Synttärityttönä

Kuva: Oi! Oi! Brazil

Täällä on vietetty tänään synttäreitä...mä oon 28-vuotias, siis täh? Onneks ikä on vaan numero, koska sydämeltäni en oo kyllä paljon 18-vuotiasta vanhempi ;)

Kun ylimääräsillä ruuilla ei voi nautiskella, niin sillon juhlistetaan muilla tavoilla. Nauttimalla rakkaiden seurasta - se on mun mielestä aina parasta. Mun perhe on Suomessa, joten nautin mieheni kanssa kahdestaan, mutta se onkin sitä parasta seuraa :)

Mä olen niiiin kiitollinen kaikista hienoista ja ihanista jutuista mun elämässä. Mun elämä ei todellakaan ole "täydellistä", en oo maailman rikkain, kaunein tai menestyvin, mutta mulla on maailman ihanin perhe ja ystäviä ympärillä. Terveyttä, hyvää oloa ja kaikkea kaunista ja ihanaa maailman täydeltä. Näiden juttujen kautta koen oikeasti olevani rikas ja onnellinen. Mistä sitä vois olla enää kiitollisempi?? On tässä elämän varrella ollut sellasiakin kausia, jolloin suru on ollut se päällimmäinen tunne pitkän aikaa, mutta sekin on elämää. Ilman niitä huonoja aikoja ei varmaankaan osais antaa niin hurjan paljon arvoa hyville.

Synttäripäivinä sitä tulee monesti tehtyä tilannekatsausta eteen- ja taaksepäin. Erityisesti eteenpäin. Mitä haluan tän ikäisenä saavuttaa? Oon sinänsä realisti, etten oikein usko unelmoimisen voimaan, mutta tästä alla olevasta mietelauseesta tykkään ja koen sen pitävän mun kohdalla paikkansa. Ikää on tullut, en oo enää mikään pikkutyttö päiväunineni, mutta on mullakin tietynlaisia suuria "unelmia" - visioita, jotka saa mut tekemään töitä ja innostumaan joka päivä uudestaan.

Parhaat asiat on nimittäin aina alkaneet lopulta jonkinlaisista unelmista. Koko pienen ikäni haaveilin esimerkiksi, että saisin oman ponin, ja kun lopulta sen sain, voin rehellisesti sanoa, että vuodet sen kanssa kasvatti mua mielettömän paljon. Ne opetti vastuunottoa, määrätietosuutta, kurinalasuutta, pitkäjänteisyyttä. Ja anto niin valtavasti iloa ja onnea, että sitä ei pysty sanoilla kuvailemaan edes! Alla oleva on yksi mun lempparikuva, vaikka onkin rakeinen ja epäselvä: minä ja mun poni noin 9 vuotta sitten... 

Siinä on onnea, iloa ja rakkautta yhdessä ratsukon muotosessa pyöreässä paketissa!

Bikini fitness -kisoihin kun treenaan, niin unelmoinnin oon kyllä jättänyt sikseen. :) Unelmointi on vaihtunut nimenomaan paitsi työn tekemiseen, myös siihen visualisointiin ja mielikuvaharjoitteluun. Visualisoin mielessäni fysiikkaa, lavan tapahtumia ja muuta paljonkin, mutta tiedän, että unelmoinnilla ei palkintoja voiteta. Vaikka kuinka unelmoisin seisovani lopulta isoin pytty käsissä lavalla, se ei vaan riitä. Kuulostaa ehkä kyyniseltä, mutta mulle sopii paremmin sellanen lähestymistapa, että keskitän vaan energian hommien paiskimiseen ja tulos olkoon sitten sen mukanen. Voitonnälkää on, muttei epärealistisia unelmia siitä, että asiat jotenkin ihmeen kaupalla vain tapahtuis. Hankala tyyppi kun ajatuksenjuoksultani oon ;), niin inhoon toisaalta myös sanontaa "pessimisti ei pety", joten en oo todellakaan lähdössä anteeks pyytelemäänkään ja olettamaan että koko homma menee pehvalleen - mutta eniten kuvaisin mun suhtautumista realistisena. Pitää ymmärtää omat vahvuudet mutta myös heikkoudet ja tehdä hommia niiden mukaan.

Kuten oon monta kertaa kirjottanutkin täällä, bikini on fysiikkalajeista armottomin, koska lihaa ei saa liikaa olla, joten rakenteellisia heikkouksia ei pääse niin hyvin paikkailemaan. Realistisuutta suosittelen jokaiselle kisaajalle siinä mielessä, että ymmärtää lajin luonteen ja vaatimukset. Valmentajani Anna kirjoitteli uusimman Body-lehden kolumnissaan tästä samasta aiheesta, kannattaa tsekata jos saat lehden jostain käsiisi!

Koska unelmien sijasta tehdään hommia, synttäripäivänäkin kova salitreeni (ja loistava sellainen) tuli tehtyä. Eikä se kyllä todellakaan tuntunut miltään uhraukselta, koska sitähän mä rakastan! Hikeä, kaikkeni antamista ja sitä että tunnen kuinka elossa oon ja kuinka veri virtaa mun koko kropassa. Ah. <3 Jos tälläset asiat tuntuu "oman elämän" uhraamiselta, kannattaa kilpaurheilu unohtaa.

Kisadieetti on käynnissä ja cheat mealeja ei mun ohjelmassa tällä hetkellä ole, joten synttäri-illallinen oli tällä kertaa kotitekonen wokki (kuvassa oleva tosin eiliseltä, mutta melkeen samanlainen combo meni nyt synttäri-iltanakin, hahaa). Ihanaa se kotiruoka onkin, eikä mulla todellakaan ole tullu sellasta fiilistä nyt dieetilläkään, että parsakaalit pursuais korvista ulos. :) Voi tosin johtua siitä, että dieetti ei todellakaan koostu pelkästä parsakaalista vaan monipuolisesta ja ravitsevasta ruuasta, jossa on edelleen kaikki makroravinteet tukevasti edustettuina. Tottakai mieli tekee millon mitäkin, mutta semmosta hirveetä nääntymyksen tai vastustamattomien himojen tunnetta ei oo onneks tullu. Eli syömisten ja treenien kanssa ei pääsääntösesti oo ollu kovaa taistelua, taistelut on mulla jossain ihan muualla.

Sellasia synttäritunnelmia täällä! Toivottavasti kaikilla on ollu kiva viikko, koska huomennahan alkaa...viikonloppu! <3