

Olette aivan ihania ja oon saanut teiltä ihan hirveesti tsemppausta - toivottavasti olen pystynyt sitä tän blogin kautta myös jollekin muulle antamaan. <3

Kun on paikka, pitää laittaa

Hei muruset! En ole kadonnut maan alle, vaikka blogin päivitystahdista niin voisi päätellä. Oon alottanu kuulumisten kertomisen täällä blogissa jo useemman kerran - jospa sen nyt ehtisi vihdoin saattaa loppuun asti ihan oikeesti. ;)

Kuten taisin jo aikaisemmin mainita, aloitin kesän alussa uudessa työssä ja sehän tarkoitti varsinkin ekoina viikkoina paljon perehdytystä, pitkiä päiviä, uusia kuvioita ja aikatauluja. Oon tosi onnellinen kaikesta uudesta, mutta samalla olin alkuun iltaisin niin rättiväsähtänyt päivistä, että jaksoin treenin ja saunan jälkeen just ja just kokata iltapalan ja painua unten maille. Nyt kun rytmi on löytynyt uusille kuvioille, tää on ihan huippua, mutta edelleen voisin ottaa vuorokauteen pari lisätuntia. Niin varmaan meistä jokainen... :)

(c) Anssi Ranki

Syksyn kisaa kohti oon edelleen menossa hyvällä tsemillä, nyt mennään ekä meinata! Jotenkin ei silti oo tehnyt mieli kirjoitella mitään dieetin tai minkään muunkaan kisajuttujen tiimoilta, kun kaikki kuviot on tässä eläneet niin paljon. Lisäksi on ottanut aikansa tutustua vähän lisää alaan ja siinä toimiviin monenmoisiin toimijoihin - välillä yllättyä iloisesti ja välillä ei niin iloisesti. Treenit itsessään on niin iso ja oleellinen osa mun elämää, että ne kulkee mun elämässä mukana olin missä tahansa ja tein mitä tahansa. Kisatavoite tuo oman mausteensa elämään, kun fiiliksiä mahtuu valmistautumiseen mukaan varsinainen sateenkaaren joka ikisen värin kattava kirjo... Mut sellanen mä olen, haluan elämääni kontrasteja. Vihaan tasapaksuutta ja ahdistun siitä tosi helposti. En todellakaan rakasta rutiineja vaan kaipaan hitosti vaihtelua. Kunhan voi kokonaisvaltaisesti sanoa olevansa plussan puolella fiiliksissä, elää mun mielestä sellaista elämää kun itselle on parasta.

En ole ehtinyt samalla tavalla miettiä, pohtia ja puntaroida näitä kisakuvioita kuin ennen ekoja kisoja esimerkiksi. Kuitenkin mulla on sellainen tietynlainen varmuus, että nyt mennään, ja aikaa elää sitä kehityskautta on sitten taas loppusyksystä. Se tulee NIIN äkkiä, let me tell ya! Oon ihan mielettömän motivoitunut koko ajan oppimaan uutta, ja se on mulle tärkeää. En halua polkee paikallani ja tehdä samoja virheitä, jotka oon jo kertaalleen tehnyt.

Bloggaamiseen on tullut pitkä tauko - teille iso kiitos ymmärryksestä. Oon saanut teiltä viestejä sähköpostiin ja Facebookiin yms. ja oon enemmän kuin kiitollinen niistä! <3 Te ootte saaneet mut niin iloiseksi monta kertaa! Mua motivoi ihan hirveesti se kun kuulen jonkun saaneen mun jutuista puhtia päivään, jes! Oikee meininki! Nyt haluunkin taas naputella ajatuksia vähän useemmin ylös, koska täältä näkee ja tajuaa jälkikäteen myös oman ajatuksenjuoksunsa (ja onneksi joskus jopa sen muuttumisen ja kehityksen) aika kivasti. Jos voin tän välityksellä lisäksi tuottaa ajatuksia tai vaikka hymyn jonkun huulille silloin tällöin, niin jes! Musta onkin aivan älytön ajatus, että tän blogin klikkausmääriä voi tätä nykyä mitata sadoissa tuhansissa - uskomatonta mun mielestä, sillä en koe tän olevan mikään valtavirtablogi eikä tätä ole kovasti missään markkinoitu. Kiitos kuuluu teille!

<3

MYYDÄÄN: Kisakengät kokoa 35-36

EDIT: Kengät löysivät uuteen kotiin! :)

Myydään ylimääräisinä Fabulicious Flair -poseeraus-/kisakengät. Kengissä on läpinäkyvät nilkkaremmit ja 1 cm platform. Suomen kilpailuissa sallittu kenkämalli.

Koko on paketin mukaan US5/EUR35, mutta omaan 35-koon jalkaani nämä ovat vähintään puolisen numeroa liian isot. Sanoisinkin, että käyvät parrmmin 36-koon jalalle.

Kengät on ostettu alunperin Biancaneveltä (http://www.biancaneve.fi/product/1355/flair-with-ankle-strap). Niitä on käytetty kaksi kertaa: toinen Fitness Classicissa keväällä ja toinen Body-lehden kuvauksissa, joista myös allaoleva kuva. :) Kengät ovat siis priimakunnossa ja etsivät uutta kotia!

Jos kiinnostuit, laita mulle viestiä: hermans.johanna@gmail.com

EDIT: KENGÄT MYYTY!

Bikini fitness - unelmaa vai vain osa elämää?

Mulle on jäänyt hämärän peittoon, miksi moni puhuu bikini fitness -kisoihin osallistumisesta suurena unelmanaan. Miksi se on unelma? Kysyessäni tämän kysymyksen tarkoitukseni ei ole vähätellä kenenkään unelmia, vaan haluan aidosti tietää. Kuulisin tosi mielelläni, jos joku lukija kokee asian näin!

Moni puhuu että lähtee kisoihin treenatessaan kulkemaan kohti unelmaansa, lisäten yleensä siihen päälle vielä, että välittämättä muista ihmisistä. Kun kisa sitten koittaa, oliko se todella unelmien täyttymys? Kannattiko olla välittämättä muista ihmisistä, suhtautua ylimielisesti kitaransoittoon hurahtaneeseen tai crossfitiä harrastavaan kaveriin tai vastata tiukka ei jokaiseen illanistujaiskutsuun?

Kuva: Body-lehti

Mun mielestä nimittäin itsekin toteuttamani elämäntavan ei tarvitse tarkoittaa muun elämän loppumista tai muiden ihmisten intohimon kohteiden väheksymistä. Koska maailma kyllä pyörii teet mitä teet, syöt mitä syöt ja hyväksyt elämääsi kenet hyväksyt. Kisaaminen voi olla elämässäsi mukana ja antaa sulle paljon upeita kokemuksia, vaikket kaikelle muulle selkääsi kääntäisikään.

Itselleni kisaaminen ei ole itsetarkoitus. Elän elämääni kuten parhaaksi näen ja koen, että kisaaminen antaa mulle hienoja tunnekokemuksia ja on myös motivoivaa, hauskaa ja vahvistaa mussa tiettyjä ominaisuuksia, kuten sinnikkyyttä ja pitkäjänteisyyttä. En silti yritäkään väittää itselleni, että kisaaminen olisi tärkein asia elämässäni.

Päätin taannoin valmistumisen häämöttäessä, että nyt jos koskaan on vihdoin aika lähteä määrätietoisesti suuntaamaan kohti alaa, joka minua on koko elämäni kiinnostanut: hyvinvointi, urheilu, liikunta. Kisaamisen tarkoitus oli alunperin toimia ikäänkuin "työhakemuksena", osoituksena siitä, että jotain on tullut treenirintamalla elämän aikana tehtyä ja että olen valmis työskentelemään päämäärätietoisesti kohti tavoitteitani. Tämä pätee elämän muillakin osa-alueilla. Kisoihin osallistuminen ei missään vaiheessa ole noussut niin suureen rooliin elämässäni, että kaikki muu olisi pyyhkiytynyt pois mielestäni, olisin hylännyt ei-fitness-kaverit tai olisin alkanut tuomita ihmisiä heidän elämäntapojensa perusteella. Pikemminkin erilaisuus on se mikä mua kiehtoo, ja ihminen joka on löytänyt oman juttunsa on mun silmissä yleensä tosi kiinnostava. Harvan vuoden salilla treenanneen "IFBB bikini athlete":n jutut jaksaa sytyttää yhtä paljon kuin vaikka oikeasti asiansa tuntevan kitaristin, puusepän tai olutpanimon perustajan. Omaa juttuani teen toki täysillä ja voi olla, että muakaan ei joku jaksa kuunnella, mutta se on mulle myös täysin ok. Ei kaikkien tarvi kaikkia jaksaa tai kaikista tykätä, pääasia että itse kokee olevansa onnellinen ja pääsevänsä toteuttamaan itseään.

Jotenkin on pistänyt pohdiskelemaan taas näitä, kun bikini fitnestä on uutisoitu mm. Iltalehdessä ja monelle kisaajalle tämä tuntui olevan punainen vaate. Musta Iltalehden tekstissä oli monta erinomaista pointtia. Esimerkiksi syömishäiriöiden yhdistäminen fitness-lajeihin ei ole mikään uusi juttu, enkä itsekään ole ihan vakuuttunut, toimiiko nämä lajit parhaana keinona päästä eroon pakkomielteisestä suhtautumisesta syömiseen. Onhan se mahtavaa, että anoreksiasta on parannuttu, mutta onko se sitten hienompaa, että saa ahdistuskohtauksen, jos joutuu syömään salaatin, jota ei ole kipattu lautaselle vaa'an kautta? :( Toisaalta mikä tällaisen ihmisen sitten parantaa, en kyllä osaa antaa siihen parempiakaan eväitä - valitettavasti.

Moni julistaa myös, kuinka fitness-lajit ovat urheilua, eivät kauneuskilpailu. Mutta mutta, valitettavasti lavalla kyse on juuri "kauneus"kilpailusta, joskin kauneusihanne poikkeaa Miss Universum -kisoista. Lavalla nähdään vain se, mitä sinne tuot. Ei sitä, kuinka monta kiloa onnistuit pudottamaan, kuinka rankka viimeistelyviikkosi oli, kuinka kaverit uskoivat tai eivät uskoneet sinuun, kuinka paljon pistit elämääsi tai rahaasi likoon kisaa varten... Nope, none of these. Vain se, kuka onnistuu näyttämään hetken parhaalta lavalla. Joskus se tuntuu epäreilulta, mutta se on näiden lajien henki. Tuomari ei kelaa pikakelauksella kisadieettiäsi läpi, ei katso ennen & jälkeen -kuviasi ihastellen sitkeyttäsi eikä välttämättä syty lookkiisi vaikka omasta mielestäsi se olisi lavan kuumin. Kyse on kuin onkin siis pinnallisista lajeista ja jos ei sitä ole valmis hyväksymään, on ehkä parempi valita toinen laji.

En pidä ulkonäkökeskeisiä treenitavotteita pahana asiana, mutta samalla toivoisin ihan älyttömästi, että ihmiset osaisi enemmän NAUTTIA omasta kehostaan ja siitä treenaamisesta. Vaikka sulla joskus olisi sellainen kroppa jota mahdollisesti kadehdit, josta unelmoit, jota tavoittelet...olisitko sittenkään sen onnellisempi kuin nyt? Jos sulla menee esimerkiksi viisi vuotta unelmakropan työstämiseen, heitätkö nuo viisi vuotta romukoppaan odottaessasi sitä hetkeä, kun olet saavuttanut unelmakropan ja saat luvan olla onnellinen? Ei kannata. En usko onnen löytyvän peilistä silloinkaan, kun se elämää suurempi tavoite on saavutettu.

Entä sitten unelma bikini fitness -kisoista? Liittyykö sekin unelmaan unelmakropasta? "Silloin olen täydellinen, silloin voin olla onnellinen." En ala nyt jauhamaan "yhden päivän kunnosta" tai mistään muustakaan kuluneesta illuusioihin liittyvästä läpändeeroksesta, mutta uskon, että elämästä kannattaa nauttia useampana kuin yhtenä tai kahtena (kisa)päivänä vuodessa.

Toisia kisakunto motivoi, toisia ei. Mulle se on lähinnä työkalu. Ihmiset haluavat katsoa kuvia timmeistä lajitovereistaan, joten otetaan sitten kuvia kun kunto on timmi. Mutta ihan mielelläni olen vähän naisellisen pyöreä sieltä täältä normaalisti :). Ei se saa mua tuntemaan oloani huonoksi. Ehkä joskus saatan myöhemmin kuvista katsoa, että tulipa oltua pyöreäposkinen. Mutta sillä nimenomaisella hetkellä mulla on silti todennäköisesti ollut oikein hyvä olla ;D Enkä tiedä käykö tätä muille, mutta omalla kohdallani mun silmätkin ikään kuin tottuu omaan ulkomuotoon, enkä siis tajua välttämättä peilistä kuinka paljon sitä on tullu otettua lisää elopainoa...eli vanha viisaus "kannattais joskus katsoo peiliin" ei päde mun kohdalla... :D Ehkä oon vaan onnekas. Jonkun muun silmissä pallero, omissani ihan sama vanha minä.

Muistakaa, onni ei löydy peilistä vaan jostain ihan muualta.

<3

Pocket full of dreams...

Kesä on jo kauneimmillaan tässä vaiheessa, kun vihdoin pääsen takaisin blogin ääreen, ihanaa <3 Mulle iski tähän väliin pieni pakkolepo kaikista kiireistä kesäflunssan muodossa. En meinannu luovuttaa sille ollenkaan ja muutaman päivän sinnittelin kurkkukivun kanssa ihan jo senkin takia, etten voinu uskoa todeksi että joudun ottamaan saikkua uudesta työstä heti ekalla viikolla. Minä, joka en edes koskaan oo kipeenä?!?! Eilen ei sitten aamulla enää lähteny pihaustakaan ääntä ja olo oli muutenkin semmonen jyrän alle jääny, joten oli pakko luovuttaa ja jäädä kotiin. Neljän tunnin päikkäreiden jälkeen olo oli enää pienen jyrän alle jääny, mutta silti tänäänkin oon joutunut nielemään kiukkuni ja lepäämään edelleen. Maanantaina sitten taas uudella tsemillä paluu uuteen, huippukivaan duuniin!

En oikein muista edes, mihin aiheeseen oon viimeksi jäänyt täällä huhuillessani, mutta alotetaan nyt vaikka siitä, että tehtiin tossa taannoin miehen kanssa come-back Suomeen. Nopeella aikataululla hankittiin molemmille työt täältä, tosin nyt toistaseks eri paikkakunnilta. Nyt puuttuu enää kämppä ja ollaankin oltu evakossa siellä sun täällä (kiitos ja anteeks). Oon aika tottunut tälläseen kiertolaiselämään, enkä jaksa siitä niin kovin ressailla, mutta oishan se mukava olla omassa kodissa kuitenkin eikä matkalaukkujen kanssa kansoittamassa toisten olkkareita.

Treenaamisen ja ruokavaliossa pysymisenhän tällänen sinne tänne sinkoileminen välillä asettaa koetukselle, mutta kun haluaa oikeasti ja suunnittelee pikkusen, saa tehtyä tarvittavat. Jos ei luovempia ideoita ilmaannu, niin riisikakkuja ja purkkitonnikalaa voi aina varastoida laukkuihin vaikkei lieden (saati jääkaapin tai pakastimen, jossa kokatut ruuat voisi säilöä) ääreen olisi pääsyä... Kovin monipuolisesta ravinnosta ei toki siinä vaiheessa voi puhua, mutta aina ei voi saada kaikkea. Jos ei ole mahdollisuutta prepata ruokia eikä rahaa syödä jokaista ateriaa ravintolassa, niin sitten edetään tilanteen sanelemilla ehdoilla :D

Treenien suhteen mut on pelastanut Fressi, jolla alkaa olla saleja aika lailla mulle optimaalisissa lokaatioissa: Helsingin Kampissa, Espoon Leppävaarassa ja Espoonlahdessa sekä Tampereella. Monia muitakin tottakai, mutta noi on ne meitsin omat! Aukioloajat on myös yksi iso syy, miksi Fressiä olen jo kauan fanittanut: kukapa ei haluaisi vapaasti päättää, milloin treenaa aikavälillä 05-23 vuoden jokaikinen päivä...

Kuten siis jo tuli moneen kertaan selväksi, tässä on ollut kalenteri täydempänä kuin aikoihin, mutta hyvähän se vaan on! Kuitenkin ehkä liiankin moneen repeämisestä ilmoitti nyt tää juuri puhjennut flunssa - mua ei nimittäin oikeasti ole kovin moni tauti viime kuukausina tai vuosinakaan selättänyt. Aina pitäisi kuitenkin muistaa, että vaikka on kuinka kivaa tekemistä, niin nukkua täytyy kunnolla, muuten ei kroppa pysy menossa mukana. Mulla on hirveä määrä haaveita ja visioita sydämen täydeltä, ja niitä alan ja olen osin jo alkanutkin pikku hiljaa toteuttamaan. Elämä on tehty elettäväksi eikä himmailtavaksi, sitä mieltä mä oon. :) En halua katua tekemättä jääneitä juttuja vaan ennemmin sitten vaikka niitä huteja, joista on saanut ottaa opikseen.

Seuraava kisaetappi on asetettu syksyyn. Mun keho ei käynyt hurjaa muodonmuutosta läpi kisa- ja harjoituskauden välillä, ja kiristyäkkin olisi edelleen varaa seuraavaan kisaan. Näin yhtä ihanaa ystävää pitkästä aikaa ja hän kommentoi, että nähtyään keväällä mun kisakuvia, ajatus oli että "tollanenhan toi on aina ollu". Että eihän siinä kunnossa ollut mitään muutosta mun normikuntoon. Onko se sitten hyvä vai huono juttu? Ehkä olisin tavallaan itse odottanut ja toivonut isompaankin muutosta, mutta toisaalta oon myös koko ajan toitottanut, ettei kannata jojotella ees taas kisa- ja himobulkkauskunnon välillä. Joten mennäänpä sitten taas valmentajaa kuunnellen eteenpäin. 

Paljon opittavaa mulla on silti edelleen, eikä läheskään kaikkea ole vielä kokeiltu. Jos nyt onkin testattu yhtä tapaa tehdä kisapreppi, jatkossa voidaan kokeilla vaikka mitä. Kaikkia kortteja ei siis todellakaan ole vielä pelattu, lisää löytyy pahan päivän varalle ja kehittymisennälkäkin on valtaisa. Sitähän tää on, oppimista ja kokeilemista. Sinänsä toivoisi, ettei kaikkea tarvisi oppia kantapään kautta, mutta eipä niitä virheitä ja epäonnistumisiakaan pidä liiaksi pelätä. Se mikä musta on tärkeintä, on se ettei luule tietävänsä jo kaikkea tai ikinä myöskään luule olevansa muita parempi. Paitsi, että sellainen on aika ällöttävää, se myös sulkee sun silmät ja korvat kaikelta uudelta, josta voisit ottaa opiksesi ja kehittyä. Joku viisas mulle totesi hiljattain, että täytyy uskaltaa myös muuttua, jos tarvetta sille on!

Toivottavasti teillä kaikilla on lähtenyt kesä käyntiin loistavasti! Iloisia treenejä ja muistakaa nautiskella kesästä <3 Itse oon muutaman jädenkin jo kerennyt tuhoamaan miehen kanssa kimpassa ;)

Kiitos kuvista Body-lehti sekä kuvaajat Tapani Moisala ja Tomi Rehell.

Videoita luvassa!

Heippa! Oon jo niin kauan lupaillut teille videopostauksia, että päätin vihdoin lopettaa tekosyiden keksimisen niiden puuttumiselle. Ei kuvaajaa salilla, huono kännykkä, ei aikaa kuvaamisen kanssa räpeltämiseen... No joo, nämä kaikki syyt on voimassa edelleen, mutta päätin silti yrittää. :)

Voit siis jatkossa seurailla mun treeni- ja muita juttuja myös videoiden muodossa. Latailen videot ainakin Facebookiin (https://www.facebook.com/johannahermansfit). Laatu on mitä on siihen asti kun keksin jonkun paremman keinon kuvata kuin mun vanha reppana iPhone, mutta etteköhän saa noista sumuisistakin tunnelmista treenien pointin? ;)

Nyt saa toivoa: mistä aiheista haluaisitte nähdä videoita?

Fiiliksissä

Toisena vasemmalta minä, laitimmaisena oikealla -160 cm -sarjan voittaja. Kuva: Team-Andro

Pikainen moi! En ole vielä ehtinyt ladata kaikkia kisakuvia koneelle, joten odotutan teitä niiden kanssa vielä vähän lisää. Tai ehkä ootte jo löytäneet ne jostain muualta...

Puhkun intoa taas treenin pariin palattuani. On ihan uskomaton fiilis, kun pitkästä aikaa salille mennessä kroppa on niin täynnä energiaa että tekis mieli hyppiä ylös-alas ihan silkasta ilosta! Mieletöntä. Odotan innolla, että pääsen kunnolla käsiksi taas plyo- ja HIIT-treeneihin, jotka oli multa dieetin ajan poissa kuvioista.

Kuten oon täällä aiemminkin kirjoittanut, itselleni tiukka kisakunto ei riitä motivaattoriksi tähän hommaan. Sen sijaan se uskomaton energiamäärä, jonka hyvästä treenistä saa, ja se tunne kropassa, kun se on terve, elinvoimainen ja toimii kaikin puolin hyvin...siinä on sitä jotain, joka motivoi ja jonka takia tätä jaksaa tehdä <3 Niinpä en ole pahemmin peiliä tuijotellut vaikka kroppa on kisojen jälkeen muuttunut jo tässä ajassa pehmeämpään suuntaan. Ihan sama, niin kauan kuin mieli on hyvä ja energinen! Sitä paitsi se usein näkyy myös ulospäin jos ihmisellä on hyvä olla. Nyt on aika keskittyä hetken taas kovaan treeniin ja hyvällä fiiliksellä eteenpäin porskuttamiseen.

Palaillaan astialle :) Voikaa hyvin ja nauttikaa treeneistä!

Raakaproteiineja Ruohonjuuresta

Sain ennen EM-kisoja Kampin Ruohonjuurelta testiin kassillisen aivan ihania tuotteita. Halusin testailla tuotteita dieetin loppumisen jälkeen rauhassa useampaan otteeseen ja niinpä olen sen myös tehnyt.

Testattavien tuotteiden joukossa oli raakaproteiineja, joista mulla ei ollut aiempaa kokemusta. Molemmat Sprout livingin tuotteet, kurpitsaproteiini ja ituproteiini oli tehty kasviperäisistä, geenimanipuloimattomista raaka-aineista ilman kuumentamista, joten kyse on siis äärimmäisen ravinnepitoisista tuotteista. Tervetullut lisä vähäkalorisen dieetin päätteeksi! Musta tuntui, että mun kroppa suorastaan imi itseensä kaikki hyvät ravinteet näistä tuotteista!

Ituproteiini oli nimensä mukaan valmistettu idätetyistä versoista saatavasta proteiinista ja lisäksi siihen oli lisätty muita erittäin ravinnepitoisia raaka-aineita, kuten macaa ja goji-marjoja.

Tuotteet ovat jauhemuodossa, ja parhaiten ne varmaan uppoavat erilaisiin smoothieihin - etenkin, jos vähänkään arastelee "vihreitä" makuja. Itselleni ne upposivat oikein hyvin sellaisenaan veteen tai mantelimaitoon sekoitettuna ja stevialla makeutettuna...mutta mä en pidäkään omaa makuaistiani enää minkäänlaisena mittarina suositellessani tuotteita muille, sillä jos mä himoan dieetillä macaa, josta moni kaveri saa lähinnä yökkäysreaktioita, niin mun maussa suattaapi olla jotain semisti vinksahtanutta.

Joka tapauksessa paitsi mun mielestä maun, myös ravintoarvojen vuoksi Sprout Livingin tuotteita voi aivan sataprossasesti suositella. Välipalan proteiinilisänä varsin toimivia niillekin, joille esimerkiksi heraproteiini ei syystä tai toisesta sovellu. Oikeastaan ainoan miinuksen voisin antaa tujusta hintalapusta, mutta laatu maksaa, näin se vain on. Itse mietin, että jos on moninkertaisesti hyviä ja kroppaa helliviä ravintoaineita pakattuna pienempään määrään ruokaa, kannattaa siitä silloin pulittaa vähän isompaa hintaakin. Itseen panostaminen maksaa itsensä aina takaisin :)

Mulla itselläni toki on herkkä vatsa, mutta heraa syön silti lähes päivittäin. Sen sijaan mun pikkusisko ei pysty tavallista heraa kohti edes vilkaisemaan kun mahassa jo muljahtaa, ja hänellekin Sprout Livingin tuotteet sopivat ihan täysin. Hän on aiemmin käyttänyt riisiproteiinia, mutta sai nyt syyn täydentää varastoa entistä ravinteikkaammilla kasviproteiineilla.

Protskujen lisäksi sain Ruohonjuurelta Lifefactoryn sheikkerin, jossa sekoitella ihania jauheitani. Tästä ihanaisesta pullosta on tullut ihan mun suosikki ja kannan sitä mukanani joka puolelle. Pullo on lasinen ja päällystetty kumisella suojuksella. Materiaalinsa ansiosta vesikin maistuu tästä paremmalle, kun ällöttävä muovin maku ei liukene veteen. Kumisuojus puolestaan suojaa pulloa kolhuilta, ja onhan se ihan hauskan näköinenkin. :) Lisäksi tykkään korkissa olevasta kahvasta, koska siitä pulloa on niin helppo roikottaa mukana. Veden litkiminen jatkuvasti on aika paljon helpompaa, kun on elämää helpottava vesipullo!

Lasipullo on myös helppo pitää puhtaana, joten olen käyttänyt sitä niin palautusjuoman sekoittamiseen kuin kuuman pakuriteen mukaan ottamiseen. Muovisheikkereille ominaisesta hajusta ei tietoakaan, ja tämä tosiseikka pysyy voimassa varmasti vuosia tästä eteenpäinkin. Varsinkin, kun pulloon saa ostettua mm. varakorkin.

Kiitos Ruohonjuuri aivan ihanista tuotteista! <3 Voin lämpimästi suositella näitä kaikkia laatua, hyvää oloa ja elämän helppoutta arvostaville!