-

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Superruokaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Superruokaa. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Superruuilla flunssaa vastaan

Alhaisilla kalorimäärillä kovaa treenatessa kroppa on ison stressin alla, ja tämä voi näkyä vastustuskyvyn heikkenemisenä ja johtaa pahimmillaan sairastelukierteeseen. Mä olen onnekseni välttynyt flunssilta kisaprepin ajan tosi hyvin. Eilen kuitenkin herätessä kurkkua kutitteli ikävästi ja mietin että eikä, nytkö mä sitten joudun pakkolepoon... Mutta ihan ilman taistelua en ajatellut flunssalle kuitenkaan antautua ja hyvä niin, koska kurkkukivut onneksi hävisi yhtä nopeasti kuin tulivatkin!

Kuva: CocoVi

Mun taisteluväline nro 1. on nykyisin pakuritee. En ihan todellakaan tiedä mitä tekisin ilman sitä. Koko talvi mentiin ilman isompia sairasteluja (en nyt ainakaan ihan heti muista sellasia), vaikka mies kävi läpi ties mitkä flunssat ja perheelläkin vieraillessa olin kyllä useampaan otteeseen flunssapöpöille alttiina. Uskon, että tähän vaikutti nimenomaan pakuriteen säännöllinen lipittäminen. Viimeistään siinä vaiheessa kun lähipiiristä joku alkoi valitella flunssaoireita, kaivoin aina pakurijauhet esiin ja keittelin itselleni etukäteen taikateet vastustuskyvyn parantamiseksi. Siinä sivussa sain ehkä muutaman kupposen miehellekin juotettua, ja nykyään sekin juo pakuriteet ihan vapaaehtoisesti. :D

Pakuritee keitetään kuivatusta ja jauhetusta pakurikäävästä, joka on koivujen ja muiden lehtipuiden kuorella kasvava lahottajasieni. Vaikka pakurikääpä on puille tuhoksi, se on meille ihmisille melkoinen terveyspommi, jota on käytetty luontaislääkinnässä jo satoja vuosia, mutta joka lääketieteellisesti on hyödyiltään vielä kiistanalainen tutkimuksen vähäisyyden vuoksi. Tutkimuksia tai ei, kannattaa kokeilla ja kokea hyödyt itse. Pakurikäävän kun sanotaan olevan voimakas adaptogeeni, eli toisin sanoen se toimii kehon pikku apurina edesauttaen ulkoapäin tulevien haitallisten tekijöiden torjumisessa.

Haudutan pakuriteetä kattilassa kannen alla aina vähintään tunnin, jotta hyvät ravintoaineet irtoavat jauheesta keittoveteen. Tuoksu tuo mulle mieleen suomalaisen puusaunan, enkä ole vielä kuullut kenenkään vierastavan myöskään pakuriteen mietoa ja lempeää makua. Makean ystävänä lisään omaan teeheni steviaa, ja toki sitä voi halutessaan maustaa muutenkin. Kivoja vivahteita tuovat esimerkiksi lakritsijuuri tai inkivääri!

Uskon, että synteettisiä vitamiinejakin parempi tapa on tukea omaa vastustuskykyä kunnon ruualla, ja muoti-ilmiö tai ei, näihin kuuluu mun mielestä myös nämä ns. superruuat. Superruuat miellän vähän kuin ruokatiivisteiksi, vitamiinipommeiksi, joissa jo pieneen määrään on pakkautunut isot määrät antioksidantteja ja muita hyviä ravintoaineita.

Kuva: CocoVi
Pakurin lisäksi iskinkin orastavan kutituksen kurkkuuni hiipiessä kynteni tähän Kampin Ruohonjuuresta testiin saamaani Cocovin Marjaisa-jauheeseen. Sen sisältämät mustikka, tyrni, marja-aronia, goji, acai ja raakakaakao ovat juuri niitä oikeita vitamiinipommeja ja luonnon parhaita antioksidanttien lähteitä. Tämänkään tuotteen ainesosia ei ole missään vaiheessa valmistusta kuumennettu, joten kaikki hyvät ja kroppaa hellivät ravintoaineet ovat visusti tallella tummassa lasipurkissa.

Purkistakin tiettyjä ruuasta heikommin saatavilla olevia vitamiineja kuitenkin syön - ikään kuin varmuuden vuoksi? Vastustuskyvylle erityisen tärkeinä pidän D-vitamiinia ja sinkkiä, ja ne ovatkin mulla käytössä päivittäin.

Näillä eväillä taistelen nyt loppudieetinkin flunssia vastaan! Enkä todellakaan aio sairastua ;) Kukapa haluaisi suunnittelemattomia taukoja treeneihin tai töihin??? Jos siis sairastelet paljon, suosittelen laittamaan kovat piippuun ja ottamaan nämä aseet käyttöön!

perjantai 18. huhtikuuta 2014

#arkihaaste

Hello! Instagramissa ei voi välttyä #arkihaaste-buumilta, joten mä ajattelin haastaa itseni täällä blogissa ja pläjäyttää muutaman arkipäivän kuvat tänne. Arkeen on siis todellakin palattu ja aamucardiot, salitreenit ja rehun puputtamiset rullaa. Se gradukin tässä koneen näytöllä pyörii, kohta se on valmis, promise to myself. :P

Arki on itse asiassa ihanaa aikaa, ootteko huomannu. Oon nytkin fiilistelly kovasti peruspäiviin liittyviä tuttuja juttuja: aamulenkkejä ja hyvää musaa, ihanan makusia omia pöperöitä ja päättäväisellä meiningillä läpi vietyjä salitreenejä. Joskus jopa gradua kirjottaessa syntyvää flow'ta. Kyllä elämä on ihmisen parasta aikaa :D

Me lähdettiin miehen kanssa heti maanantai-aamupäivällä kisojen jälkeen takasin Lontooseen. Päätin, että maanantaina pidän sellasen pääntyhjennyspäivän ja vaan nautiskelen olemisen sietämättömästä keveydestä, you know. Kierreltiin kaupungilla koko ilta, haettiin sushia ja WholeFoodsista herkkuja: prodejätskiä ja raakasuklaata. Mikä vois olla enää parempaa.

Aurinko ja ilonen mieli. <3
Mä sain valita shoppailumestat (mitään ei tietenkään opiskelijabudjetilla ostettu, mutta shoppaillahan voi anyways ostamatta mitäänkin, eikö niin), joten kierrettiin Lontoon uus LuluLemon Athletica, Reebok Crossfit -vaatekauppa ja mitä näitä nyt oli. Tykkään hiplailla urheiluvaatteita vaikken niitä ostaisikaan - se on vaan se fiilis ja ihan mielenkiinnostakin haluan pysyä ajan tasalla siitä, mitä meille urheilukaman kuluttajille on markkinoilla tarjolla. Mulla itselläni oli joka tapauksessa jo jalassani ihanat Oi! Oi! Brazilin leggarit, joten mitäs uutta olisin edes tarvinnut. :)

"Athletic-induced endorphins are just as good as pub-induced endorphins" - I'd say much better ;)
LuluLemonilla voi olla vaarassa mennä sekasin kaikkien ihanien vaatteiden äärellä...
Miljoonat sporttitopit rekissä...



Reebokilla hiplailin ihan unelmanohutta matskua olevaa pitkähihasta paitaa.
Näköjään löyty jotain muutakin mielenkiintoista
Nam. Mies vei mut macaron-leivoksia maistelemaan Ladurée-kahvilaan mun Lontoon lempipaikkaan Covent Gardeniin. <3 SUOSITTELEN!
Makuvaihtoehtoja oli PALJON. En oo erityinen leivosten ystävä, mutta nää mantelijauhosta ja muusta kivasta tehdyt pikku söpöläiset oli kyllä ihan hyviä.

Suosikkimaku salted caramel.. Nami.
WholeFoods on silti yks mun suosikkikaupoista Lontoossa. Tai suosikkiruokakauppa. Mä voisin viettää siellä tunteja vaan tutkien tuotteita. Ei tarvi edes ostaa mitään. :D ...Huvinsa kullakin :D
Täältä löytyy mitä vaan yrttejä ja vitskuja :D
Tää kuva ihan vaan siksi et voin syödä silmilläni seuraavat neljä viikkoa näitä Japan Centerin susheja. En kyllästy ikinä. Ja kuka sano että take-away-ruoka on huonolaatusta tai tylsää?
Lontoo, Lontoo.


Ei oo helppoo toi ProTanin rapsiminen pois ihosta... Koitin liottaa itteeni kylvyssäkin mitä en yleensä jaksa tehdä, mutta tuloksena semmonen kuiva, halkeilleen ruskeankirjava krokotiilin iho. Ajattelin että tästä kisaväristä sais edes viikoks semmosen nätisti pikkuhiljaa haalenevan kivan brunan, mutta pitkähihasten ja -lahkeisten vaatteiden käyttäminen jatkukoon :D 
Cocovin Smoothie Mix: macaa, lucumaa, raakakaakaota, psyllium-kuitua...
Sain kisaa edeltävällä viikolla Kampin Ruohonjuurelta ihanan tuotekassin täynnä toinen toistaan ihanampia tuotteita testattavaksi. Tuotti vaikeuksia pitää näppejään erossa näistä ihanuuksista, mutta kisojen jälkeen pääsin onneksi iskemään kiinni. Himoitsin eniten tätä Cocovin Smoothie Mixiä, koska jostain syystä mun teki ihan älyttömästi mieli macaa koko loppudieetin ajan. Mä tiedän että mulla on jotenkin kieroutunut makuaisti, mutta macan mausta en vaan voi koskaan saada tarpeekseni. Raakakaakao tulee makulistalla hyvänä kakkosena, joten mitä parempaa voi enää olla kun niitä kahta sisältävä sekoitus? Tämä superfood-jauhe yhdistyy kivasti nimensä mukaan erilaisiin smoothieihin, mutta itse sekoittelin sitä vaan pelkkään veteen ja nautin sellasenaan... TODELLA hyvää. Hankin tätä ihan varmasti jatkossakin. Tämä on myös siitä hyvä tuote, että saa monta hyvää yhdessä purkissa, eikä tarvi välttämättä hankkia kymmentä eri pussukkaa.

Käytän superfoodeja paljon ruuan jatkeena ja lisävitamiinien ja hivenaineiden lähteenä ja uskon, että sillä on ollut iso merkitys mm. siihen, etten kisadieetinkään aikana sairastunut kertaakaan. Aika harva "superruoka" tai tuote on mulla jatkuvassa käytössä, mutta vaihtelen ja testailen erilaisia tuotteita ja käytän kausiluontoisesti milloin mitäkin. Maca esimerkiksi on sellainen, jota olen käyttänyt paljon mm. kausina, jolloin tiedän olevani kovan stressin alla, esimerkiksi tenttiputkien yhteydessä. Macan hyödyt tulevatkin parhaiten esille kropan stressinsietokykyä vahvistavina.

Cocovin Marjaisa -jauhe sisältää mm. mustikkaa, tyrniä, acaita ja goji-marjaa.

Toinen mua vikalla dieettiviikolla kuumotellut tuote oli Cocovin marjajauhe, jossa on kuivattujen marjojen lisäksi raakakaakaojauhetta. Dieetin ulkopuolella mun ruokavaliossa on tosi paljon marjoja, joten tällä voi niitä korvata välillä. Iso plussa siitä, että jauheessa on käytetty myös kotimaisia marjoja, sillä nehän ovat superruokaa siinä missä ulkomaiset serkkunsakin!

Ilmeestä päätellen superfoodeja on tankattu ja on aika siirtyä kuluttamaan kerätyt energiavarastot punttisalin puolelle... ::D
Eka kisojen jälkeinen jalkapuntti DONE
Normipäivä ja perussetti
Aamuhumpalle lähdössä. Tässä sitä #arkihaastetta.

Onneks oon aina yhtä edustava.

Loppukaneetti...


Tee sitä mitä rakastat. Rakasta sitä mitä teet. Arkena ja joka päivä. Life is for living! <3