-

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Plyo-treeni. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Plyo-treeni. Näytä kaikki tekstit

lauantai 11. tammikuuta 2014

Zero Pointien kanssa pohjetreenin kimppuun

Heräsin tänä aamuna postimiehen raivokkaaseen ovipuhelimen soittoon ja iloinen yllätys sillä olikin tuotavanaan: Zero Pointin kompressiosukat ja -säärystimet! Mulla on kunnia testailla Zero Pointin tuotteita ja kertoilla sitten kokemuksistani eteenpäin.

Tuotteiden ideana on voimakas sääreen kohdistuva kompressio, joka edesauttaa jalkojen verenkiertoa ja aineenvaihduntaa. Tämän seurauksena esim. kovan treenin mukana kertyneet kuona-aineet poistuvat jaloista nopeammin, ja palautuminen tehostuu. Kompressio toimii siis oman luonnollisen verenkierron suuntaisesti ja puristus tuntuu voimakkaampana alhaalla.

Tämä tuote on mun käyttöön enemmän kuin tervetullut. Mulle pohkeet ovat nimittäin murheenkryyni, koska olen viime vuosina kärsinyt penikkataudista aina enemmän tai vähemmänkin juostessani. Yleisurheiluaikana pohkeet oli pahimmillaan, ja jopa kävely niiden kanssa sattui jatkuvasti. Pohkeet ei myöskään mulla ota bodaustreeniä vastaan yhtään samalla lailla kuin muut jalkojen lihakset, ja jalkoihin tulee helposti sellanen fysiikkalajin kannalta kovin epäsuotuisa "porkkana-look", kun pakarat on isohkot mutta pohkeet olemattomat.

Uudet keinot siis käyttöön ja takasin pohkeiden kimppuun! Tälläkin hetkellä tätä kirjoittaessani mulla on kompressiosäärystimet jalassa ja tunne on kyllä ihanan energinen pohkeissa. :)







Ensivaikutelma oli paketit avattuani, että tuotteet on tosi laadukkaita ja materiaali napakkaa. Vedin ensimmäisenä säärystimet jalkaan ja kipsuttelin pikku posetreenit niiden kanssa kotosalla.

Säärystimet jalkaan laitettuani alkoi kyllä veri samantien kiertää ja pohkeita jopa kihelmöi aluksi. Kuitenkin fiilis oli jaloissa hetken päästä tosi hyvä ja kompressio tuntui tosiaan auttavan ihan seistessä antaen sellaisen kepeämmän tuntuman jalkoihin.



Salilla pohjetreenissä testasin sitten vielä sukat. Mulla on superpieni jalka (35), joten sukkaosa olis voinut omaan makuun olla jopa vieläkin napakampi, mutta säären kompressio toimi sukassakin säärystimiä vastaavasti. Ja kyllähän toi sukkaosakin tukea antoi jalkaterälle. Ainakin tuntui, että pohjetreeni olisi mennyt näiden kanssa paremmin perille ja tuntuma lihaksessa parempi?

Illalla vielä tein HIITin rappusissa (vaikka ollaan sovittu valkun kanssa etten tee cardioita juosten nyt vähään aikaan, kröhöm), ja siinä eron tavalliseen tunsi vielä paremmin. Jalat tuntui energisiltä ja valmiilta treeniin siitä huolimatta, että olin muuten ihan väsähtäny koko tyttö (kuten ao. kuvasta näkyy :D).


Ensikokemukset on siis oikein positiivisia! Kerron vielä pidemmän tähtäimen fiiliksiä kunhan tuotteet on olleet käytössä pidempään. Mahtavaa, että Suomessa tehdään tällaista työtä urheilijoiden elämän helpottamiseen. JA muidenkin, koska Zero pointeille kannattaa kuulemma antaa mahdollisuus myös lentäessä ja seisomatyötä tehdessä. :)

Toivotaan, että Zero Pointtien avulla on munkin ruipelopohkeilla paremmat päivät tiedossa! ;)

Tuotteita saa ostettua täältä verkkokaupasta ja esim. Intersporteista.


sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Viikonloppufiilareita kuvin

Talviajassa taas! Muistittehan siirtää kellot?? Syksy tuntui melkein jäävän väliin tänä vuonna kokonaan (tai sitten se alkoi nyt), kun täällä on kuitenkin ollut vielä kohtuulämmin (ainakin sellanen Suomen kesä -lämmin, eh.). Sataa toki vähä väliä, mutta niinhän Suomen kesässäkin sataa ;)

Viikonloppuun mahtui muutamat hyvät treenit. Ei niistä sen kummempaa, joten annetaan kuvien kertoa välillä.


Perjantaina vuorossa oli vanha kunnon HIIT. Eli ei muuta kuin hanaa juoksumattoon ja hyvät musat korviin. HIITit on ihanan kamalia, niissä on pakko kääntää sellanen "kipu on kivaa ja tuska taivaallista" -vaihde päälle. :D Mä aloin vasta hiljattain käyttää sykemittaria, ja tässä treenissä syke kävi lähellä 190 ja keskisykekin oli 163. Eli ei mitään ihan kevyttä hommaa :) Jälkeenpäin fiilis on kyllä taivaallinen, suosittelen siis kaivamaan itsestä sen pienen masokistin hetkeksi.


Käytiin perjantaina kamujen kanssa aivan ihanassa pianobaarissa. Elävää musaa hämysessä kellaribaarissa, aivan ihanaa. Tonne tulee varmasti palattua vielä mooonta kertaa.


Lauantaina mua odotti ikävä ylläri salilla: se oli KIINNI :( Olin ignorannu ovessa olleen huomautuksen asiasta, ja harmitti etten ollu tehny salitreeniä edellisenä päivänä HIITin sijaan/lisäksi...


Treenit on kuitenkin tehtävä, ja vuorossa oli sopivasti plyo, joten tein sen sitten taas meidän poraskäytävässä. :D Ei tarvinu edes paljon soveltaa! Koitin tehdä teille videookin idealla "näin teet tehokkaan kotitreenin", mut kuvaaminen oli yksin aika hankalaa ja tuloksena oli hämmentäviä kuvakulmia jotenkin tähän ylläolevaan tyyliin... :D Ehkä joskus paremmalla onnella ja kuvaajan kanssa sitten.


Sunnuntaina siis ei myöskään punttia Johannalle. Kävin tekemässä aamucardion portaita kävelemällä taas, joten saatte näitä hikikuvia nyt sitten taas. Another day another sweaty tank top.


Sunnuntaipäivä huipentui ruokapreppailuun. Nyt on taas lihat, bataatit ja riisit valmiina. Rehut valmistan aterian yhteydessä erikseen, tai sulatan pakasteesta (esim. parsakaalit). Varmaan olis terveellisempää valmistaa itse pakastevihannesten ostamisen sijaan, mutta ovat niin älyttömän paljon edullisempia noi pakasteesta ostetut, että niillä mennään nyt toistaseksi.

Mitäs teidän viikonloppuun kuului? :)

maanantai 30. syyskuuta 2013

Porrastreeniä syyssäässä



Tänään hilpasin pitkästä aikaa tekemään vanhan kunnon porrastreenin. Se kuuluu ehdottomasti lemppareihin. Mulla ei ole sitä tän hetken treeniohjelmassa ollenkaan, mutta vaihdoin tänään HIITin siihen, kun ajatus salille ja juoksumatolle lähtemisestä tuntui vastenmieliseltä, mutta kuulas syysmetsä sen sijaan houkutteli ;P Tuli mieleen myös kauhuskenaario siitä, että en taida Lontoosta löytää yhtä idyllisiä porrastreeniolosuhteita kuin Suomen metsistä, joten pakko treenata varastoon...

Porrastreeni on hyvää vaihtelua jalkaosaston treenailuun, ja nyt kun säitä on Suomessa vielä jäljellä, suosittelen kokeilemaan :) Hyvä lämmittely alle ja sitten kipittämään! Portaita voi juosta, kävellä tai pomppia ylös-alas monin eri tavoin - tässä yksi hyvä ja tehokas kombo:

2 min porrasjuoksua askelma kerrallaan
2 min porrasjuoksua joka toiselle askelmalle astuen
2 min porrasjuoksua kylki edellä molemmille puolille
20 leveää kyykkyhyppyä portaalle
3 räjähtävää spurttia portaat alhaalta ylös
20 kylkihyppyä portaalle molemmille puolille
5 min hölkkää

Tee tämä setti kolme kertaa kunnon tehoilla läpi, ja kroppa ja mieli kiittää ;)



Hyvien, treeniin soveltuvien  portaiden tuntomerkit?! No tietenkin tarpeeksi pitkät ja jyrkät ;) Nää oli just niin jyrkät ja hapottavat kuin miltä ne näyttää.

Kerran viikossa on ihan hyvä frekvenssi tällaiselle treenille. Tai sitten voit kokeilla tehdä sitä normitreeniesi sijaan tai välissä aina silloin tällöin - erilainen ärsyke kehittää taas kroppaa ja antaa sille uudenlaisia haasteita :)

torstai 25. heinäkuuta 2013

Sweat baby!

Uusi ystäväni porrasplyo ja toinen uusi ystäväni, tiimikaveri Oona kohtasivat eilen Töölön pallokentän laitamilla, kun Onsku halusi tulla mun mukaan testailemaan portaiden puraisua takareiskoihin. Treeni oli mullekkin tänään ihan napakka, koska portaat oli about 3 kertaa pidemmät kuin ne, joilla olen kahdet aiemmat ohjelmaan kuuluvat porrastreenit puuskuttanut. Jokainen päivä ja jokainen treeni merkkaa, joten ei tietenkään muuta vaihtoehtoa kuin että otettiin kaikki se hiki ja puuskutus irti mitä naisista lähti!

Tykkään kisiksen ympäristössä leijuvasta "kaikki on yhtä suurta urheilijaperhettä" -ilmapiiristä. Säälivien ja/tai tsemppaavien (selkeästi riippuen siitä, oliko kyseessä urheilija vai ei) katseiden lisäksi saatiinkin myös juttuseuraa treenien lomassa, kun eräs herrasmies tuli vakuuttelemaan meille, että nyrkkeily olis tosi hyvä lisä meidän kovalta näyttävään treeniin! Ei sovittu deittejä, mut luvattiin harkita... Taidan kyllä jättää Eva Wahlströmin heiniksi, vaikken kauheen ennakkoluulonen uusien lajien suhteen ookkaan :).

Viikonlopun cheat meal sujui lupausten mukasesti vähän hillitymmissä merkeissä kuin viimeksi ja nyt siitä kehtaa täälläkin kertoa. Söin ravintolassa i-s-o-n setin kananfileitä paistetuilla kasviksilla ja kastikkeilla (jollaisia ei siis normisti kuulu tänhetkiseen ruokavalioon ollenkaan) ja kotona vielä jälkkäriksi täysjyvämuroja ison kulhollisen. Kyllä voi pieni ihminen tulla pienistä asioista onnelliseksi (ja kylläseksi). Kalorit kun on ja pysyy muina päivinä toistaseksi aikas alhaalla, kun koitetaan löytää sitä pistettä jossa paino alkaa tippua. Tippunut se onkin, mutta todennäkösesti tuo tähän mennessä menetetty paino koostuu aika lailla nesteistä. Tarkennuksena, että mitään tarvetta mulla ei siis tällä hetkellä ole dieettailla - mut eipä liioin bulkkaillakkaan. Niinpä kaloreita lähdetään nostelemaan vasta, kun muutaman viikon tarkkailun jälkeen nähdään, onko kehonkoostumus menossa hyvään vai huonoon suuntaan.

Bulkkaukseen en usko tässä lajissa ainakaan, vaan ennemminkin maltilliseen plussakaloreilla treenaamiseen off-kaudella, kun lihasta rakennetaan. Jos ylimääräistä painoa kerätään hurjat määrät offilla, on dieetti varmasti vähintään tuplasti rankempi sekä kropalle että mielelle. Tässäkin pätee vanha viisaus, että kehonrakennuslajeissa ei tarjoilla pikavoittoja, vaan töitä on tehtävä vuosien ajan suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti. Äkilliset ja lyhyellä (joo, muutama kuukausi on lyhyt) aikavälillä tapahtuvat painonvaihtelut rasittaa kroppaa ja muun muassa hormonitoimintaa ihan varmasti enemmän kuin maltilla ja pitkäjänteisesti tehty työ.



Oon ihastunut pitkästä aikaa smoothieihin! Mulla on välipaloina kaksi herasheikkiä per päivä marjoilla ja manteleilla höystettynä, ja hyvällä sauvasekottimella ne surahtaa ihanaksi, melkein jätskiin (tai no, sorbettiin) verrattavissa olevaan jäähilesnackiin. Nam, ei lisättävää.

Viikonloppuna järkkäsin myös ekan isomman meal prepin, lue: sotkin keittiötä intensiivisesti varmaan parin tunnin ajan. Pilkoin, maustoin ja kypsensin muutamalle seuraavalle päivälle mm. riisit, kanat, bataattiranskikset ja osan tuorevihanneksista. Juttuhan on se, että tähän kaikkeen saisi päivätasolla upotettua ihan tuhottomasti aikaa, mutta kun homman hoitaa isommissa erissä kerralla, säästyy paljon aikaa kiireisiltä arkipäiviltä! Vaa'an kautta siis ruuat pannuun, kattilaan ja uuniin ja sieltä sitten bokseihin, joissa ne on kätevä säilöä joko jääkaappiin tai pakkaseen ja ottaa sieltä aina lennosta mukaan tarpeen mukaan. Sitten ei tule töissäkään kyseenalaistettua, lähteäkkö naapurikadun kiinalaiseen taltuttamaan nälkä vai syödäkö omat safkat, sillä voilà - eväsboksihan on jo kivasti jääkaapin perällä odottamassa. Rakastan tän mielettömän idean keksijää ;) Tykkään kokkaamisesta, joten sinänsä mulla ei olisi mitään sitäkään vastaan, että tekisin sitä vaikka joka päivä, mutta ajalliset rajotteet tulee aika tehokkaasti vastaan. Sen verran kuitenkin kokkaillaan, että aamupuurot, välipalat ja iltasafkat oon tehny aina juuri ennen syömistä, koska ne (jostain syystä ;) vaan toimi valmiiksi tehtyinä.



Viikonlopun kokkailusession lopputulos oli räjähtänyt keittiö, kiitos ja anteeks anopille.

Loppuviikolle on jäljellä vielä kaksi punttia ja kaksi aerobista, joten tästä ja huomisesta on tulossa tuplatreenipäiviä (kävin tänään jo aamuaerobisen hölköttelemässä ja huomenna sama homma) ja lauantaina sitten pingotaan vielä yksi HIIT ennen ystäväni hääjuhlia (can't wait <3). Mahdutan aina viikkoon yhden totaalisen lepopäivän vaikka väkisin, jotta kroppa saa tarvitsemaansa huilia kaiken hulinan keskellä. Silloin ei ajatellakkaan treeniä, vaan nautitaan unesta, nähdään kavereita ja hoidetaan parisuhdetta ;). Tällä viikolla se lepopäivä tulee olemaan sunnuntaina!



Loppuun vielä kuva mun valmentajasta Anna Virmajoesta ihan vain siksi, että vastajulkaistu Mike Sirénin ottama kuvasettihän on vain ihan mielettömän magee! ;)