-

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Best Body Nutrition. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Best Body Nutrition. Näytä kaikki tekstit

tiistai 15. huhtikuuta 2014

KIITOS

Fiilis on uskomaton, mieletön ja onnellinen! Wow! Mä tein sen! Voitin mun ensimmäisen kisan. Pikkuhiljaa alan tajuta mitä kaikkea tää mun kohdalla tarkoittaa, mutta eilinen ja itse kisapäivän ilta meni kyllä vaan onnen- ja hämmennyksensekaisessa sumussa... En oikein ehtinyt tajuta mitään. Kisan jälkeen mut kiidätettiin siltä seisomalta dopingtesteihin (missä vierähti aikansa, koska rutikuivasta kropasta oli aika työn takana puristaa näytettä ulos :D), ja sen jälkeen melkein kaikki olikin ehtineet lähteä kisapaikalta, joten jatkoin hämmästelyä kotona... :D

Mun kisapreppiin sisältyi tunneskaalaa ihan laidasta laitaan. Mä olin välillä (useimmiten, onneksi) pää pilvissä ja onneni kukkuloilla odottavaisin ja innostunein mielin, välillä ärsyynnyin pienimmästäkin sanasta tai väärästä katseesta ja välillä oli niitä aikoja, että ajattelin alakuloisena ettei kunto ehdi sellaiseksi kuin sen pitäisi kisaan mennessä ehtiä. Opin matkan varrella aika tehokkaasti työntämään mulla niin voimakkaasti pintaan tulevia tunteita sivuun ja ammentamaan keskittymisen ja voiman niistä tavoitteista, joita olin itselleni asettanut. Kisapäivässä olikin sitten se jännä juttu, että mitään kovin suuria tunnetiloja en silloin käynyt läpi ennen itse kisaa. Mä vaan tein ne jutut, jotka olin ajatellut tekeväni. Kunnes sitten yhdessä vaiheessa (olisko ollut ennen t-kävelyä) olin menossa lavalle ja kuulin että joku Alicia Keysin biisi pauhas kajareista...ajattelin, että lempparilaulaja, jes, nyt on mun hetki! :D Ja sitten kun voitto sieltä napsahti, tunteet vihdoin tuli, ja purskahdin itkuun kun tajusin että seisoin viimesenä rivissä, josta yksitellen tyttöjä asteli hakemaan pokaalinsa. Mieletöntä.


Kuva Pakkotoiston galleriasta

Mun matkalla on ollut tukena lukematon määrä ihania ystäviä, kavereita, tuttuja, sukulaisia ja myös yrityksiä. Jokaisella on ollut mulle iso merkitys matkan varrella ja oon äärettömän kiitollinen siitä kaikesta tuesta ja kannustuksesta jota olen saanut. KIITOS, että olette uskoneet muhun <3

Haluan kiittää tämän kisavalmistautumisen yhteydessä tukeneita yhteistyökumppaneitani:
- Best Body Nutrition Finland, kiitos laadukkaista urheiluravinteista matkan varrella.
- ostosmaailma.fi , kiitos sponsoroinnista ja siitä että uskoitte mun tekemiseen!
- Zero Point, kiitos laadukkaista kompressiosäärystimistä, jotka auttoivat jalkoja palautumaan kovista treeneistä.
- Oi! Oi! Brazil, kiitos ihanista ja iloisen mielen antavista treenivaatteista :)
- Fressi Kamppi, kiitos kisapreppini loppuajan treenifasiliteettien tarjoamisesta.
- Tampereen Kauneusateljeen kosmetologi Suvi Parhamaa, kiitos kauniista kisakynsistä sekä ihanan kasvohoidon ja sokerointien tuloksena hyvästä pohjasta kisavärille ja -meikille.
- Espoon Urheiluhierojakoulun hierojaopiskelija Mia-Melinda Rinta-Valkama, kiitos lihashuollosta matkan varrella.
- Ruohonjuuri Kamppi, kiitos laadukkailla tuotteilla treenieni tukemisesta. 

Kuva: Markku Visuri Photography
Isoin kiitos tuesta ja tsempeistä mun rakkaalle miehelle, joka on saanut osakseen paitsi mun loputtoman intoilun ja energiapallona edestakas sinkoilun, myös känkkäränkkäpäivät, raivokohtaukset, epätoivon hetket ja väsähtäneet illat. Kiitos mun perheelle ja anopille minigrip-pussien kanssa paikalle saapuvan ja pyykkivuoret taakseen jättävän fitnessnaisen majoittamisesta kerta toisensa jälkeen Suomeen saapuessa.

Kiitos kaikille ystäville ja tutuille kannustavista sanoista ja siitä että ootte uskoneet mun tekemiseen! Mieletöntä! Oon saanut teistä uskomattomat määrät energiaa! Ootte ihan MAHTAVIA!!!

Kiitos mun aivan ihailtavan ammattitaitoiselle valmennustiimille Marjo Krishi ja Anna Virmajoki sekä kaikki ihanat tiimin tytöt. Annan kanssa viimeistelyviikkojen kanssa päästiin tutustumaan paremmin ja ystävystymään, ja Anna valoi muhun uskomattoman määrän luottoa tekemiseen ja hyvin tsemin viedä homma loppuun asti. Oon niin kiitollinen, Anna ja Marjo on molemmat ihania ja mielettömän hyväsydämisiä ihmisiä.

Kiitos huoltajana toimineelle tiimikaverilleni Jaanalle, joka oli oikea aarre kisapäivänä. Mä olin melkoisen otettu siitä, että Jaana oli pakannut kisapaikalle mukaansa jopa omat kisabikininsä siltä varalta, että kisabiksuille tapahtuisi jotain. Samoin kiitokset kisasiskolleni ja tiimikaverilleni Lissulle, jonka kanssa meillä oli niiin hyvä meininki kisapäivänä. Yhdessä ei päästy prepin aikana etäisyyden vuoksi treenailemaan, mutta onneksi on facebookin chatti, jonka kautta pääsee vuodattamaan millon mitkäkin fiilikset :)

Kiitos aivan uskomattoman ammattitaitoiselle ja ihanalle Lihashuoltamon Tuija Pelkoselle, jonka käsittelyssä mun selkävaivat on lähteneet tipotiehensä ja olen saanut ihan kokonaisvaltaisesti oloa parannettua kropassa. Siinä on nainen joka tietää ihmiskehosta paljon!

Kiitos upea kisaaja ja tiimikaverini Sanna Rajala, jonka kauniissa bikineissä sain kisata nämä kisat!

Kiitos myös kanssakilpailijoille hyvästä kilpailusta. Mua vastassa oli aivan mielettömiä ja upeita naisia, enkä todellakaan ollut varma voitosta nämä kaunottaret nähtyäni! Ja iso käsi myös teille kaikille jotka karjuitte katsomosta! Vaikken sinne oikein nähnytkään niin tiesin että siellä te kaikki ootte :) :)

Varmaan unohdin miljoona tärkeää, mutta se johtuu vaan mun lahosta päästä (joka oli muuten kisoja lähemmäs mennessä koko ajan lahompi :D)....

Kuva Body-lehden galleriasta

Kuva Body-lehden galleriasta
Eilen nautin ruuasta ja levosta täysin rinnoin enkä todellakaan kitsastellut ruuan määrässä ;D Huomenna nimittäin on aika palata ruotuun, sillä voitto Fitness Classicissa tarkoittaa mulle myös maajoukkuepaikkaa noin kuukauden päässä oleviin euroopanmestaruuskisoihin..!!! Lähden edustamaan Suomea bikini fitness -158 cm -sarjassa. Kerrankin on hyötyä siitä, että on tällänen hobitti, koska meille on siis ihan oma hobittisarjamme ;)))

Mä en malta odottaa treenien pariin pääsemistä... Joskaan mitään kovin kovia gainsseja ei tässä ihan lähiviikkoina ole odotettavissa, koska dieetti tiukkenee ja kalorit on siis niukassa. Euroopassa halutaan tiukkaa lookkia, joten tarkkana pitää olla seuraavien viikkojen aikana ja pitää fokus edelleen oleellisessa. Nyt sitä on kuitenkin viisaampi kaiken suhteen ja tietää vähän miten kroppa mihinkin asiaan reagoi ja millasia asioita se dieetillä vaatii toimiakseen, joten on helpompaa jatkaa tästä eteenpäin. Ja myös olla stressaamatta siitä, jos kroppa näyttää kaksi viikkoa ennen kisaa ihan erilaiselta miltä sen lavalla pitäisi näyttää. Se lavakunto kun kirjaimellisesti on vain yhden päivän kunto!

Kovia treenejä kaikille ja iso kiitos vielä kerran! Jatketaan matkaa kohti EM:iä!

lauantai 15. helmikuuta 2014

Fitnessurheilijan matkalaukkuelämää


Salivierailulla Tampereen Steel Bodyllä


Kotiuduin viime yönä Suomen visiitiltä. Matka venähti tällä kertaa, kun Lontoon päässä tuli viivytyksiä, mutta lopulta n. klo 2 aikaan (eli klo 4 Suomen aikaa) pääsin kuin pääsinkin kotiin miehen luokse väsyneenä ja nälkäsenä  - ja kiukkusena kuin ampiainen edellämainittujen johdosta.

Treenaavan, etenkin tarkkaa ja tavoitteellista suunnitelmaa noudattavan kilpaurheilijan matkustaminen on höystetty tietyillä haasteilla, joista ajattelin kirjoittaa teille. Suunnitelmallisuus on matkalle lähtiessä välttämätöntä, sillä esimerkiksi säännöllisen ruuan saamisen varalle täytyy löytyä plan B, jos ei kaikki toimikaan niin kuin pitäisi. Vaikka kisaan keholajissa vasta nyt, olen katsonut vuosia syömisteni perään ja omia eväitä mun matkalaukusta on löytynyt aina. Nyt kaikesta on vaan tullut entistä tarkempaa, ja esimerkiksi sitä tilannetta, että ruuat loppuisi kesken, ei saa tulla. Ruuan määrä on myös tarkkaan mitattu (dieetillä tietysti erityisesti), joten ihan täysin ei voi turvautua siihenkään, että aina löytyy joku lentokenttäravintola tai snägäri, josta voi käydä hakemassa hiukopalaa. Tietysti joskus on ravintoloihinkin tullut turvauduttua, ja kun nätisti pyytää ja selittää tiukat raamit ja ohjeet annoksen koostamiseen, saa monista paikoista tosi hyvää palvelua ja tarpeen mukaisen annoksen.

No excuses. Jos haluat tuloksia, pitää toimia niin, että ne on mahdollista toteuttaa. Asioita kannattaakin tarkastella tän kuvan näkökulmasta; jos oikeasti haluat jotain, löydät ihan varmasti aina keinon jolla toteutat asiat - sen sijaan että löytäisit esimerkiksi liudan syitä, miksi et pysty reissussa säännöllisesti ja suunnitelmallisesti syömään.
Sääntö numero 1. mun matkustusohjeissa on siis NO EXCUSES. Jos haluat tuloksia, sun on tehtävä asiat oikein huolimatta siitä, oletko kotona, kaverilla vai matkalla. Jos halut matkustaa rennommin, se on mahdollista harjoituskaudella, mutta dieetillä se ei oikein toimi. Dieetillä (ja kyllä mielestäni mieluummin myös harjoituskaudella) pitää tietää tarkasti, mitä on syöty, jotta voidaan seurata dieetin etenemistä ja tehdä tarvittaessa muutoksia syömisiin. Jos olet paljon reissussa ja syöt niiden aikana vähän sinnepäin, on mahdotonta tietää, mitä oikeasti pitäisi dieetissä muuttaa jos tuloksia ei tule.

Tältä näyttää usein jääkaappi reissua edeltävänä päivänä. Tässä tosin olin lähdössä reissuun niin, ettei painorajoituksista tai tilasta tarvinnut paljon huolehtia, joten kaikki on pakattu muovibokseihin. Ja ton viinipullon join tietenkin edellisenä iltana :''D Tai sitten en. Ei, se ei ole mun. :D

Tässä yhden junamatkan evästykset, puoliksi syötynä tosin jo kuvanottamishetkellä. Herkullista ;P
Itse elin pitkään siinä luulossa, että vähänkin nestettä sisältävien ruokien kuljettaminen olisi käsimatkatavaroissa kiellettyä. Näin ei kuitenkaan ole, joten helpottaa kummasti, kun kaikkea ruokaa ei tarvitse lennon ajaksi korvata kuivatuotteilla (esim. hera, riisikakut, pähkinät, harjoituskaudella mahdollisesti proteiinipatukat). Mulla on käytössä usein valmentajalta opittu tapa pakata ruuat annoksina minigrip-pusseihin, jolloin ei tarvitse kantaa painavia bokseja ja kuljettaa niitä sitten ympäriinsä tyhjänäkään. Ei ehkä kovin luontoystävällistä, mutta matkalla toimii.

Lasken siis etukäteen valmiiksi, montako kertaa mun täytyy matkan aikana syödä ja pakkaan ruokaa mukaan valmiiksi punnittuina annoksina sen verran. Yleensä huolehdin mukaan yhden tai kaksi annosta extraa, jos jostain syystä matkanteko viivästyy.

Luha eli lusikkahaarukka ja BBN:n sheikkeri löytyy aina laukun pohjalta.
No miten se ruoka sitten säilyy monta tuntia kestävän matkan ajan!? Otan yleensä varsinkin monen tunnin päähän suunnitellut annokset mukaan pakastettuina, jolloin ne sulavat näppärästi siihen mennessä, kun on aika syödä. Puolisulanutta seitiä!?? Ei ehkä herkullista, mutta girl's gotta do what girl's gotta do. Toisilla on käytössään kylmälaukkuja, mutta lentäessä ne ei kyllä oikein toimi jos mukaan saa ottaa vain rajallisen määrän tavaraa (painossa mitattuna). En tiedä paljonko fitness-elämään suunnitellut, bokseja ja lokerikkoja sisältävät kylmälaukut painavat, mutta luulen, ettei ne ihan kevyimmästä päästä ole. Samoin kylmäkallet sun muut saa unohtaa lentäessä, joten pakastettuna kuljettaminen on oikeastaan ainoa painon puitteissa mahdollinen tapa kuljettaa ruokaa.

Osan ruuista voi tosiaan ottaa myös kuivana, jolloin ne paitsi säilyvät pidempään, myös painavat vähemmän. Tällä onkin merkitystä erityisesti silloin, kun on tilasta pulaa ja painorajoitukset paukkuu (mulla usein juuri tää tilanne, koska lennän tällä hetkellä pääasiassa halpislentoyhtiö Ryanairilla, jonka lentojen hintaan kuuluu ainostaan 10 kg käsimatkatavaralaukku). Ehkä yleisin mitä teen, on keitetyn riisin korvaaminen riisikakuilla. Lisäksi tosiaan heraproteiini on kätevä ja kevyt vaihtoehto proteiininlähteeksi. Pähkinät, mantelit, mahdollisesti kuivatut marjat tai hedelmät, you name it. Tietysti jos oman ruokavalion annoksia korvailee kuivatuotteilla, pitää makrot laskea tosi tarkasti, koska esimerkiksi kuivattu omena on luonnollisesti moninkertaisesti energiatiheämpää kuin tuore. Koska se vesi puuttuu painosta ;). Tonnikalapurkit ei ole kevyitä, mutta säilyy ainakin hyvin, joten niitä mulla on usein ns. hätävarana yksi tai kaksi purnukkaa.

Mun ruuat syynissä Stanstedin lentokentän turvatarkastuksessa. Odottelin tässä, kun mun laukkua läpivalaistiin uudemman kerran :D
Yksi tärkeä juttu on veden juominen. Turvatarkastuksen läpi kun ei saa paljon nesteitä viedä, niin monella lentää siinä vaiheessa valmiiksi täytetty vesipullo roskiin. Mä pidän mukana aina tyhjää sheikkeriä, jossa saa paitsi protskut sekoiteltua matkalla, niin jota ainakin Suomessa voi myös täyttää vielä lentokentälläkin. Muuten ostan aina vettä, riippumatta siitä kuinka järjettömän hintaista se kentällä tai koneessa on, koska veden juominen on yksi tärkeimmistä asioista kehon toiminnassa, treenasit tai et. Kuivasta suolistosta ei ravintoaineet kulkeudu tehokkaasti lihasten käytettäväksi. Muista siis vesi matkallakin - vaikka se vesipullo painaa laukussa ja vaikka lentokentällä puolesta litrasta saa välillä maksaa kolme euroa. Ja vaikka vessassa saa ravata ja lentokoneen vessat ällöttää.

Kauppalista valmiina reissusapuskojen hankkimista varten.
Kun sitten pääsen perille, ensimmäinen juttu to-do-listalla on yleensä ruokakaupassa käynti ja kokkaustuokio. Esimerkiksi tällä kertaa kun olin reissussa, punnitsin ja kokkasin ensimmäisenä iltana tulevien päivien lihat, riisit ja bataatit ja pakastin ne. Haasteellisempaa on tietysti, jos kokkausmahdollisuutta ei ole, mutta silloin pitää vain turvautua valmiiksi kypsennettyihin tuotteisiin ja punnita ne.

Jonkun reissun meal preppi. Ei tosin tänkertaisen, koska olin vaan viisi päivää Suomessa ja nyt dieetillä ei ihan noin paljon bataattia kulu sinä aikana :)
Punnitsemisesta puheen ollen, ruokavaaka on mulla tällä hetkellä matkoilla aina mukana. Jos jostain syystä se hajoaisi, pitäisi käyttää matikkapäätä ja jakaa pakkauksen sisältö painon mukaan annoksiin... Hankalaa ehkä, muttei mahdotonta sekään :D

Puf, Johanna tuli kylään! Aina yhtä haluttu vieras kun pölähdän pussukoitteni kanssa valtaamaan keittiöitä :D
Sitten on yksi juttu, joka aiheuttaa mielenkiintosia tilanteita lentokenttien turvatarkastuksissa. Nimittäin valkoisten jauheiden, kuten aminohappojen kuljettaminen. Mulle on jo tuttua, että mun käsimatkatavarat joutuu extrasyyniin, joten oon varautunut selittämään erinäisten pussien sisältöä virkailijoille. Vielä kertaakaan en oo joutunut luopumaan pussukoistani, joten toivoa on, hahaa. Mä pakkaan mukaan aina just sen määrän kutakin tuotetta minigrip-pussiin, kun matkan aikana tarvin. Kirjotan pussin kylkeen ainakin tuotteen nimen - en osaa sanoa onko siitä hyötyä, mutta ainakin muistan sitten itse sisällön ja osaan selittää virkailijalle siitä lisää. Kannattaa vaan pysyä coolina ja kertoa mahdollisimman selkeästi miksi sulla on se jauhopussi mukana niin yleensä siinä ei tarvi kauaa selitellä. 

Yhden kerran muistan, kun iäkäs pappa turvatarkastuksessa penkoi mun laukkua ja bongasi sieltä jonkun glutamiinipussukan. Se nosti teatraalisesti ja hitaasti sen pussin laukusta ja roikotti sitä etusormen ja peukalon välissä mun silmien edessä ja kysy "Can you explain this?". Se näytti siltä että luuli just bonganneensa jonkun suuren luokan huumediilerin. Mä selitin sille rauhassa mistä on kyse, mutta se jopa haisteli pussin sisältöä pitkän tovin. Päästi sit kuitenkin lopulta mut ja glutamiinin menemään. :D Mutta näitä tulee. Välillä kun sanoo vaan että ne on "supplements" tai "sports nutrition products" niin tarkastaja päästää saman tien kynsistään.

Urheilukäyttöön tarkoitetut kompressiosukat on nyt hyviksi testattu myös lennoilla!
Nyt kun olen Zero Pointien makuun päässyt, olivat kompressiosukat jalassa lennoillakin. Eipähän kerääntynyt nestettä nilkkoihin! Suosittelen kyllä edelleen lämpimästi kokeilemaan, saat samassa tuotteessa urheilu- ja matkustussukat. :)

Salivierailulla Kangasalla.
Salivierailulla Keravan Power Centterillä Marjo Krishin luona.
Vaatteista mulla on yleensä mukana matkalaukussa vain välttämättömät. Yleensä treenivaatteet, joita sitten pesen matkan aikana jatkuvasti. Tykkäisin matkustaa treenikuteissa, koska ne on mukavimmat päällä, mutta usein joudun painorajoitusten takia laittamaan päälle ennemmin painavimmat vaatteet, kuten farkut tms. Kuvista huomaakin, että mulla on ollut reissun joka päivänä samat treenihousut jalassa :D.

Treenaaminen matkalla onkin sitten oma kuvionsa. Mulla ei ole Suomessa tällä hetkellä salikorttia, joten treenaan vähän siellä sun täällä, yleensä paikoissa joissa kertamaksut ovat mahdollisimman matalat. Tässä pätee sama sääntö, no excuses, eli vaikka treenaaminen matkalla vaatisi vähän enemmän järjestelyjä, sehän järjestetään. Tosin olen viime reissujen yhteyteen koittanut aina ajoittaa kevyen viikon, jolloin salitreenejä ei tule niin montaa kuin tavallisesti.

Palkkari matkalla pussukasta kitusiin :)


Palautusjuomat oon kokenut helpoimmaksi sekottaa valmiiksi annoksiksi ja ottaa mukaan niin monta annosta, kun tiedän treenejä olevan matkan aikana. Samoin treenilaturit, joissa on monta ainesosaa ja jotka sekoittelen siis itse.

Päätös siitä, että teet on jo askel kohti tuloksia.

Boom! Osaan näyttää pelottavalta :'D

Hahhaa, lopuksi vielä se sääntö numero 1.: NO EXCUSES!!!

Tämä kiinalaisen fortune cookien teksti odotti mua kotona kirjoituspöydällä :)))
Hyviä ja hyvin suunniteltuja matkoja teille kaikille!

perjantai 20. joulukuuta 2013

Mitä palautusjuomaan?

Koska en ole vähään aikaan hehkuttanut teille lisäravinnehyllyni sisältöä, tehdäänpäs se taas. :) Hyvät lisäravinnevinkit kun monesti saattavat olla kullan arvoisia!


Suosittelen kovaa treenatessa käyttämään ainakin laadukkaista aineksista sekoitettua palautusjuomaa. Sillä saat ravintoa treenin jälkeen huutavat lihakset tankattua ennen varsinaista kiinteää ateriaa.

Mun oma suosikkikombo palautusjuomaan on Best Body Nutritionin Water Whey + Maltargo (maltodextriini & HTC) + l-glutamiini. Valmiitakin sekoituksia löytyy, mutta mä tykkään kokkailla itse. ;) Silloin saa fiksattua tarvittaessa makroravinnesuhteetkin just sellaisiksi kuin haluaa.


Pettämätön kombo: Best Body Nutrition Water Whey, Maltargo ja l-glutamiini.

Water Whey -herasta mun on ihan pakko suositella ainakin kahta tajuttoman ihanaa makua: Cookies ja Latte Macchiato. Suosittelen testaamaan, nää tuotteet vaan on...something else. Myös maultaan. ;)

Käytin vuosia palkkarissa pelkkää heraa, mutta hiilareiden mukaan ottaminen on kyllä tuonut ihan selkeän eron palautumiseen. Eli omalla kohdallani ja tämän tyyppisissä treeneissä ainakin toimivuus on ollut myös Maltargon kohdalla tosi hyvä. Power carbs, literally...

L-glutamiinihan on tärkeää paitsi palautumisen, myös mm. vastustuskyvyn ylläpitämisen kannalta, joten suosittelen nappaamaan pari teelusikallista päivän aikana: yhden aamulla ja toisen treenin jälkeen. Itse otan monesti vielä illalla ennen nukkumaanmenoa yhden annoksen.

Näistä syntyy treenin jälkeinen kombo, jolla pikkupikku lihaksiin ladataan energiaa ja rakennusaineita. Boom!

lauantai 2. marraskuuta 2013

Lepäilyä

Kevyt viikko menee ainakin osittain niikuin pitääkin, eli lepäillessä. Tänään oli tosin tarkotus mennä salille tekemään kevyt tankojumppa, mutta mulle iski joku pikanen mahapöpö ja oon taistellut vaan saadakseni edes jotain ruuan tapasta alas. :( Ei hyvä. Onneks osui edes palautumisviikolle tällänen inhottavuus. >:(

Nyt kun syysflunssatkin riehuu pahimmillaan, kävin täydentämässä vitskuvarastoja Best Body Nutritionilla. D-vitamiinin riittävä saanti on tähän aikaan vuodesta erityistärkeetä muistaa. Lisäksi käytän sinkkiä vastustuskyvyn lisäämiseen. Sinkillähän on suotuisia vaikutuksia myös ihon kunnolle, ja joskus vuosia sitten aloin syödä sitä siksi, että silloinen kosmetologini sanoi sen auttavan finnien jättämien arpien parantumiseen... ;) Mulla on testissä myös nyt välipalaprodeksi soveltuvaa Premium Prota Café Brazil -makuisena. Palkkarissa käyttämääni Water Wheytä otin kestosuosikki valkosuklaan makuisena. 



Koska suuntaan taas reilun viikon päästä Lontooseen, ajattelin roudata isomman setin lisäravinteita sinne kerralla, joten uutta reissua BBN-kauppaan Helsingin Mannerheimintielle luvassa ens viikolla. Oon ollut tuotteisiin tyytyväinen, joten mitäs sitä hyvää vaihtamaan. Näillä mennään!


Tiimikamujen kanssa Helsingin illassa :)

Käytiin eilen illalla parin tiimin tytön kanssa syömässä oikein hyvin ulkona. Niin ihanaa kuin ruoka olikin, mulla on ollut viime yöstä asti niin huonot fibat masussa, että minkä tahansa ruuan ajatteleminenkin saa pahan olon päälle... :( Joka tapauksessa tiimikamuja on aivan ihanaa nähdä välillä, ja mulle yksi iso syy aloittaa valmennus tiimissä oli se yhdessä tekeminen. (Ja sit tää ottaa ja eristäytyy johonkin Brittein saarelle... No, logiikkansa kullakin.)

Eilen päästiin myös alottamaan hierontaprojekti ihanan Mian kanssa! Hän opiskelee Espoon Ison Omenan Urheiluhierojakoululla ja meillä on tarkoitus pitää mun lihashuollosta hänen kanssaan huolta ensi kesään saakka. Eilen hierottiin pohkeet, takareidet ja pakarat. Tänään oli tarkotus jatkaa, mutten pystyny mahavaivoineni lähtemään päivällä mihinkään, joten ens viikolla homma jatkuu.


Eksyin vahingossa H&M:n treenivaateosastolle kotimatkalla hierojalta lähtiessä...ja ostin uudet hassut treenihousut. Hups!

Tänään illalla luulin olleeni jo niin terve, että jaksan lähteä syömään kunnon pihviateriaa pikkusiskolle. No, sain ehkä kaks haukkua ihanasta sisäfilepihvistä alas :((( Siis minä, joka voisin aina syödä vaan lisäää, ja lisäääää, ja..

Kaikki muu oli kuitenkin ihan kivaa paitsi syöminen. Ehkä elämä voittaa vielä.


Mun ihana pikkusisko <3 Sen kanssa on aina yhtä kivaaa

Pysykäähän te terveinä <3

perjantai 18. lokakuuta 2013

Muutama must-have -tuote salitreenin tueksi

Moikka! Täällä elämä asettuu pikku hiljaa normaaleille urilleen ja uudet kuviot alkaa tuntua tutuilta. Lontoo on ihan älyttömän iso kaupunki ja oon tosi tyytyväinen, että edes sali on ihan kulman takana. Säästän viikkotasolla tuntitolkulla aikaa kun en joudu erikseen lähtemään metroilla ja busseilla salille 1-2 kertaa päivässä.

Blogikin aktivoituu tuossa tuokiossa, kun saadaan vähän materiaalia tänne laitettavaksi :) Kiva että jaksatte käydä kurkkimassa tapahtuuko täällä jotain.

Koska erilaiset purkit ja purukat ovat arkipäivää meidän taloudessa, laitan teille tässä esimerkkejä muutamista tärkeimmistä tuotteista, joita lisäravinnesaralla käytän lähes päivittäin. Kaikki nämä tietysti Best Body Nutritionilta :) Laatu ratkaisee!

L-Glutamiini

L-Glutamin jauhe 250g

Glutamiini on yksi niistä lisäravinteista, joita syön päivittäin riippumatta siitä, treenaanko vai enkö. Tällä aminohapolla on lukuisia hyviä vaikutuksia: se mm. estää lihasten kataboliaa eli purkautumista energiaksi sekä lisää vastustuskykyä.

Glutamiinia kannattaa ottaa ainakin kahdesti päivässä riittävien hyötyjen saamiseksi. Itse otan sen ensimmäisenä aamulla sekä viimeisenä illalla tai vaihtoehtoisesti palautusjuomaan sekoitettuna.

BCAA

BCAA Black Bol Powder

BCAA-aminohapot otan ennen treeniä tyhjään vatsaan niin ikään estämään lihasten käyttöä energiavarastona. Näille tulee sitä suurempi merkitys, mitä tiukempi ruokavalio on ja mitä vähemmän siitä saadaan energiaa.

BCAA-aminohappojen lisäksi käytän päivittäin ennen treenejä EAA (Essential amino acids) -valmistetta, mutta sitä ei valitettavasti ainakaan toistaiseksi löydy BBN:n valikoimista.

Hera

WATER WHEY 500G

Heraproteiini on lisäravinteista sellainen, joka tulee kuvioihin monella ihan ensimmäiseksi salitreenaamisen maailmaan tutustuttua. Niin myös minulla aikoinaan. Treenasin vuosia käyttämättä mitään muuta lisäravinnetta kuin heraa. Tällä hetkellä heraa menee niin välipalana kuin palautusjuomassakin. Jos mahdollista, käytän palautusjuomassa hieman nopeammin imeytyvää, vähärasvaisempaa heraisolaattia ja välipalana taas edullisempaa herakonsentraattia. Imeytymisnopeuden merkityksestä näiden kahden välillä löytyy kuitenkin monenlaisia mielipiteitä: toiset ovat ehdottomasti isolaatin kannalla mitä palautusjuomaan tulee, toiset taas uskovat eron kahden heratyypin välillä olevan häviävän pieni. Tärkeintä kuitenkin, että saat nopeasti treenin jälkeen rakennusainetta kropalle!

Oma ehdoton lempparimakuni BBN:n ihanista makuvaihtoehdoista on Latte Macchiato, NAM! Kuin lattea joisi!

Malto

Maltargo + MCT 3.9kg

Maltodekstriiniä käytän ennen ja jälkeen treeniä hiilihydraatin eli käytännössä energian lähteenä. Varsinkin kovan treenin jälkeen otettavassa palautusjuomassa pitää olla hiilihydraattia, jotta lihasten glykogeenivarastot saadaan jälleen täytettyä ja palautuminen ja valmistautuminen seuraavaan treeniin voi alkaa.

Loppuun muutama peiliräpsäsy tän hetken kunnosta. Kaikki otettu treenien jälkeen, joten lookki on sen mukanen. Harjotuskauden kunto etenee nyt ihan tavotteiden mukaan, vaikka aika ajoin on taas sellanen olo, että olisin kiitollinen muutamasta sadasta lisäkalorista :D Näin pieneksi ihmiseksi saan ilmeisesti syödä aika reilusti ennen kuin oikeesti kasvan suuntaan tai toiseen :P


Jalkatreenit on edelleen lemppareita, vaikka jalkojen kasvatuksen eteen on saanut tehdä ehdottomasti eniten töitä. Yleisurheilulla, ratsastuksella, painonnostolla ja aikaisemmalla salitreenillä on osansa siihen, ettei jalkapuntit ihan nollasta alkaneet. Tätä matkaa on aina kivaa ja mielenkiintoista tehdä - aina voi kehittyä.


Selkätreenit on olleet mulle sellanen juttu, jonka olen joutunut opettelemaan kokonaan uusiksi. Olen riuhtonut menemään aikaisemmin ihan liian isoilla painoilla ja vääriä lihaksia käyttäen esim. ylä- ja alataljassa. Tuloksena niskat jumissa 24/7, dominoivat työntävät lihakset myöskin jäätävässä jumissa ja paljon muuta tulosta ei sitten olekkaan tullut, heh. Valmentajan neuvoista onkin ollut iso apu selkätreenin perille menemisessä! Oikeat tekniikat on puntilla a ja o - muuten todennäkösesti aiheuttaa itselleen vaan epätasapainotiloja ja ennen pitkää loukkaantumisia. Käytän nykyisin myös vetoremmejä aina selkätreenissä jotta ei tarvi keskittyä hullun lailla puristamiseen vaan hyvään tuntumaan selässä. Mun laji ei vaadi leveätä ja paksua selkäfilettä, mutta selässä on silti oltava hyvä malli ja ennen kaikkea sen pitää olla tasapainossa alakerran kanssa.


Sokerina pohjalla olkapää-kuva, jota kateltuani en ollut ihan varma taas onko mun lajivalinta ihan menny nappiin... :'D Lohduttaudun sillä, et lihakset on vaan treenin jälkeen pumpissa ja valaistuskin hämää :D Treenaan olkapäät about kerran viikossa selkätreenin yhteydessä. Ne on niin ikään olleet mun toinen onkelmakohta, joka ei ole ottanut treeniä kauheen hyvin vastaan. Eli tuntumaa on ollut vaikea löytää. Olkapäät on myös olleet tosi etupainotteiset, eli Annan kanssa jouduttiin alkaa etsiä takaolkapäätuntumaa ihan pienenpieniä hilupainoja käyttäen. Syväjumittavia etuolkapäitä taas on avattu hierojalla, ja kaippa se tasapaino sieltä vielä löytyy kun tarpeeksi kauan sitä hakee.

Muistakaa syödä hyvin ja treenata kovaa <3

lauantai 21. syyskuuta 2013

Food diaries

Heippa! Olette toivoneet ruokavaliopostauksia, joten täältä pesee! Yritin tänään vaihtelevalla menestyksellä kuvata kaiken, mitä suustani alas päivän aikana laitan... Mutta huomasin jo samantien, että osa ruuista on jäänyt kylmästi kuvaussessioista paitsi.

Tänään mulla on ollut lepopäivä, jonka aikana olen tehnyt ainoastaan palauttavan kävelylenkin raikkaassa ulkoilmassa. Treenilataria ja palautusjuomaa ei siis tänään ole tarvittu. Muutoin sellaiset tulevat tietenkin tämän kaiken päälle vielä buustaamaan salihommeleita.

Ateria 1.


Aamu alkaa poikkeuksetta ihastuttavan värisellä litkulla ja kourallisella erilaisia lisäravinteita. Nyt jo huokailette ihastuksesta, eiks vaan? ;) Kuvassa näkyvä vihreä mönjä on veteen sekoitettua chlorellaa, merilevää, joka on uskomattoman ravintorikasta ja jolla on mm. elimistöä puhdistavia vaikutuksia. Chlorella boostaa myös ruuansulatusta ja tukee maksan toimintaa. Todellista superruokaa siis ;) Namilitkuun on sekoitettu myös l-glutamiinia, lihassolujen hajoamista ehkäisevää sekä immuniteettia parantavaa aminohappoa.

Muut aamulla nappaamani lisäravinteet ovat melko "peruskauraa", eli omega-3-rasvahappoja sekä mineraaleja ja vitamiineja, joita kovilla oleva keho kuluttaa paljon. Erityistä huolta pidän aina D-vitamiinin riittävästä saannista, pitäkää tekin! D-vitamiinilla on todettu olevan todella laajoja vaikutuksia terveyteen, joten sen saannista täytyy pitää kiinni kynsin hampain.



Seuraavaksi, jos aamulenkkiä ei ole tiedossa, suuntaan katseen mihinkäs muualle kuin munavarastoihin! ;) Mulla on viime aikoina onneksi ollut mahdollisuus hakea isoja määriä munia suoraan kanalasta, mutta nyt täytyy kehitellä plan B, kun maalla ei ole tarkoitus liikkua yhtä tiheään kuin kesällä. Munia nimittäin menee päivässä kiitettävä määrä, melkein kokonainen paketillinen (sellainen normikokoinen 10 munaa sisältävä, you know).

Kuvassa näkyy myös kaksi mulle tärkeää ruokavalion komponenttia, eli himalajansuola ja kookosöljy. Toivon, että melkein kaikille alkaa pikku hiljaa olla selvää, että sitä perinteistä pöytäsuolaa EI kannata syödä - vaihtakaa se himalajansuolaan tai merisuolaan ja kroppa kiittää. Luonnolliset suolanlähteet ovat keholle välttämättömiä, ja niitä se osaa myös hyödyntää oikein täyttämällä kivennäisvarastonsa. Teollinen suola on lähestulkoon myrkkyä keholle.

Neitsytkookosöljyllä on niin ikään lukemattomia terveysvaikutuksia: immuniteetin tukeminen, aineenvaihdunnan, kilpirauhasen ja hermoston toiminnan parantaminen, ihon vahvistaminen...listaa voisi jatkaa loputtomiin. Kookosöljy kestää myös kuumentamista hyvin, joten se soveltuu ruuanlaittoon mainiosti. Bonuksena: kookosöljy on mulle myös illan viimeinen elintarvike, sillä puhdistan sillä nassuni :)



Tää on mulle niiin tuttu näky aamuisin: kaurapuurot ja valkuaismunakkaat tulilla! Jos tiedän etukäteen, että aamusta on tulossa superkiireinen, preppaan aamiaisenkin edellisenä päivänä valmiiksi, mutta pääsääntöisesti tykkään sen valmistaa vasta juuri ennen syömistä.

Tässä ei nyt ole hienoa esteettistä kuvaa itse valmiista aamupalalautasesta, mutta hyvin hautuneen kaurapuuron sekaan sekoittelen vielä aimo annoksen jäisiä marjoja, jotka jäähdyttävät puuron nopeasti syömäkelpoiseksi.

Ateria 2.


Aamupäivän herasmoothie <3 Mitä enää tekisinkään ilman näitä? Tätä settiä oon hehkuttanut aiemminkin, ja ohje tämän ihanuuden luomiseen on maailman yksinkertaisin: jäisiä marjoja, heraa, mahdollisesti makeutusainetta ja tarvittava määrä vettä sekaisin kunnon blenderissä tai sauvasekottimella. Better than ice-cream. Käytän itse BBN:n Water Whey -heraa, josta ainakin French vanilla - ja White chocolate -maut menevät täydellisesti tähän.

Smoothien yhteydessä syön yleensä myös pienen kourallisen manteleita, joista saa hormonitoiminnan kannalta oleellisia hyviä rasvahappoja.

Ateria 3.


Lounas on näistä ehkä se perinteisin "bodarisafka": kanaa, riisiä ja parsakaalia. Jottei parsat ihan korvista ulos pääsisi pursuamaan, vaihtelen niitä välillä muihin (vihreisiin) vihanneksiin, esim. vihreisiin papuihin tai kukkakaaliin.

Riisivinkkinä tää kuvassa näkyvä punariisi, jossa on kiva pureskeltava rakenne ja jos ei muuta, se ainakin näyttää lautasella kivemmalta kuin perinteinen täysjyväriisi. ;)

Ateria 4.


Päivällistä varten joutui suorittamaan tällä kertaa vähän isomman prepin, sillä olen mun porukoilla nyt, ja pakastimesta oli mun valmiiksi annostellut pussukat päässeet loppumaan. Siispä bataatit siivuiksi ja uuniin kypsymään! Bataatti on ihan parasta lisuketta, makeaa ja ihanan pehmeää ihan sellaisenaan. Sen maku ei pahemmin kärsi tavasta, jolla sen yleensä nautin...eli aamulla pakastimesta sulamaan, sitten päivä mukana treenikassissa muussautuen ja illalla just sopivasti sulaneena parempiin suihin. (Lämmin ruoka, mitä se on?) Tänään mulla oli kuitenkin luksus-tsäänssi nautiskella bataatti vasta uunista tulleena.



Vähärasvaista jauhelihaa syön pikkupikkupihvin per päivä. Tänään paistelin saman tien piffejä myös perheelle, ja kukin tyylillään: he kokosivat niistä herkkuburgereita, itselleni taas lastasin ihanan salaatin.

Useimmiten paistan lihat uunissa, koska rasvaa niiden paistamisessa en erikseen käytä, mutta jauhelihassa (vähärasvaisessakin sellaisessa) on itsessään sen verran rasvaa, ettei se kärtsää saman tien pannuun kiinni.


Kanaa on jauhelihan seurana jälleen. Tässä vaiheessa tuli kiireinen lähtö, ja hyvin alkanut mahdollisuus nauttia ruoka ihan lautaselta käsin päätyi sitten kuitenkin koko setin (ml. kypsä bataatti ja avocado, joita ei kuvassa näy) muoviboksiin kumoamiseen, sillä me lähettiinkin leffaan... :D

Ateria 5.



Tästä ateriasta ei sitten olekkaan kunnon kuvaa. Söin alkuun ton ihanan kotimaisen ompun sekä täytin päivän rehukiintiöö vielä wokkivihanneksilla. Toi epämääräisen näköinen kasa alemmassa kuvassa on aivan mahtava protskupannari, jossa ei ole mitään muuta kuin kananmunanvalkuaisia, banaania ja steviaa. Koostumus ei nyt näytä parastaan, mutta toi on myös aivan ihanaa. Hyvä herkkuvinkki sellaisille, jotka tietää tykkäävänsä esimerkiksi grillatusta banaanista :) Mustikat päällä kruunaa tän herkun.

Ateria 6.

Tähän kohtaan voisin lisätä prikulleen saman kuvan kuin ateria 2.:n kohdalle: herasmoothie! Can't get enough!

Preppaus

Nämä kaikki siis on mulla lähes poikkeuksetta etukäteen valmistettuina pakastimessa odottamassa parempiin suihin päätymistä. Jos jokaista ateriaa lähtisi erikseen kokkailemaan aina syömisen yhteydessä, päivästä menisi melkoinen siivu vaan hellan vieressä nököttäessä... Lisäksi olen huomannut, että ruokaa laittaessa tekee helpommin mieli napostella ja maistella "ihan vähän", eli on parempi hoitaa iso satsi kerralla valmiiksi, kuin piinata itseään joka päivä houkutusten äärellä.

Isoja määriä valmistaessa hommasta tulee liukuhihnakamaa: käytät raaka-aineet vaa'alla, pilkot oikean kokoisiksi, heität kaikkiin samat mausteet päälle ja kypsennät kaiken kerrallaan. Eikä kiirepäivinä muodostukkaan enää ongelmia syömisten järjestämisessä, kun kaikki on aamulla valmiina ja mukaan otettavissa. En henkilökohtaisesti keksi mitään muuta keinoa syödä näinkään isoja määriä päivässä laadukasta (EI puolivalmisteista kyhättyä) ruokaa.

Ateriavälit

Ruokaväleistä jaksan paasata aina. Ihan vaan siksi että olen huomannut sillä olevan niin ison merkityksen omaan jaksamiseen ja energiatasoihin päivän mittaan. Itsellä yleensä pari tuntia edellisestä ateriasta alkaa nälkä jo muistuttelemaan olemassaolostaan... N. 3 tuntia on kuitenkin pääsääntöisesti sopiva ateriaväli. Liian tiheästi ei kannattaisi ruuansulatusta pommittaa, vaan antaa sen sulatella edellinen ruoka rauhassa. Liian pitkät ateriavälit puolestaan johtaa verensokerin tarpeettomaan heittelyyn ja pidemmällä tähtäimellä aineenvaihdunnan hidastumiseen, mikä taas yleensä edesauttaa rasvan kertymistä kroppaan. Opeta keholle, että sen ei tarvitse pitää pelastusrenkaasta kiinni, niin se kyllä päästää siitä ennen pitkää irti :)

Sitten vain tuumasta toimeen! Säännöllisyys, itsellesi sopivat määrät, mahdollisimman alusta asti itse valmistetut sapuskat - näistä kun pidät kiinni vuodesta toiseen, viikosta toiseen ja päivästä toiseen, niin hyviä tuloksia niin energiatasoissa kuin kropan koostumuksessa ei voi estää. Ruuasta tulee ennen pitkää polttoaine, mutta ainoastaan hyvässä mielessä: niin ihanaa kuin ruoka onkin, ei elämän tarvi enää pyöriä sen ympärillä. Itselleni olen opettanut, että ruoka EI ole palkinto, se ei ole lohduttautumiskeino tai muuten tunne-elämän sääntelyyn liittyvä asia. Vaikka hyvästä ruuasta voi ja pitääkin nauttia, voi sellainen ruuan ympärillä asioiden pyörittäminenkin koitua ongelmalliseksi. Itse olen kokenut, että tietynlainen systemaattisuus ja suunnitelmallisuus toimii parhaiten, ja kaavoista voi sitten silloin tällöin erikoistapauksissa poiketa. 

Rauhaa, rakkautta ja hyviä ruokailuhetkiä!

It's official

Well, it's been official for a while...

...mutta nyt se on suullisen sopimuksen lisäksi mustaa valkoisella ja allekirjoitettu! Ensimmäinen sponsorisopimukseni :)

Hyvät lisäravinteet on olennainen osaa kovaa treenaavan elämää, joten en voisi olla onnellisempi ja tyytyväisempi siitä, että yhteistyökumppaninani on Best Body Nutrition.



Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!

maanantai 5. elokuuta 2013

Viime viikon kuulumisia

Viime viikon treenit sujui yhtä lukuunottamatta aivan mahdottomalla energisyydellä. >:D Perjantaina kuitenkin meinasi jo tytöstä puhti loppua viikon vikan puntin eli tällä kertaa selkätreenin aikana, ja sarjoihin oli varsinkin alussa vaikea saada tiettyä draivia. En tykkää yhtään siitä fiiliksestä, kun lihas tuntuu "löysältä" ja tehoja saa kaivaa jostain penkin alta. Yleensä mulla kuitenkin treenin edetessä tuntuma paranee ja loppujen lopuksi jälkeenpäin jää hymy huulille. Niin silläkin kertaa. Päätin kuitenkin siirtää viikon vikan aamulenkin ja porrastreenin sunnuntaille ja huilia koko lauantain, kun kerran vapaapäivän tarpeessa tunnuin olevan.

Treenitehoista puheenollen, viime viikon loppupuolella otin ensimmäistä kertaa käyttöön myös maltodekstriinin, jota ei aiemmin ole sheikkeriini eksynyt, ja huomaan sen antavan paitsi energiaa, myös pumppia lihaksiin. Oli se sitten nestettä tai mitä vain, mutta jotain sinne lihaksiin kertyy enemmän hiilihydraattipläjäyksen tuloksena. Otan maltoa sekä ennen että jälkeen treenin ja määrä on aika pieni (esim. ennen treeniä 20 g), mutta niin on tyttökin.



(Viime) viikon "mä hikisenä ja rättiväsyneenä mutta niin onnellisena" -kuva, oisko ollu penahaukkatreenin jälkeen. Treenien jälkeen fiilis on poikkeuksetta euforinen vaikkei, ööh, ilme sitä nyt näköjään ihan aina kerrokkaan.

Kuntokuvatkin jäi taas viime viikolta ottamatta (oon tähän mennessä muistanut ottaa/otattaa miehellä yhdet...), joten on se hyvä että jää edes jotain todistusaineistoa kunnon kehittymisestä. Paino on valmennuksen alettua laskenut, mutta vain hyvinhyvin hitaasti eli ehkä noin kilon pari tän viimesen neljän viikon aikana - toivon että se kertoo siitä, että kehonkoostumus menee kohti toivottua suuntaa eli fläsää enemmän painavaa lihasta tulee pikkuhiljaa. Pitäis ehkä alkaa pitää hieman tarkemmin kirjaa painon kehittymisestä ja muistaa tosiaan se kuvien ottaminen säännöllisin väliajoin. Kehitystä kun ei kannata liiaksi vaa'alta tuijotella, vaan keskittyä ennemmin siihen, että kehonkoostumus muuttuu vähärasvaisemmaksi (tiettyyn rajaan asti tottakai ;) ja lihaisammaksi!

Mutta siis mitkä ihmeen kuntokuvat? Jos ei kehonkoostumusmittauksessa ole mahdollista jatkuvasti rampata, kertovat biksuissa edestä, takaa ja sivuilta otetut kuvatkin hyvin, millaista kehitystä kropassa tapahtuu. Kuvat kannattaa ottaa toisiaan vastaavissa olosuhteissa (esimerkiksi lepopäivän aamulla), jolloin ne antavat käsityksen siitä, miten keho muuttuu treenin ja ruokavalion myötä. Kun niitä kuvia muistaa räpsiä ja vertailla edellisiin tasaisin väliajoin, saattaa yllättyä siitä, miten paljon muutosta tapahtuu, vaikka peili ei ole kertonut ollenkaan samaa. :) Silmä tottuu omaan ulkonäköön niin nopeasti, ettei muutosta kovin hyvin peilistä huomaa ainakaan useampaa viikkoa tai kuukautta lyhyemmällä aikavälillä.


Uusi hieno treenikassi! Thanks BBN :)

Eilen järjestin jo sunnuntai-iltojen perinteeksi muodostuneen master chef -tuokion ja kokkailin hiki hatussa evästyksiä tälle ja vähän ens viikollekin. Padoissa ja pannuissa muhi muun muassa täysjyvä- ja punariisiä, bataattiranskiksia, kanaa, kalaa ja vihanneksia. Jälleen taputin itseäni olalle urakan jälkeen; tässähän on seuraavan kymmenen päivän ruuanlaittohuolet tipotiessään! Aamulla näppärästi parit boksit tai pussukat pakkasesta messiin ja kokkailut on sillä kuitattu.




Tän päivän kaupasta haetut hätäeväät duunissa: pakasteparsakaalia, kanan tilalla tonnikalaa, keitetyn riisin tilalla riisikakkuja - ja kurkusta alas nää saadaan vuorisuolan + pizzamausteen avulla... Makuelämys hipoi vähintään mun miehen vakkaripizzerian tonnikalapizzaa.

....Mutta kuinkas sitten kävikään? Vaivalla kokatut eväät oli mun aamulla bussissa istuessani edelleen jääkaapin perukoilla. Fail.

No, huomenna paremmalla onnella (tai muistilla? Vai mikä se oli?).


Treeni-iloa kaikille!

Uusia yhteistyökuvioita: Best Body Nutrition

Viime viikko vierähti taas hujauksessa. Uusia tuulia toi yhteistyö parin yrityksen kanssa, ja näistä ensimmäisenä esittelen lisäravinteita valmistavan ja markkinoivan Best Body Nutritionin!




Kyseessä on saksalainen yritys, jolla on jälleenmyyntiä pääasiassa Euroopassa. Suomessa tuotteita on myyty vasta noin vuoden ajan, mutta muualla Euroopassa merkki tunnetaan urheilupiireissä hyvin. BBN:ltä löytyy lisäravinteet harrastajalle tai vaativampaankin käyttöön. Itselläni on BBN:n tuotteista tällä hetkellä käytössä Water Whey (laadukas heraproteiini), maltodekstriini, l-glutamiini, BCAA, vitamiinit, mineraalit ja omega 3 -kapselit.

Hyvin peruslinjan tuotteilla siis tällä hetkellä itse menen, eivätkä lisäravinteet olekaan oikotie onneen. Ne ovat kuitenkin näppärä lisä hyvän ja monipuolisen ravinnon sekä tietysti treenistä palautumisen tueksi. Perusruoasta on vaikea saada kaikkia tarvittavia ravintoaineita varsinkaan tilanteissa, jolloin lihakset suorastaan karjuvat nopeasti imeytyvää energiaa ja ravintoaineita ja kovan treenaamisen yhteydessä lisäravinteiden käyttöä onkin tarpeen harkita. Itselleni on tärkeää, että paitsi ruoka, lisäravinteetkin ovat laadukkaita ja korkeiden standardien mukaan valmistettuja. Luotan siis tässä kohtaa saksalaiseen laatuun ja täsmällisyyteen ;)

Tällä hetkellä käytössä olevat tuotteet sujahtivat luontevasti osaksi päivärutiineja. Esimerkiksi täydellä vatsalla treenaaminen tuntuu itsestäni pahalta - siksipä ennen treeniä otan mieluummin lihaksia suojaavan ja energiaa antavan aminohappo-hiilihydraatti -drinkin kuin syön kiinteää ruokaa. Heraproteiinia käytän paitsi palautusjuomassa, myös välipaloina kaksi kertaa päivässä, jolloin proteiinin saa helposti ja hyvin imeytyvässä muodossa. L-glutamiini on puolestaan kaverina aamun ensimmäisessä ja illan viimeisessä drinksussa tai punttipäivän palautusjuomassa estäen lihaskudoksen purkautumista energiaksi. Kerron käyttökokemuksia näistä tällä hetkellä käytössä olevista ja muistakin tuotteista sitä mukaa, kun pääsen niitä testailemaan.

Tosi hienoa, että tukenani kisaprojektissa on laadukkaat tuotteet. Nyt on taas astetta enemmän pontta treenata kovaa!!