Yhteistyössä: Oi! Oi! Brazil

Oi! Oi! On tullut aika esitellä tuorein yhteistyökumppani, Oi!Oi! Brazil. Tää yhteistyö onkin oikea piristysruiske helmikuun keskelle, kyseessä on nimittäin kuuman auringon, kauniiden naisten ja räiskyvien värien maasta Brasiliasta Suomeen vaatteita tuova yritys. IHANAAA, mä oon niin innoissani tän yrityksen meiningistä - lue ihmeessä koko postaus niin ymmärrät kyllä miksi! <3

Näin Oi! Oi! Brazil kuvailee itseään verkkosivuillaan:

"Oi!Oi! Brazil Oy on naisellisuutta hehkuva ja kuumaa Brasilian muotia tarjoava yritys, jonka toiminta on saanut alkunsa Koillis-Brasiliassa sijaitsevalta tehtaanmyymälöiden kohtaamispaikalta. Toiminta keskittyy koillis-Brasilian tekstiili- ja urheilutarviketuontiin, brasilialaisten pienyrittäjien toiminnan ja työllisyyden tukemiseen sekä erilaisten hyväntekeväisyysprojektien tukemiseen. Tarkoituksena on tuoda Suomeen tarkoin valikoitujen pienien tekstiilitehtaiden tuotteita, samalla auttaen köyhän alueen yrittäjiä kasvattamaan liiketoimintaa.

Tarjoamme suomalaisille mahdollisuuden hankkia erilaisia ja naisellisuutta korostavia käsinpoimittuja tuotteita, joiden tekijöistä tuomme esiin aidon tarinan. Ostaessaan vaatetta, suomalainen asiakas saa mahdollisuuden tietää, kuka vaatteen on valmistanut ja mikä esimerkiksi kyseisen ompelijan tarina on. Näin vaatteelle muodostuu syvempi tarkoitus ja läpinäkyvyys inhimillisessä tuotantoprosessissa. Lisäksi tarjoamme kuluttajalle aidon mahdollisuuden vaikuttaa niin mallistoihin kuin köyhien perheiden elämän tukemiseen Brasiliassa."

Sain jo ensikosketuksen vaatteisiin, kun tehtiin viime Suomen reissulla kuvauksia verkkokauppaa varten. Vaatteet itsessään oli laadukkaita ja mun mielestä ihanista materiaaleista valmistettuja: ilmavia, hengittäviä, hyvin laskeutuvia ja siispä tosi imartelevia. Treenivaatteita (toppeja) on mun päällä jo muutamaan otteeseen vilahtanut täällä blogissakin.Tykästyin moniin treenilegginseihin, mutta toisaalta ihanat, iloisen väriset kesämekot sai kyllä ikävöimään rantaelämää ja aurinkoa.... Pala Brasiliaa Suomeen tuotuna ei oo koskaan liikaa, oli kyseessä sitten treeni- tai muu vaate! :) Muhun kolahtaa lisäksi se, että yritys toimii myös eettisesti kestävältä pohjalta.

Tuotteet myydään pääasiassa verkkokaupan kautta, joten kannattaa käydä tsekkaamassa valikoimaa sieltä. Ideana on, että valikoima vaihtuu usein ja esimerkiksi treenilegginsejä tuodaan aina aika pieni erä Suomeen - ei siis vaaraa, että joka toisella treenaajalla on ensi viikolla salilla samat housut jalassa.

Oi! Oi! Brazilin periaatteena on antaa asiakkaiden äänen näkyä valikoimassaan, joten esimerkiksi just nytkenellä tahansa on mahdollisuus toivoa, minkälaista kuosia ja värimaailmaa haluaisi Brasseista tuotavan (asiakaspalvelu@oioibrazil.fi).

Mä en ole itse ikinä päässyt Brasiliassa käymään, mutta matkakuume ei oo ainakaan pienenemään päin... ;) Tulevaisuudessahan Brasiliassa tapahtuu kaikkea näkemisen arvoista muutenkin: tänä kesänä siellä pelataan fudiksen MM-kisat, ja kesäolympialaisetkin on seuraavan kerran 2016 Rio de Janeirossa.

Jos sun sydän sykkii kauniille väreille ja naisellisille vaatteille, joita ei varmasti joka tytön päällä näy, kannattaa seurata Oi! Oi! Brazilia Instagramissa ja Facebookissa. Käy myös virtuaalihypistelemässä vaatteita verkkokaupassa. Ainiin, ja lue mun esittely nettisivuilta! :D

Olkapääpumppi ja kehonrakennuksen opettelua

Tän päivän, tai oikeestaan viikon, vois kirjottaa historiankirjoihin. Mä oon saanu ekaa kertaa treeneissä oikeesti pumpin olkapäiden sivulohkoihin. :D

Sinänsä sääli, että oon näin pitkään veivannu menemään huonoilla tekniikoilla ja harmitellu kun olkapäissä ei tapahdu juuri mitään kehitystä. Viime viikolla kävin kuitenkin Marjon kanssa tekniikat läpi ja koin miljoona ahaa-elämystä, kun kokenut konkari osasi parilla silmäyksellä sanoa, mistä mun kehityksen puute kiikastaa. Joten nyt vaan uudella innolla olkapäätreenin kimppuun! Se on aina yhtä siistiä, kun oikeesti löytää sen yhteyden just siihen tiettyyn lihakseen mitä haluaa treenata, eikä johonkin epämääräseen alueeseen siellä päin. Mulle iisimpiä treenejä on olleet pääsääntösesti alakropan treenit, koska jalkoja on hermotettu ehkä tarkotushakusesti vuosien varrella jonkun verran enemmän. On sielläkin silti vielä paaaaljon tekemistä - tässä lajissa duuni ei lopu koskaan. :D

Yläkroppatreeniäkin oon tehnyt paljon, mut tekniikat onkin sitten olleet ihan päin sitä kuuluisaa. Mun ongelmana on ollu erityisesti huono tuntuma olkapäihin, varsinkin niihin sivulohkoihin. Taka- ja etuolkapäissä tapahtu Marjon mukaan jotenkuten oikeita asioita kun niitä treenasin, mutta sivulohkot on ollu onnettomassa jamassa. Mä en oo käytännössä saanu oikein mitään rasitusta kohdistettua niille. Ja koko olkapäätreeneistä on aina lähdetty epäkkäät, ojentajat ja hauikset hirveessä pumpissa...ei hyvä!

Miksi sitten haluan kasvattaa olkapäitä, tai etenkin sitä sivulohkoa? Koska olkapäät on tärkeä osa sen kauniin x-mallisen kropan muokkaamista. Olkapäät ikäänkuin kehystävät yläkropan ja antavat kauniit raamit sille. Mulla sivulohko vaatii yksinkertasesti lisää näyttävyyttä, että se olis tasapainossa muiden lihasten kanssa.

Onhan se olkapää vieläkin piiiieni ja haba näyttää omaan silmään kauheen kokoselta (no eihän se sitä oo, mut kuitenkin...), mutta nyt täytyy alkaa tavotella entistä kovemmin sitä tasapainoa! Tässä kuvassa kuitenkin se otsikossa kehuttu pumppi :D

No mitäs niille olkapäille voi sitten tehdä paremman tuntuman saadakseen?! Kaikki lähtee oikeasta kropan asennosta treenatessa. Pidä aina keskivartalo tiukkana tukemassa selkärankaa, eli suomeksi vatsalihakset sopivasti sisään vedettynä, ei vain alavatsasta niinkuin usein opetetaan. Hartiat rentoina ja olkapäät ikäänkuin mahdollisimman kaukana kehosta, ei ylöspäin jännittyneinä. Niska pitkänä ja jäntevänä, mutta kuitenkin rentona, leuka aavistuksen sisässä (mieti kaksoisleukaa). "Kehonrakennus on kuin balettitanssia", Marjo sanoi mulle osuvasti, ja se mielessä oon korjannut asentoa salilla nyt pitkin viikkoa muutenkin kuin olkapäätreenissä. Jos heiluu selkä notkolla, peppu pystyssä, tai vaihtoehtoisesti hartiat lysyssä tai korviin vedettynä, niin ihan varmasti liikkeet menee väärille lihaksille. Tuloksena ei ole ainakaan tasapainoinen lihaksisto, jotain muita tuloksia voi kyllä saada.

Sitten se oikea tekniikka liikkeitä tehdessäsi. Pääsääntöisesti näin kantapään kautta opetelleena voisin neuvoa, että pyydä AINA uutta treeniohjelmaa ensimmäistä kertaa aloittaessasi joltain kokeneelta valmentajalta (ei miltään itse vuoden salilla opetelleelta puntti-peteltä) apua tekniikoiden a.k.a oikeiden liikeratojen opetteluun. Mäkin kävin vuosia salilla pitäen itseäni kovin taitavana näissä hommissa, mutta mitä enemmän oppii, sen vähemmän tajuaa tietävänsä. Tänään tein 2-3 kg käsipainoilla vipareita ja voin rehellisesti sanoa, että olkapäät oli tulessa sen jälkeen. Mitä ihmettä mä oon tehny niillä kolme kertaa painavammilla painoilla aikasemmin??? No okei oon mä koittanu pienempiäkin käyttää, mutta sanotaan näin että kyllä 4 kg on jo tuntunut aika lässynlässyn-painolta. Nyt tuli sekin todettua, että pienenpienellä parin kilon painolla voi todellakin saada rasituksen just siihen kohtaan, mihin haluaa - paremmin kuin isommalla painolla väkisin repien.

Kysymys kuuluukin, haluatko olla "vahva" ja jaksaa tehdä tiettyä liikettä mahdollisimman isoilla painoilla vai oikeasti kasvattaa lihaksia ja parantaa fysiikkaa? Kehonrakennus ja voimalajit on kaks eri asiaa, sen oon ainakin viime kuukausina oppinut. :) Itselläkin on ollut vähän sitä vikaa, että on pitänyt riehua salilla menemään hirveiden painojen kanssa, mutta lopulta parempia tuloksia (fysiikassa eli siis ulkonäössä parempia tuloksia! Tottakai salilla voi ja kannattaakin muitakin asioita tavoitella!) on tullut vasta, kun egopainoista on luovuttu ja otettu kiltisti ne tyttöjen painot käteen. Ainakin siihen saakka kun tekniikka on hiottu niiden kanssa tarpeeksi hyväksi isommille romuille.

Olkapääliikkeitä on tietenkin lukematon eri määrä. Mä oon aina tehnyt paljon pystypunnerruksia, mutta nyt opin Marjolta, että varsinkin tangolla tehtävät pystypunnerrukset kehittävät pääasiassa olkapään etulohkoa jättäen sivu- ja takalohkon vähemmälle huomiolle. Jos siis pystypunnerrus on ainoa oikeasti raskas liike jonka treenissä tekee, on varmaan selvää, mikä osa olkapäästä kehittyy eniten?

Vipunostojakin on kyllä tullut aiemminkin tehtyä, mutta muistan joskus riuhtoneeni niitä jopa yli 10 kg painoilla - mitä IHMETTÄ mä oon kuvitellu saavuttavani sillä sillon? Vipunostoja ei lähes poikkeuksetta kannata/pysty tekemään kovin isoilla painoilla, koska tosiaan se treenattava lihas on kovin pieni ja heikko verrattuna moniin siinä ympärillä oleviin vahvempiin lihaksiin. Noihin itseopettelun kulta-aikoihin oli kyllä olkapäät pyöreämmät ja isommat kuin nykypäivänä, mutta olinkin sillon vielä nuori (heh, oon mä vieläkin) ja lihakset olis varmaan kasvaneet vaikka millä tekniikoilla ja painoilla - siltä ainakin nyt jälkeenpäin tuntuu.

Mutta tästä kohti uusia haasteita jälleen kerran intoa puhkuen!
HUOM! ----> Tässä erinomainen Utti Hietalan kirjoittama blogiteksti olkapäiden treenaamisesta. <---- Jos ja kun kauniin pyöreät, yläkroppaa nätisti kehystävät ja x-mallia luovat olkapäät kiinnostaa, niin lukaiseppa ihmeessä! Mä en saa tän miehen kirjoituksista koskaan tarpeekseni, koska tietoa kehonrakennuksesta näyttää riittävän vaikka kuinka. Uskomatonta, että hän jaksaa jakaa sitä ilmaiseksi Suomen bodykansalle (tai toivon mukaan Fast on maksanut sille jotain siitä, heh), iso kiitos Utille siitä.

...Siitä puheenollen, nyt kun avointa ja ilmaista tietoa ja hyvälaatuista tekstiä on netissä saatavilla enemmän kuin koskaan, enemmän toivoisi näkevänsä, että ihmiset antaisi kuitenkin lainatessaan jonkun tekstiä creditit alkuperäiselle kirjoittajalle. Kummastuttavan paljon näkee postauksia, joissa esitetään jokin tieto/ajatus/mielipidepostaus lähes identtisin sanoin kuin jossain muualla netissä olevassa tekstissä, eikä edes mainita, että "lukaisinpa sitten tämän ja tämän tekstin tältä ja tältä kirjoittajalta, joten tässä omia ajatuksiani asiasta". Musta on ainakin hyvän netti-etiketin mukaista vähän pistää linkkiä vaikka sitten sen toisen tyypin teksteihin, eikä vaan pokkana kopioida.

 :)

Mahtavia olkapäätreenejä kaikille!

Synttärityttönä

Kuva: Oi! Oi! Brazil

Täällä on vietetty tänään synttäreitä...mä oon 28-vuotias, siis täh? Onneks ikä on vaan numero, koska sydämeltäni en oo kyllä paljon 18-vuotiasta vanhempi ;)

Kun ylimääräsillä ruuilla ei voi nautiskella, niin sillon juhlistetaan muilla tavoilla. Nauttimalla rakkaiden seurasta - se on mun mielestä aina parasta. Mun perhe on Suomessa, joten nautin mieheni kanssa kahdestaan, mutta se onkin sitä parasta seuraa :)

Mä olen niiiin kiitollinen kaikista hienoista ja ihanista jutuista mun elämässä. Mun elämä ei todellakaan ole "täydellistä", en oo maailman rikkain, kaunein tai menestyvin, mutta mulla on maailman ihanin perhe ja ystäviä ympärillä. Terveyttä, hyvää oloa ja kaikkea kaunista ja ihanaa maailman täydeltä. Näiden juttujen kautta koen oikeasti olevani rikas ja onnellinen. Mistä sitä vois olla enää kiitollisempi?? On tässä elämän varrella ollut sellasiakin kausia, jolloin suru on ollut se päällimmäinen tunne pitkän aikaa, mutta sekin on elämää. Ilman niitä huonoja aikoja ei varmaankaan osais antaa niin hurjan paljon arvoa hyville.

Synttäripäivinä sitä tulee monesti tehtyä tilannekatsausta eteen- ja taaksepäin. Erityisesti eteenpäin. Mitä haluan tän ikäisenä saavuttaa? Oon sinänsä realisti, etten oikein usko unelmoimisen voimaan, mutta tästä alla olevasta mietelauseesta tykkään ja koen sen pitävän mun kohdalla paikkansa. Ikää on tullut, en oo enää mikään pikkutyttö päiväunineni, mutta on mullakin tietynlaisia suuria "unelmia" - visioita, jotka saa mut tekemään töitä ja innostumaan joka päivä uudestaan.

Parhaat asiat on nimittäin aina alkaneet lopulta jonkinlaisista unelmista. Koko pienen ikäni haaveilin esimerkiksi, että saisin oman ponin, ja kun lopulta sen sain, voin rehellisesti sanoa, että vuodet sen kanssa kasvatti mua mielettömän paljon. Ne opetti vastuunottoa, määrätietosuutta, kurinalasuutta, pitkäjänteisyyttä. Ja anto niin valtavasti iloa ja onnea, että sitä ei pysty sanoilla kuvailemaan edes! Alla oleva on yksi mun lempparikuva, vaikka onkin rakeinen ja epäselvä: minä ja mun poni noin 9 vuotta sitten... 

Siinä on onnea, iloa ja rakkautta yhdessä ratsukon muotosessa pyöreässä paketissa!

Bikini fitness -kisoihin kun treenaan, niin unelmoinnin oon kyllä jättänyt sikseen. :) Unelmointi on vaihtunut nimenomaan paitsi työn tekemiseen, myös siihen visualisointiin ja mielikuvaharjoitteluun. Visualisoin mielessäni fysiikkaa, lavan tapahtumia ja muuta paljonkin, mutta tiedän, että unelmoinnilla ei palkintoja voiteta. Vaikka kuinka unelmoisin seisovani lopulta isoin pytty käsissä lavalla, se ei vaan riitä. Kuulostaa ehkä kyyniseltä, mutta mulle sopii paremmin sellanen lähestymistapa, että keskitän vaan energian hommien paiskimiseen ja tulos olkoon sitten sen mukanen. Voitonnälkää on, muttei epärealistisia unelmia siitä, että asiat jotenkin ihmeen kaupalla vain tapahtuis. Hankala tyyppi kun ajatuksenjuoksultani oon ;), niin inhoon toisaalta myös sanontaa "pessimisti ei pety", joten en oo todellakaan lähdössä anteeks pyytelemäänkään ja olettamaan että koko homma menee pehvalleen - mutta eniten kuvaisin mun suhtautumista realistisena. Pitää ymmärtää omat vahvuudet mutta myös heikkoudet ja tehdä hommia niiden mukaan.

Kuten oon monta kertaa kirjottanutkin täällä, bikini on fysiikkalajeista armottomin, koska lihaa ei saa liikaa olla, joten rakenteellisia heikkouksia ei pääse niin hyvin paikkailemaan. Realistisuutta suosittelen jokaiselle kisaajalle siinä mielessä, että ymmärtää lajin luonteen ja vaatimukset. Valmentajani Anna kirjoitteli uusimman Body-lehden kolumnissaan tästä samasta aiheesta, kannattaa tsekata jos saat lehden jostain käsiisi!

Koska unelmien sijasta tehdään hommia, synttäripäivänäkin kova salitreeni (ja loistava sellainen) tuli tehtyä. Eikä se kyllä todellakaan tuntunut miltään uhraukselta, koska sitähän mä rakastan! Hikeä, kaikkeni antamista ja sitä että tunnen kuinka elossa oon ja kuinka veri virtaa mun koko kropassa. Ah. <3 Jos tälläset asiat tuntuu "oman elämän" uhraamiselta, kannattaa kilpaurheilu unohtaa.

Kisadieetti on käynnissä ja cheat mealeja ei mun ohjelmassa tällä hetkellä ole, joten synttäri-illallinen oli tällä kertaa kotitekonen wokki (kuvassa oleva tosin eiliseltä, mutta melkeen samanlainen combo meni nyt synttäri-iltanakin, hahaa). Ihanaa se kotiruoka onkin, eikä mulla todellakaan ole tullu sellasta fiilistä nyt dieetilläkään, että parsakaalit pursuais korvista ulos. :) Voi tosin johtua siitä, että dieetti ei todellakaan koostu pelkästä parsakaalista vaan monipuolisesta ja ravitsevasta ruuasta, jossa on edelleen kaikki makroravinteet tukevasti edustettuina. Tottakai mieli tekee millon mitäkin, mutta semmosta hirveetä nääntymyksen tai vastustamattomien himojen tunnetta ei oo onneks tullu. Eli syömisten ja treenien kanssa ei pääsääntösesti oo ollu kovaa taistelua, taistelut on mulla jossain ihan muualla.

Sellasia synttäritunnelmia täällä! Toivottavasti kaikilla on ollu kiva viikko, koska huomennahan alkaa...viikonloppu! <3

Elämä on nyt

Kisapreppi on jo tähän mennessä ollut mulle monella tapaa kasvun paikka. Kuten aikaisemmassa postauksessa kirjoitin, on ollut päiviä, jolloin oon kyseenalaistanut koko homman omalla kohdallani ja vaipunut epätoivoon miettiessäni omaa kuntoa ja niitä muutamaa viikkoa, jotka enää on jäljellä ennen mun ekaa kisaa, Fitness Classicia. Sitten on taas tullut niitä päiviä, kun puhkun päättäväisyyttä, intoa ja positiivisuutta.

Vaikka paljon kannustusta olen saanut (kiitos vielä kerran siitä teillekin <3), on mulle myös sanottu, että kuka käski ilmottautua vielä näihin kisoihin. Eikö kannattaisi viilailla kuntoa vielä vaikka vuosi, että voisi varmasti viedä lavalle oman parhaansa ja jättää jossittelut sikseen. Että ajoittain valloilleen pulpahtava negatiivinen vire kertoo varmasti siitä, että olisi kannattanut odottaa.

Koska päätös kisoihin osallistumisesta on (valmentajien suosituksesta) tehty, mä en aio uhrata enää ajatustakaan jossittelulle siitä, olisiko kannattanut kisata ekan kerran vasta syksyllä tai ensi vuonna. Mä olen tehnyt vuosien ajan erilaista työtä fysiikkani eteen niin salilla kuin muunlaisen urheilun parissa ja se, että liityin tiimiin vasta kisatavoitteesta vihdoin päättäessäni ja apua kisapreppiin tarvitessani, ei tarkoita, että olisin treenannut vasta siitä lähtien, kun Annan ja Marjon kanssa treenit aloitin. Mä koen nyt ihan turhana henkisten voimavarojen tuhlaamisena vatvoa, oliko päätös kisa-ajankohdasta oikea. Jos joku miettii, kuinka monta vuotta sitten olen muka ehtinyt treenata, niin kerrottakoon, että mä olen iältäni 27-vuotias. Aika monta vuotta siinä on erilaisia juttuja ehtinyt tehdä.

Varmaan moni fysiikkalajeissa kisaava on jonkinasteinen perfektionisti, ja niitä piirteitä on myös mussa. En aina näe niitä piirteitä pelkästään hyvänä juttuna. Perfektionistin ongelma kun usein on se, että hän ei saa lopulta mitään aikaiseksi, kun kaiken täytyy olla täydellistä ennen kuin sen uskaltaa toteuttaa. Siksipä mä olenkin koittanut parhaani mukaan opetella pois perfektionismista ja tarkoituksella välillä jopa heittänyt hommat vähän läskiksi, jotta oppisin ymmärtämään, ettei maailma siihen kaadu. Ei maailma kaadu epäonnistumiseen, tai epätäydellisyyteen. Jos kaatuisi, se olis kaatunut jo kauan sitten.

Sitten on se juttu, joka pientä päätä sekoittaa. Nimittäin omat tunteet. Mä olen aina kokenut erilaiset tunnetilat tosi voimakkaina. En tiedä, kuinka hyvin se näkyy ulospäin, mutta koen, että se on tehnyt itselleni elämästä paitsi välillä sydäntä riipivää, myös erityisen rikasta. Monta kertaa joku pieni juttu saattaa nostaa mun sisällä niin valtavan ilon tunteen, että tunnen sen fyysisesti ihanana lämpönä ja pakottavana tarpeena nauraa ääneen, hymyillä tai mieluummin vaikka hyppiä ja kiljua siitä ihanasta ilosta. Ja ton reaktion saattaa aiheuttaa mikä vaan ihan pieni asia - ystävän näkeminen, kauniit sanat, innostavat ideat, joku kaunis asia, mikä vaan - monta kertaa päivässä. Sen energian kun pystyy siirtämään vaikka työhön, niin syntyy niitä parhaita hetkiä ja tuloksia.

Kolikolla on tietysti myös kääntöpuoli; negatiiviset tunteet. Suru on mulla aina sydäntä riipivää ja vihastuminen saa mut tuntemaan itseni raivostuneeksi karhuksi. Nyt dieetillä on pinnakin alkanut lyhenemään ja salilla saa teinipojat kyllä pahaa silmää kun kehtaa tulla keskeyttämään mun sarjoja. Viimeisin kokemus tosi negatiivisiksi äityneistä tunteista oli juuri toi viime viikolla vallinnut epätoivo oman kunnon riittämättömyydestä.

Haenkin jatkuvasti tän kisaprepin aikana tietoisesti positiivista virettä tekemiseen. Tai ei sitä useimmiten tarvi edes hakea, se tulee ihan itsekseen, mutta tollasina epätoivon päivinä ja hetkinä voi olla hyödyllistä, jos pystyy jollain tavalla keinotekoisesti tuottamaan itselleen positiivisemman mielialan. Enkä tarkota, että kaikki negatiiviset tunteet pitäis lakaista maton alle, mutta turhat sellaset voi kyllä heittää mun puolesta vaikka mattokasan alle.

Liikkuminen saa mussa herätettyä myös tosi voimakkaita tunnetiloja. En tiedä onko tää friikin kuuloista, mutta mä pystyn ikäänkuin siirtämään positiivista energiaa ja tunnetiloja itseeni liikkumisen kautta. Ilman liikkumista mä olen ennen pitkää yksinkertaisesti tosi allapäin. Onko tää muille tuttua? Jos ei, niin suosittelen kokeilemaan. ;)

Mun kohdalla se on aina ollut niin; saan fyysisestä tekemisestä yksinkertaisesti niin hyvän olon, että hakeudun aina uudestaan sen pariin, vaikka väkisin. Vaikkei aikaa oikeasti muka olisi. Mulle on aina ollut tärkeämpää tehdä treeni kuin pitää koti siistinä tai käydä paljon ulkona. Siitä tulee vaan yksinkertaisesti niin hyvä olo, että se on kuin huumetta - sitä on pakko saada, uudestaan ja uudestaan.

Tän kisaprojektin kautta koen, että olen ottanut askelen siihen suuntaan, mitä mä haluan mun elämässä tehdä. Olen tehnyt tän päätöksen vain ja ainoastaan itseni takia - en mun ystävien, en sukulaisten odotusten, en miehen tai muidenkaan. Vain mun itseni. Olen halunnut kisata jo kauan, nyt sen teen. En ensi vuonna tai "sit joskus". Mun suuri haave on myös jatkossa yhdistää työ jollain tavalla tähän, mutta askel kerrallaan. Haaveilen siitä, että voin auttaa ihmisiä jollain tavalla: jakaa sitä hyvää oloa, jota mulle on suotu niin paljon. 

Mun vuoden teema onkin rohkeus. Mä haluan tehdä asioita siksi että rakastan niitä, en siksi että multa niitä odotetaan tai mun on "pakko". Mulla on edessäni pian kauppatieteiden maisteriksi valmistuminen ja sen myötä tietysti ihan uuden elämänvaiheen aloittaminen. Vaikka oonkin ollut jo pitkiäkin pätkiä töissä opiskeluvuosien välissä, opintojen loppuunsaattaminen tarkoittaa sitä, että epäsäännöllinen opiskelijaelämä on lopullisesti ohi ja pitäisi kohdistaa kurssi itseä inspiroivaan suuntaan. Kilpaileminen on mulle paitsi urheiluun liittyvää intohimoa, myös ikäänkuin symbolinen ele rohkeudesta ja hetkessä elämisestä. Koko kisamatka vaatii keskittymistä, kurinalaisuutta, intohimoa, päättäväisyyttä ja kykyä projektoida omat tunteet ja mieli toimimaan omaksi eduksi eikä itseä ja omia tavoitteita tuhoavasti. Mä näenkin, että mulla suurimmat haasteet on nimenomaan henkisellä puolella ja omien tunteiden valjastamisessa tavoitteeseen pääsemiseen edullisiksi.

Molemmat valmentajat oli muuten sitä mieltä, että sen muiden kisaajien kuvien kyttäämisen voi nyt unohtaa. Eivät kuulemma kumpikaan itsekään tee sitä. Kuvat on aina kuvia ja niistä ei voi päätellä loppujen lopuksi mitään. Se, mistä kulmasta kuvataan, valaistus, asento, kaikki vaikuttaa siihen miltä fysiikka kuvassa näyttää, joten ainakaan kisan kannalta niitä on ihan turha analysoida. :) Toivon, että kukaan teistä ei vertaile itseään myöskään mun kuviin.

Tässä esimerkiksi muutama erilainen räpsäsy selästä!

Eka kuva on vähän yläviistosta otettu ilman levitystä eli lihakset niin rentona kuin ne nyt kättä nostaessa on.

Mutta tadaa, kyllä se miniselkäkin vähän leviää. Tosin tässä huomaa, että kun valaistus ei oo oikein optimaalinen, niin ei näy paljon lihaksetkaan. (ps. body fitness -kisaajat älkää tuomitko mun iteopeteltua posea ;'D)

Viimesenä vielä miniselkä rentona. Näytän kovin pikkuruiselta (bikiniluokassa ei selkälihaksilla oo juuri merkitystäkään kunhan selässä nyt tasapainon vuoksi vähän leveyttä on ja näkee että treenattu on, mutta poseerauksissa ei siis selkää tuoda mitenkään esille) :) Ei varmaan olis yleisin kuva jonka joku postaa omasta selästään sosiaaliseen mediaan? Huono valo, ei selän levitystä ja jännitystä, njääh, booriiing. Kaikkihan me halutaan nähdä vaan niitä megamuskeleita.

Jos olis esimerkkinä jotain oikein hyvässä valossa ja hyvällä kameralla otettuja selkäkuvia niin ymmärtäisitte vielä paremmin mitä nyt tarkoitan sillä, että niitä nettiin postattuja kuvia ei todellakaan kannata tuijotella tai ainakaan itseään ja omaa kuntoa niihin vertailla. Nimittäin kyllä tästäkin pikkuruisesta selästä saa oikealla valolla ihan muhkun näköisen, uskokaa tai älkää. Eli kuvat on vaan kuvia, tää muistutuksena niin mulle itselle kuin teille kaikille!

Hoh, olipa taas ajatuksenvirtaa vailla päätä tai häntää. :D Kertokaa, herättikö mun ajatukset teissä mitään mietteitä? On aina kivempi kirjoitella kun kommentoitte jotain, muuten tuntuu että kaikki tilastoissa näkyvät lukijat on jotain haamuja vain, hihi. Kiva kun jaksatte lukea kuitenkin! Ihanaa viikkoa kaikille!

Arnold Sports Festival 27.2.-2.3.2014

On se aika vuodesta, kun yhdet IFBB:n ammattilaisliigan vuoden kuumimmista ja merkittävimmistä kisoista on käsillä. Nimittäin Arnold Sports Festival 27.2.-2.3. Ohion osalvaltiossa Yhdysvalloissa.

Mua itseäni kiinnostaa tietysti eniten Bikini international -kisa, joka käydään tänä vuonna neljättä kertaa. Mukana on vakuuttava kokoonpano bikini fitness -ammattilaisia maailman huipulta, joten kisaa on varmasti ilo katsella! Viime syksyn Bikini Olympia oli mun ensimmäinen kosketus ammattilaiskisojen katsomiseen, ja tajusin kuinka valtavasti se auttoi mua ymmärtämään lajia. Suosittelen siis kaikille kisaajille tai kisaamisesta kiinnostuneille katsomaan analyyttisin silmin ammattikisaajia ja miettimään tuomarinäkökulmasta lopullisia sijoituksia. :)

Bikini International -osallistujalista 2014:

Noy Alexander

Stacey Alexander

Jennifer Andrews

Juliana Daniell

Margret Gnarr

Ashley Kaltwasser

Courtney King

Amanda Latona

Janet Layug

Nathalia Melo

Jessica Mone

Justine Munro

India Paulino

Yeshaira Robles

Anna Starodubtseva

Anna Virmajoki

Oma kestosuosikki Nathalia Melo lähtee kisaan varmasti altavastaajana, ja täytyy sanoa, että niin paljon kuin hänen fysiikastaan ja lavaolemuksestaan tykkäänkin, olen todella (positiivisesti) yllättynyt jos hänet tullaan näkemään mitalisijalla. Nathalian kulta-ajan bikini-divisioonassa on puhuttu jopa olevan ohi, mutta koskaan ei saa sanoa ei koskaan... Jospa tällä kertaa tultaisiin näkemään taas vähän pehmeämpää ja naisellisempaa Nathaliaa kuin 2013 Olympiassa, niin ehkä sijoituskin olisi jälleen parempi.

Eniten kultamitaliodotuksia on varmaan viime vuoden Ms. Bikini Olympia Ashley Kaltwasserin niskassa. Jotain aika ihmeellistä saa tapahtua, ettei Ashleyä kärkisijoilla nähtäisi. Viime vuoden Bikini International -voittajalta, eksoottiselta India Paulinolta odotetaan myös paljon, mutta itse en suoraan sanottuna hänen lavaolemuksestaan oikein piittaa. Siinä on vähän liikaakin keikutusta ja flirttiä mun makuun. Rajansa kaikella hei! ;D

Oma valmentaja Anna Virmajoki myös kisassa mukana ja toivon sydämeni pohjasta Annalle onnistuneita viimeistelyjä, koska kaikki muu hänellä tulee joka tapauksessa omassa paketissaan olemaan kasassa. Annalla on tärkein mitä bikinissä vaaditaan eli aivan ihanteellinen rakenne, mutta sen lisäksi hän on tehnyt kovan duunin lihasmassan rakentamiseksi ja vieläpä ponnistanut pienen maan edustajana jenkkitähtien rinnalle kilpailemaan - ei huono saavutus ollenkaan!

Kisoja voi streamata livenä bodybuilding.comin kautta, lisätietoa täältä.

Bikini International kisataan lauantaina 1.3.

Viime vuoden 1st callout:

Fitnessurheilijan matkalaukkuelämää

Salivierailulla Tampereen Steel Bodyllä

Kotiuduin viime yönä Suomen visiitiltä. Matka venähti tällä kertaa, kun Lontoon päässä tuli viivytyksiä, mutta lopulta n. klo 2 aikaan (eli klo 4 Suomen aikaa) pääsin kuin pääsinkin kotiin miehen luokse väsyneenä ja nälkäsenä  - ja kiukkusena kuin ampiainen edellämainittujen johdosta.

Treenaavan, etenkin tarkkaa ja tavoitteellista suunnitelmaa noudattavan kilpaurheilijan matkustaminen on höystetty tietyillä haasteilla, joista ajattelin kirjoittaa teille. Suunnitelmallisuus on matkalle lähtiessä välttämätöntä, sillä esimerkiksi säännöllisen ruuan saamisen varalle täytyy löytyä plan B, jos ei kaikki toimikaan niin kuin pitäisi. Vaikka kisaan keholajissa vasta nyt, olen katsonut vuosia syömisteni perään ja omia eväitä mun matkalaukusta on löytynyt aina. Nyt kaikesta on vaan tullut entistä tarkempaa, ja esimerkiksi sitä tilannetta, että ruuat loppuisi kesken, ei saa tulla. Ruuan määrä on myös tarkkaan mitattu (dieetillä tietysti erityisesti), joten ihan täysin ei voi turvautua siihenkään, että aina löytyy joku lentokenttäravintola tai snägäri, josta voi käydä hakemassa hiukopalaa. Tietysti joskus on ravintoloihinkin tullut turvauduttua, ja kun nätisti pyytää ja selittää tiukat raamit ja ohjeet annoksen koostamiseen, saa monista paikoista tosi hyvää palvelua ja tarpeen mukaisen annoksen.

No excuses. Jos haluat tuloksia, pitää toimia niin, että ne on mahdollista toteuttaa. Asioita kannattaakin tarkastella tän kuvan näkökulmasta; jos oikeasti haluat jotain, löydät ihan varmasti aina keinon jolla toteutat asiat - sen sijaan että löytäisit esimerkiksi liudan syitä, miksi et pysty reissussa säännöllisesti ja suunnitelmallisesti syömään.

Sääntö numero 1. mun matkustusohjeissa on siis NO EXCUSES. Jos haluat tuloksia, sun on tehtävä asiat oikein huolimatta siitä, oletko kotona, kaverilla vai matkalla. Jos halut matkustaa rennommin, se on mahdollista harjoituskaudella, mutta dieetillä se ei oikein toimi. Dieetillä (ja kyllä mielestäni mieluummin myös harjoituskaudella) pitää tietää tarkasti, mitä on syöty, jotta voidaan seurata dieetin etenemistä ja tehdä tarvittaessa muutoksia syömisiin. Jos olet paljon reissussa ja syöt niiden aikana vähän sinnepäin, on mahdotonta tietää, mitä oikeasti pitäisi dieetissä muuttaa jos tuloksia ei tule.

Tältä näyttää usein jääkaappi reissua edeltävänä päivänä. Tässä tosin olin lähdössä reissuun niin, ettei painorajoituksista tai tilasta tarvinnut paljon huolehtia, joten kaikki on pakattu muovibokseihin. Ja ton viinipullon join tietenkin edellisenä iltana :''D Tai sitten en. Ei, se ei ole mun. :D

Tässä yhden junamatkan evästykset, puoliksi syötynä tosin jo kuvanottamishetkellä. Herkullista ;P

Itse elin pitkään siinä luulossa, että vähänkin nestettä sisältävien ruokien kuljettaminen olisi käsimatkatavaroissa kiellettyä. Näin ei kuitenkaan ole, joten helpottaa kummasti, kun kaikkea ruokaa ei tarvitse lennon ajaksi korvata kuivatuotteilla (esim. hera, riisikakut, pähkinät, harjoituskaudella mahdollisesti proteiinipatukat). Mulla on käytössä usein valmentajalta opittu tapa pakata ruuat annoksina minigrip-pusseihin, jolloin ei tarvitse kantaa painavia bokseja ja kuljettaa niitä sitten ympäriinsä tyhjänäkään. Ei ehkä kovin luontoystävällistä, mutta matkalla toimii.

Lasken siis etukäteen valmiiksi, montako kertaa mun täytyy matkan aikana syödä ja pakkaan ruokaa mukaan valmiiksi punnittuina annoksina sen verran. Yleensä huolehdin mukaan yhden tai kaksi annosta extraa, jos jostain syystä matkanteko viivästyy.

Luha eli lusikkahaarukka ja BBN:n sheikkeri löytyy aina laukun pohjalta.

No miten se ruoka sitten säilyy monta tuntia kestävän matkan ajan!? Otan yleensä varsinkin monen tunnin päähän suunnitellut annokset mukaan pakastettuina, jolloin ne sulavat näppärästi siihen mennessä, kun on aika syödä. Puolisulanutta seitiä!?? Ei ehkä herkullista, mutta girl's gotta do what girl's gotta do. Toisilla on käytössään kylmälaukkuja, mutta lentäessä ne ei kyllä oikein toimi jos mukaan saa ottaa vain rajallisen määrän tavaraa (painossa mitattuna). En tiedä paljonko fitness-elämään suunnitellut, bokseja ja lokerikkoja sisältävät kylmälaukut painavat, mutta luulen, ettei ne ihan kevyimmästä päästä ole. Samoin kylmäkallet sun muut saa unohtaa lentäessä, joten pakastettuna kuljettaminen on oikeastaan ainoa painon puitteissa mahdollinen tapa kuljettaa ruokaa.

Osan ruuista voi tosiaan ottaa myös kuivana, jolloin ne paitsi säilyvät pidempään, myös painavat vähemmän. Tällä onkin merkitystä erityisesti silloin, kun on tilasta pulaa ja painorajoitukset paukkuu (mulla usein juuri tää tilanne, koska lennän tällä hetkellä pääasiassa halpislentoyhtiö Ryanairilla, jonka lentojen hintaan kuuluu ainostaan 10 kg käsimatkatavaralaukku). Ehkä yleisin mitä teen, on keitetyn riisin korvaaminen riisikakuilla. Lisäksi tosiaan heraproteiini on kätevä ja kevyt vaihtoehto proteiininlähteeksi. Pähkinät, mantelit, mahdollisesti kuivatut marjat tai hedelmät, you name it. Tietysti jos oman ruokavalion annoksia korvailee kuivatuotteilla, pitää makrot laskea tosi tarkasti, koska esimerkiksi kuivattu omena on luonnollisesti moninkertaisesti energiatiheämpää kuin tuore. Koska se vesi puuttuu painosta ;). Tonnikalapurkit ei ole kevyitä, mutta säilyy ainakin hyvin, joten niitä mulla on usein ns. hätävarana yksi tai kaksi purnukkaa.

Mun ruuat syynissä Stanstedin lentokentän turvatarkastuksessa. Odottelin tässä, kun mun laukkua läpivalaistiin uudemman kerran :D

Yksi tärkeä juttu on veden juominen. Turvatarkastuksen läpi kun ei saa paljon nesteitä viedä, niin monella lentää siinä vaiheessa valmiiksi täytetty vesipullo roskiin. Mä pidän mukana aina tyhjää sheikkeriä, jossa saa paitsi protskut sekoiteltua matkalla, niin jota ainakin Suomessa voi myös täyttää vielä lentokentälläkin. Muuten ostan aina vettä, riippumatta siitä kuinka järjettömän hintaista se kentällä tai koneessa on, koska veden juominen on yksi tärkeimmistä asioista kehon toiminnassa, treenasit tai et. Kuivasta suolistosta ei ravintoaineet kulkeudu tehokkaasti lihasten käytettäväksi. Muista siis vesi matkallakin - vaikka se vesipullo painaa laukussa ja vaikka lentokentällä puolesta litrasta saa välillä maksaa kolme euroa. Ja vaikka vessassa saa ravata ja lentokoneen vessat ällöttää.

Kauppalista valmiina reissusapuskojen hankkimista varten.

Kun sitten pääsen perille, ensimmäinen juttu to-do-listalla on yleensä ruokakaupassa käynti ja kokkaustuokio. Esimerkiksi tällä kertaa kun olin reissussa, punnitsin ja kokkasin ensimmäisenä iltana tulevien päivien lihat, riisit ja bataatit ja pakastin ne. Haasteellisempaa on tietysti, jos kokkausmahdollisuutta ei ole, mutta silloin pitää vain turvautua valmiiksi kypsennettyihin tuotteisiin ja punnita ne.

Jonkun reissun meal preppi. Ei tosin tänkertaisen, koska olin vaan viisi päivää Suomessa ja nyt dieetillä ei ihan noin paljon bataattia kulu sinä aikana :)

Punnitsemisesta puheen ollen, ruokavaaka on mulla tällä hetkellä matkoilla aina mukana. Jos jostain syystä se hajoaisi, pitäisi käyttää matikkapäätä ja jakaa pakkauksen sisältö painon mukaan annoksiin... Hankalaa ehkä, muttei mahdotonta sekään :D

Puf, Johanna tuli kylään! Aina yhtä haluttu vieras kun pölähdän pussukoitteni kanssa valtaamaan keittiöitä :D

Sitten on yksi juttu, joka aiheuttaa mielenkiintosia tilanteita lentokenttien turvatarkastuksissa. Nimittäin valkoisten jauheiden, kuten aminohappojen kuljettaminen. Mulle on jo tuttua, että mun käsimatkatavarat joutuu extrasyyniin, joten oon varautunut selittämään erinäisten pussien sisältöä virkailijoille. Vielä kertaakaan en oo joutunut luopumaan pussukoistani, joten toivoa on, hahaa. Mä pakkaan mukaan aina just sen määrän kutakin tuotetta minigrip-pussiin, kun matkan aikana tarvin. Kirjotan pussin kylkeen ainakin tuotteen nimen - en osaa sanoa onko siitä hyötyä, mutta ainakin muistan sitten itse sisällön ja osaan selittää virkailijalle siitä lisää. Kannattaa vaan pysyä coolina ja kertoa mahdollisimman selkeästi miksi sulla on se jauhopussi mukana niin yleensä siinä ei tarvi kauaa selitellä. 

Yhden kerran muistan, kun iäkäs pappa turvatarkastuksessa penkoi mun laukkua ja bongasi sieltä jonkun glutamiinipussukan. Se nosti teatraalisesti ja hitaasti sen pussin laukusta ja roikotti sitä etusormen ja peukalon välissä mun silmien edessä ja kysy "Can you explain this?". Se näytti siltä että luuli just bonganneensa jonkun suuren luokan huumediilerin. Mä selitin sille rauhassa mistä on kyse, mutta se jopa haisteli pussin sisältöä pitkän tovin. Päästi sit kuitenkin lopulta mut ja glutamiinin menemään. :D Mutta näitä tulee. Välillä kun sanoo vaan että ne on "supplements" tai "sports nutrition products" niin tarkastaja päästää saman tien kynsistään.

Urheilukäyttöön tarkoitetut kompressiosukat on nyt hyviksi testattu myös lennoilla!

Nyt kun olen Zero Pointien makuun päässyt, olivat kompressiosukat jalassa lennoillakin. Eipähän kerääntynyt nestettä nilkkoihin! Suosittelen kyllä edelleen lämpimästi kokeilemaan, saat samassa tuotteessa urheilu- ja matkustussukat. :)

Salivierailulla Kangasalla.

Salivierailulla Keravan Power Centterillä Marjo Krishin luona.

Vaatteista mulla on yleensä mukana matkalaukussa vain välttämättömät. Yleensä treenivaatteet, joita sitten pesen matkan aikana jatkuvasti. Tykkäisin matkustaa treenikuteissa, koska ne on mukavimmat päällä, mutta usein joudun painorajoitusten takia laittamaan päälle ennemmin painavimmat vaatteet, kuten farkut tms. Kuvista huomaakin, että mulla on ollut reissun joka päivänä samat treenihousut jalassa :D.

Treenaaminen matkalla onkin sitten oma kuvionsa. Mulla ei ole Suomessa tällä hetkellä salikorttia, joten treenaan vähän siellä sun täällä, yleensä paikoissa joissa kertamaksut ovat mahdollisimman matalat. Tässä pätee sama sääntö, no excuses, eli vaikka treenaaminen matkalla vaatisi vähän enemmän järjestelyjä, sehän järjestetään. Tosin olen viime reissujen yhteyteen koittanut aina ajoittaa kevyen viikon, jolloin salitreenejä ei tule niin montaa kuin tavallisesti.

Palkkari matkalla pussukasta kitusiin :)

Palautusjuomat oon kokenut helpoimmaksi sekottaa valmiiksi annoksiksi ja ottaa mukaan niin monta annosta, kun tiedän treenejä olevan matkan aikana. Samoin treenilaturit, joissa on monta ainesosaa ja jotka sekoittelen siis itse.

Päätös siitä, että teet on jo askel kohti tuloksia.

Boom! Osaan näyttää pelottavalta :'D

Hahhaa, lopuksi vielä se sääntö numero 1.: NO EXCUSES!!!

Tämä kiinalaisen fortune cookien teksti odotti mua kotona kirjoituspöydällä :)))

Hyviä ja hyvin suunniteltuja matkoja teille kaikille!

Iso kiitos <3

Mun tänkertainen Suomi-visiitti on sujunut kiireisissä mutta kivoissa merkeissä. Oon saanut nähdä kavereita ja sukulaisia, yhteistyökumppaneita ja valmentajaa, viedä kouluhommiakin askelen eteenpäin. Nyt mä istun bussissa matkalla tapaamaan toista valmentajaa, Marjoa. Kaiken kaikkiaan tehokas ja onnistunut reissu :)

Nyt on tähän väliin ihan pakko kiittää kaikkia teitä tosi isosti tsemppauksesta ja kauniista, kannustavista sanoista viimesimmän, "vähän" synkemmissä fiiliksissä kirjoitetun postauksen jälkeen. Saitte mut hymyilemään ja valoitte kyllä mielettömän määrän positiivista energiaa muhun. Iso kiitos siitä!

Eilisen valmentajan tapaamisen jälkeenkin mieli on taas rauhallisempi kunnon suhteen. Annalla on hyvä silmä lajin vaatimuksille, ja mun on nyt vaan luotettava siihen. Turha mennä liian kireeksi tässä vaiheessa ja kitkutella sitten loppudieetti kuihtuneen kehon kanssa. Nää on ekat kisat ja tottakai haluan viedä lavalle parasta mitä pystyn, mut tää on silti vielä monella tapaa oppimista ja kokeilemista sen osalta, miten tää kroppa mihinkin asiaan reagoi.

Yhdestä muustakin asiasta haluan kiittää yhtä tiettyä tyyppiä ;). Nimittäin, mä sain juuri lainaan yhden kauneimmista asuista, jonka olen päälleni pukenut. Bikinit, joissa kisaan mun ekat kisat! Ne on niin kauniit, etten oo tajunnutkaan miten kauniita ne voi olla lähietäisyydeltä nähtynä! En oo tähän mennessä kauheesti täpissy näitten kisoihin liittyvien tilpehöörien osalta, mutta nyt oon kyllä ihan täpinöissäni <3

Oon ymmärtänyt, että tässä on joku kirjoittamaton sääntö, et bikinien väriä ei saa etukäteen paljastaa, joten saatte nyt nähdä vaan mustavalkokuvan :D. Mulle ei sinänsä ole väliä jos/kun joku värin tietääkin, koska en ymmärrä mitä se muuttaa, mutta pidetään nyt ainakin osaa teistä vielä riipivässä epätietosuudessa :D.

Kaiken kaikkiaan kovin iloinen ja kiitollinen olo nyt. Tästä on hyvä jatkaa!

Nesteinen kunto ja lepoviikon käynnistys

Lupasin teille olla rehellinen fiiliksissä tässä dieetin edetessä, joten HERE GOES. Näinkin nopsaa ne fiilikset voi näköjään vaihdella (täytyyhän sitä joku muistutus olla päivittäin siitä että oon nainen, heh), mutta nyt on kyllä aika stressipallo-olo. Pallo ihan sanan varsinaisessakin merkityksessä, koska kroppa keräs jäätävät nesteet itseensä. :( Nesteen kertymistä on ollut jo vähän aikaa mutta nyt sitä tuntuu kertyneen ihan reippaasti ja naamakin tuntuu turvonneelta. Näyttäis siis siltä, että pienestä stressitilasta tässä kärsitään, joten nyt vedetään liinat hetkeks, jos ei kiinni niin ainakin melkein. Nimittäin nyt tarvitaan sitä LEPOA - ennen kuin tuun kipeeks tai muuta vielä inhottavampaa.

Muistutuksena, mä stressailen nyt sitä kisakuntoa (ennen kuin joku tulee kertomaan et hei sä oot ihan normaalin näkönen, älä huoli)...

Oon tässä seurannu omia tuntemuksiani sen suhteen, herääkö joku paniikki tai epävarmuus muiden, upeiden ja kauniiden kisakumppanien kuvia nähdessä ympäri Instagramia, Facebookia ja blogeja. Ja tottahan siinä tulee tiirailtua että jahas, tuolla ollaan dieetin kanssa jo noin pitkällä, mites tää mun pömppömaha nyt sopii tähän kuvioon!?!? Upeita naisia tulee olemaan lineupit täynnä ja niitä fysiikoitahan siellä vertaillaan, joten aika psyykkistä tää peli kieltämättä on. Pitää pysyä pää tosi kylmänä että pystyy tekeen täysillä vaan sitä omaa juttua ja järkeviä valintoja, keskittymään omien heikkouksien yli pääsemiseen ja unohtaa se mitä muut tekee. 

Musta tuntuu, että sosiaalinen media on tavallaan tehny tästä pelistä vielä astetta kovempaa, kun kisakumppaneita tosiaan näkee päivittäin ja kaikki jakaa kuulumisiaan ja kunnon kehittymistä päivittäin. Se on tavallaan älyttömän innostavaa ja ihanaa kun voi jakaa kaiken muiden lajin harrastajien kanssa, mutta toisaalta jos siihen muiden kyttäämiseen jää koukkuun, se voi irrottaa keskittymisen olennaisesta.

Joka tapauksessa, JUST NYT itellä on todella epävarma olo omasta kunnosta, mut laitanpa nyt silti teille näytille että missä mennään. Siellähän mä patsastelen bikineissä parin kuukauden päästä anyways. Jos kaikki hyvin menee.

Aikaahan tässä on vielä 9 viikkoa ennen Fitness Classicia. Siinä ajassa pitäis teoriassa ehtiä kuntoon, varsinkin, kun iso osa kropassa olevasta pehmeydestä on nestettä. Mutta kyllähän se mietityttää, että ehtiikö sittenkään? Entä jos nämä mun muutama tiputettava kilo on niin tiukassa, ettei suostu millään lähtemään? Entä jos dieetti ei vaan pure ja jään rannalle ruikuttaan?

Oon optimisti ja uskon että järkevillä valinnoilla tää kunto saadaan vielä skabaan mennessä timmiksi, mutta just tällä hetkellä fiilis on alakulonen.

Että siinä sitä rehellisyyttä.

Tästä näkee vielä hyvin tän "pötkö"-kropan.... Parempi olis saada vielä tosta keskivartalosta pöhötykset pois ennen kisoja! Selkä on pehmee, maha on pehmee, oikeestaan koko kroppa tuntuu pehmeeltä. Keskivartalo näyttää suoralta pötköltä. Tuntuu, että kunto on menny taaksepäin siitä mitä se jo jossain vaiheessa oli, ja se taas voi kertoa ylirasituksesta. Nivelet ainakin on ihan selkeesti nesteiset, polvet varsinkin. Zero Pointit on auttanu siihen, ettei nilkat ja pohkeet oo turvonnu, mutta tarvisin siis varmaan tällä hetkellä jonkun kokovartalokompression...

Ja voin kertoo, että tällänen negatiivinen, epävarma fiilis valtas mun mielen ihan parissa päivässä :D Enkä edes tiedä että miks. Kyllä mä ihan järjellä ajateltuna koitan pitää mielessä, että homma on hanskassa ja fokus selvä, mutta...kun sitten on se mutta! Tunteet on aina mukana ja nehän ne on jotka vaihtelee. Mutta kaiken tän purnaamisen keskellä mä oon toisaalta ilonen, että nyt mulla on mahdollisuus oikeesti kehittyä tän lajin kautta. Mä oon itse mun pahin kilpailija, tässä se huomataan!

Omalta mukavuusalueelta siis astuttu ulos, check. Tästä on suunta vain uutta, vahvempaa minää kohti. :)

Vaatteet päällä vielä niin ei jää traumoja teille! :D