Smile, and life will smile back at you

Voi että oon ilonen! Semmonen kunnon idioottimainen happyhappyjoyjoy-meininki täällä taas, tiiättekö? Saan niin loistavaa keskittymiskykyä ja energiaa noista kovista treeneistä ettei oo tosikaan. Se on ihan positiivista tän illan kannalta, koska vuorossa on plyo-jalka-booty-jumppa illalla ja siihen tarvii vähän ylimäärästä apinanraivoa! Homma pitää tehdä räjähtävästi läpi, koska aneemisesta laahustamisestahan ei ole siinä treenissä mitään hyötyä. :) Woop woop!

Heipparallaa :) (Näytän tässä muuten ihan mun äidiltä!)

Tänään aamucardion jälkeen havahduinkin siihen, että mulla ei ole iltapäivän sapuskoja valmiiksi tehtynä. Semmonen homma ei tosiaan ton plyo-treenin alla toimi, joten äkkiä taas padat ja kattilat tulille ja safkoja valmistamaan... Note to self: seuraavasta meal prepistä tehdään entistä massiivisempi, koska ei vaan toimi, että kokkailee tälläsiä yksittäisiä aterioita aamusin tai iltasin... (Vähintään) koko viikon sapuskat siis vaan valmiiks pakkaseen odottamaan parempiin suihin päätymistä! No, jälleen oon viisaampi ja ens viikko vielä tätäkin jouhevampi.

Ihanaa välipalaa töissä: kohmeisia mustikoita ja vanijaheraa..

Tällä hetkellä nautin täysillä siitä, että mitään erikoisempia kipuja ei kropassa ole ollut treenatessa. Aamulla juostessa sääriluissa kuitenkin pikkusen jomotteli, ja toivon sormet ristissä, ettei se johda mihinkään pahempaan kipeytymiseen. Yleisurheiluaikoina mulla oli penikat tosi pahasti ärtyneet paljosta juoksemisesta kovalla alustalla (meillä oli sisähallissa betonipohja, jonka päällä vain ohut matto kunnon tartaanin sijaan), ja sääriluihin kohdistuva paine ja tärähtely eteni aina rasitusmurtumiin asti. Nyt oonkin erityistarkkana välttämässä vanhojen vammojen uusiutumista, ja jos kipu etenee pidemmälle, alan tehdä aamucardioita salilla crossarilla. Juoksu raikkaassa ulkoilmassa ois enemmän mun makuun, mutta sääriluitani en enää sille uhraa...

Kaurapuuroa napaan joka aamu, ihan kuin lapsena <3

Punttitreeneissä olen keskittynyt nyt erityisen paljon tuntumaan ja siihen, että liike menee perille siihen lihakseen, jolle se on tarkoitettu. Vaikka ns. ego-painoja onkin joutunut vähentämään joissain liikkeissä rutkasti, huomaan kyllä selkeän eron siinä, missä ja miltä treenin jälkeen tuntuu kun liikkeet suorittaa oikein. Turhan isot painot yhdistettynä väärään tekniikkaan johtaa useimmiten vain jumittuneisiin lihaksiin (joille treeniä ei oltu edes tarkoitettu) ja lopulta loukkaantumisiin - sen oon valitettavasti itsekin joutunut oppimaan kantapään kautta. Joten parempi keskittyä kunnolla ja vaikka sitten ottaa ne "naurettavat" parin kilon käsipainot hetkeksi kouraan, kuin riuhtoa päämäärättömästi menemään ja miettiä että voi vau että mä oonkin vahva ;)

Treenijako on mulla tällä hetkellä 5-jakoinen:

1. Reidet, pakarat, pohkeet
2. Olkapäät, vatsat
3. Rinta, hauis, ojentajat
4. Selkä, pohkeet
5. Plyo, pakarat, vatsat

Aiemmin treenasin tiheämmällä syklillä esimerkiksi jalkoja, mutta nämä pari (tai varsinaisesti yksi) jalkatreeniä viikossa + intensiiviset cardiot (mm. HIIT), varmistavat kyllä, että mehut otetaan tälläkin naisesta irti viikon mittaan. Sitä paitsi palautuminen on kehittymisen kannalta ihan ykkösjuttu. Liian tiheällä treenisyklillä jälleen lihaksilla ei ole aikaa ja rauhaa kehittyä, vaan ne on jatkuvassa rasitustilassa. Which is not good.

Tässä syy siihen, miksi puuroa ei kannata valmistaa edellisenä iltana valmiiksi ;P~~ Ihan niin herkulta se ei tosiaan näytä kuin tuore versio, haha-- ;) Mutta aikataulutussyistä päädyin eilen illalla luopumaan estetiikasta ja keittelemään aamupöperöt jääkaappiin odottamaan.

Nyt köröttelen junassa matkalla kohti Tamperetta ja viikonloppua miehen kanssa vaihteeksi. Huomenna on tiedossa häät ja iloista rentoa meininkiä, ai että! Nauttikaa viikonlopusta, levätkää, hymyilkää ja rentoutukaa!

Ps. Huomasin muuten, että aika mustikkapainotteinen tää tän postauksen kuvitus tällä kertaa?! :) Mutta nythän on SE aika vuodesta! Vieläköhän sitä ehtis johonkin mustikka-apajille, joita ei ole ihan tyhjiksi riivitty...?