"Hei, hurjasti tsemppiä loppurutistukseen kisoja varten!:) Noista sun sneak peek-kuvista päätellen likka on kyllä hurjassa kunnossa muuhun tasoon nähden (mitä nyt olen blogeja seurannut), veikkaisin että tuut kyllä pärjäämään!
Mulla olis pari kysymystä, joihin olis kiva jos voisit vastata ja kertoa mielipiteesi. Eli ilmeisesti treenaat Annan ja Marjon tiimissä, ootko ollut tyytyväinen? Mikä niillä on hintaluokka? Jos et tarkasti voi sanoa niin suurinpiirtein?:) Ootko oppinut lajista paljon siirryttyäsi valmennukseen ja koetko että se on hintansa väärti? Oon ite nuori 17v.-tyttönen ja harkinnut tässä reilun vuoden kilpailua, mutta välillä tuntuu että minusta ei ole siihen ja että laji on lisäksi liian kallista eikä sen arvoista. Seuraan kyllä suurella innolla lajia ja "sisaruslajeja" ihan kehonrakennukseenkin asti. En vain tiedä pystyisinkö heijastamaan saman innon myös omaan tekemiseen, jos alan ottaa lajin vakavemmin. Tuntuuko/tuntuiko susta ikinä siltä että et olet varma pystytkö tähän ennen kuin kisaamispäätöksen teit? Onko dieetti juuri niin kurinalaista ja raskasta aikaa, että "kaikki" nautinto elämästä katoaa, niin kuin puhutaan? Sanotaan että on rakastettava sitä mitä tekee ja suhtauduttava posiitivesti urakkaan, jolloin dieettikin kevenee henkisellä tasolla. Mutta oikeastikko kilpailijat tykkäävät kovasti treenaamisesta ja puhtaasti syömisestä? Kenties jossain määrin aamuaerobisistakin? Vai tekeekö moni kilpailija sitä lähinnä vain, koska sillä tavoite saavutetaan. Itse en voi sanoa nauttivani näistä asioista erityisesti, mutta toki treenin jälkeen tulee aina tosi hyvä mieli. Mietinkin että onko tämä laji vain väärä minulle, jos en koe suurta intohimoa kun taas on rääkki edessä ja en halua vapaaehtoisesti syödä puhtaasti. Vai tottuuko tähän kaikkeen ajan myötä vai enkö vain ole sitä "oikeaa tyyppiä"..? Tällaisia pohdintoja, olisi kiva tietää samaistutko/luuletko että muutkin kanssakilpailijat ajattelevat samoin kuin minä ja muutenkin mielipiteitä:)"
Jokunen hetki on vierähtänyt jo siitä, kun sain tän kommentin tänne blogiin, mutta on jäänyt vastaamatta, koska halusin ehtiä kunnolla kirjoittaa vastauksen. Mun mielestä nää tämän lukijan kysymykset on nimittäin ihan älyttömän hyviä, ja voipi olla, että vastailen samalla monen muunkin samoja juttuja pohtivan kysymyksiin. Mulla on sellainen kutina, että blogini lukijoiden joukossa on nuorta väkeä jonkin verran - voin toki olla väärässäkin, koska minähän sitä en tiedä, keitä te tuhannet täällä vierailevat tyypit olette. Kiinnostavaa olis kyllä tietää. ;)
Ihan ekana lyhyesti tiimistä, jonka alla kisaan. Team24Gold on Anna Virmajoen ja Marjo Krishin tiimi, jossa meitä on pienehkö määrä, n. 20 tyttöä. Tiimillä ei ole tarkoituksena kasvaa kovin isoksi ja tuo määrä on aika lailla vakio, näin olen ymmärtänyt. Hinnoista kehoitan kyselemään suoraan Marjolta, mutta varmaankin aika samaa hintaluokkaa kuin monessa muussakin tiimissä. Eipä tuo ilmaista ole todellakaan, vaan laji vaatii paljon panostusta myös taloudellisesti, kaikki kulut mukaan luettuna tonnit laulaa vuodessa helposti. Jos nyt hypoteettisesti ajateltaisiin, että tiimissä avautuisi paikka, niin suosittelen meidän tiimiä sellaiselle, jolla on melko paljon (=useampia vuosia) treenitaustaa ja eväät ja kova motivaatio itsenäiseen työhön. Suurin osa yhteydenpidosta tapahtuu etänä netin välityksellä, eikä kyse ole personal trainingistä tai salitreenin peruskurssista.
No sitten, mietit kovasti kannattaako sinun aloittaa kisaprojektia. Omaan korvaani kuulostaa, että vaikka lajit sinua kovasti kiinnostavat, sinun kannattaisi muutama vuosi treenailla vaikka ihan ilman kovin lähellä olevaa kisatavoitetta. Itse olin myös jo lukioikäisenä kiinnostunut keholajeista ja kävin salilla jo silloin noudattaen milloin mitäkin omatekemää tai netistä otettua ohjelmaa, mutta olen ERITTÄIN tyytyväinen, etten kisannut ennen kuin nyt. Olen 28-vuotias, ja todella uskon että oli hyvä ratkaisu tehdä kaikkea muuta kuin fitnesstä ennen tätä. En sano, että jokaisen täytyy odottaa 28-vuotiaaksi, mutta pääsääntöisesti uskon, että koska lajit ovat paitsi fyysisesti, myös henkisesti aika kuormittavia, niin kannattaa rakentaa tervettä minäkuvaa reilusti kahdenkympin paremmalle puolelle. Tää on vain mun kanta, mutta olen ehdottoman tyytyväinen, etten itse kisannut aiemmin, vaikka kisapalo on tavallaan koko ajan ollut olemassa.
Mulle on ollut tärkeä osa elämää elää nuoruusvuosina just ne asiat jotka olen elänyt ja voi kyllä, siihen on kuulunut kaikkea sellaista johon fitness EI olisi mahtunut. Tämä on todella kurinalaista puuhaa ja vaikkakin täysin mahdollista sovittaa ihan normaaliin arkeen, niin sanoisin että jos vähänkin pohtii että riittääköhän mulla motivaatio niin sitten se ei kyllä tiukoissa tilanteissa riitä. Rakastan treenaamista melkeinpä yli kaiken, mutta olen tehnyt sitä vuosia paljon rennommalla otteella, jolloin kisakuviot näissä lajeissa ei siis ole mahdollisia. Hyvä olo, hyvä mieli ja hyvä, treenattu ulkonäkökin sen sijaan on. Kantsii siis toden teolla miettiä että mistä se kipinä kisaamiseen kumpuaa ja mistä kaikesta on valmis sen eteen luopumaan. Mun oma henk.koht. mielipide on, että se hetki lavalla ei ole kaiken sen duunin ja muista asioista luopumisen arvoista, jos sitä duunia ja luopumisia sisältävää elämäntapaa ei oikeasti rakasta. Ei se lava nyt mitään niin mullistavaa ja ihmeellistä ole. Mä itsekin tykkään kyllä kovasti esiintyä ja poseerata, mutta jos kyse on vain siitä, niin aina voi tehdä vaikka jotain kuvauksia, eikä tarvi kisadieettiä sen takia käydä läpi.
Mun mielestä sun kannattaa ehdottomasti mietiskellä läpi ne jutut elämässäsi mitä haluat tehdä ja nauttia aivan ihanista nuoruusvuosista rauhassa. En todellakaan halua sanoa että älä missään nimessä harrasta fitnesstä, mutta jos nyt katsoisin itseäni 17-vuotiaana ja antaisin itselleni neuvoja, niin sanoisin kyllä just näin: elä elämää, mieti muutama vuosi mitä haluat tehdä, käy vaihdossa, näe maailmaa, nauti kavereista ja kaikesta ihanasta! Sen mä ainakin tein! Ja teen siis edelleen tavallaan, mutta onhan tää nyt ihan eri asia kun elämäntilanne on eri, enää kavereiden kanssa hengailu ei muodosta niin isoa osaa elämästä ja maailmaakin on nähty jo melko iso siivu. Treenata voi koko ajan mutta käyttäisinkö 17-vuotiaana aikaani ruokien pakkailuun muovibokseihin sen sijaan että maistelisin uusia ihania ruokia joita en ole koskaan kokenut - en.
Voit luoda hyvää pohjaa jossain muutaman vuoden päässä häämöttävälle kisallesi, mutta siihen riittää mun mielestä se, että syöt paljon ja säännöllisesti ja treenaat fiksusti, ei liikaa heti. En laittaisi rahojani kisavalmennukseen, vaan laittaisin ne vaikka siihen matkustamiseen. Kisata ehdit kyllä vielä jos mieli vakuuttuu siitä että sitä haluat. Ylipäänsä on mun mielestä hassu ajatus, että kaikkien treenaamista harrastavien pitäisi nykyään kisata - ei todellakaan!
Kysele ihmeessä, jos vielä tuntuu, etten vastannut sun kysymyksiin. :) Mä todellakin kehotan treenaamaan ja elämään terveellisesti, mutta tosiaan maailmassa on niin paljon upeaa nähtävää nuorelle, että itse yhdistäisin sen treenin ja terveellisen syömisen kaikkeen muuhun kivaan ja lähtisin kisahommiin vasta sitten joskus, kun elämä on muuten tylsää. ;D
Täällä taas! Mulla ihan sormet alko syyhyämään kun näin tän sun tekstin, mutta ensin piti hoitaa treeni ja muut jutut alta ennenkuin pääsin nyt illalla kirjoittelemaan:P Ekana täytyy kyllä sanoa että oon tosi otettu että vaivauduit näinkin kattavasti vastaan mulle, vaikka eihän tää sun blogis mikään kyselypalsta ole jossa jakelet elämänohjeita niitä tarvitseville, heh..:D Kiitos siis!
VastaaPoistaSait kyllä asian tuntumaan hyvinkin loogiselta, "Tottakai mun täytyy odottaa ja treenata tässä väh. pari vuotta ahkerasti ja pohtia sitten uudestaan kun asia on ajankohtaisempi. Mikä tää ongelma tässä oli?" Toisaalta niin olen kyllä meinannutkin, sillä kisaamaan en aio ellen ole oikeasti riittävän hyvässä kunnossa ja top-sijoja havittelemassa. Sehän veisi toki aikaa, joten heti ei kisaamaan päästä vaikka päätöksen tekisinkin. Mutta jotenkin mulla on silti tarve päästä tekemään se päätös pian, ehkä siksi että en halua hukata hetkeäkään puolivaihteella menemiseen ja jahkailuun, vaan päästä heti tavoitteellisesti hommin (toisaalta, kuka estää nyt:D). Nyt vaan treenaan ja syön ok-puhtaasti bodyruokaa, kumpaakin teen varmasti tunnollisemmin kuin tyypillinen peruspunttaaja tai wannabe-fitnessmisu, mutta kuitenkin ilman selkeää suunnitelmaa tai tavoitetta. Tiedän että parempaankin pystyisin: Aerobista en tee käytännössä ollenkaan ja tahattomia herkuttelupäiviä kaikkipaskamulleheti-tyyliin sattuu ihan liian usein, vaikka puhtaasti tosiaan muuten syön. Jos nämä saisin kuntoon, en epäilisi ettenkö touhuun pystyisi. Mutta toisaalta, olen näitä asioita "yrittänyt" korjata viimeisen vuoden ajan enkä edelleenkään ole niitä saanut paikattua...se kyllä harmittaa pirusti ja saa mut epäilemään itseäni. Olen ajatellut että ehkä selkeä päämäärä kuten juuri kisat pakottaisi hoitamaan hommat kunnialla, eihän lavalle kehtaisi muuten mennä!
Homma vaikuttaa siis muuten aika selkeältä, mutta sitten kun paikalle astuu se epävarmuus. Epävarmuus vähän kaikesta! Siitä että treenaanko niin tunnollisesti ja oikein kuin tulevan kilpailijan kuuluisi, syönkö todella huonosti (vaikka perusjamppaan verrattuna kuitenkin hyvin), tunnenko väärin, suhtaudunko asioihin väärällä asenteella, eikö musta ole tähän, kuvittelenko potentiaalini vain päässäni..jnejne. Ehkä se itsensä kyseenalaistus on tässä iässä aika tyypillistä...:) Välillä kun olo on niin itsevarma ja fiilis korkealla,mutta sitten joskus taas ...:D Ruokavalioon ja treenaamiseen olen perehtynyt hyvinkin tarkasti, mutta ehkä tosiaan itsestäni ja kyvyistäni en vielä tunnu tietävän tarpeeksi ja siihen se muutaman vuoden kypsyttely asian suhteen varmasti auttaisi. Ja vielä kun senkin muistaisi ettei tiedolla yksinään pääse mihinkään, se pitää ottaa käyttöön...Ehkä nyt siis olis hyvä edelleen vain jatkaa samaan malliin yrittäen parantaa pikkuhiljaa vähän joka osa-alueella oman tason ja kiinnostuksen mukaan, kuitenkin taka-ajatuksena silti mielessä ne kilpalavat, vaikkakin sitten hamassa tulevaisuudessa:D Enkä kanna huolta liian yksityiskohtasista asioista vielä tässä vaiheessa! Ehkä sitten parin vuoden päästä homma alkaa selkiytyä ja mulle alkaa muodostua jonkinlainen kuva siitä pystyisinkö tähän ja nauttisinko siitä työnteosta vielä lisäksi. Periaatteessa nautin kyllä nytkin, en ehkä tajua kuinka paljon tää on oikeasti mulle tuottanut iloa muuten välillä kaoottisessa elämässä, mutta mieleen jää silti treeneistä päällimmäisenä negatiivisena se välillä sietämätön epämukavuus ja oman henkisen vahvuuden kysenalaistaminen, mutta ihana onnistumisen jälkifiilis unohtuu! Puhun siis siitä tosissaan treenaamisesta, toki rennompi peruspunttailu ainakin on kivaa ja vähintään sitä aion sitten tehdä jos en muuta, mutta eihän sillä tuloksia samalla tavalla saavuteta. Ja niiden perään kun niin kovasti olen niin treenin täytyy vastata sitten niitä tavoitteita, mutta ehkä välillä hölläillen kuitenkin ja just muistaa tehdä elämässä muutakin:)
Tulipa pitkä teksti:D! No mutta ainakin kun kirjoitin näitä juttuja ylös ja samalla pohdin sun sanomaas, niin tästä oli kyllä mulle ainakin paljon hyötyä:')
No kiva kun tulit takasin. Ihan ekana sanon, että NYT LOPPU SE RESSAAMINEN. :) Ei sun mun mielestä tarvi yhtään miettiä noita miljoonia kysymyksiä liittyen siihen, onko susta johonkin tai ajatteletko/tunnetko/teetkö/jne oikein. Jos nyt taas käytän esimerkkinä itseäni, niin en ole missään vaiheessa "päättänyt" olevani joku "fitness-ihminen" jonka pitäisi ajatella tai toimia tietyllä tavalla. :) Mulle on tärkeää että olen just oma itteni ja mulla on se oma sisäinen rauha itteni kanssa. Sitä ehkä koitin hakea silläkin kun sanoin että suosittelen terveen minäkuvan rakentamista ja itsensä tuntemaan oppimista reilusti parinkympin paremmalle puolelle saakka. Ei fitness-harrastajan tarvi missään nimessä olla joku tietty yksi ja ainoa tietyllä samalla tavalla kaikki asiat tekevä ihmistyyppi - sehän alkaa kuulostaa jo melkein pelottavalta. Oikeita asioita pitää tehdä, mutta ei kukaan sitä määrittele, miten sun pitäis ajatella ja tuntea asioita tehdessäs.
PoistaLuulen että sulle on nyt syystä tai toisesta tullut sellanen kuva, että tää on kovin ryppyotsaista hommaa. Enhän mä oo onnistunu sellasta kuvaa sulle antamaan? :D Koska jos oon, niin oon kyllä sitten ilmassu ajatuksiani ihan eri tavalla kuin oikeesti ajattelen. Tää on ennen kaikkea ainakin itselleni nautintoa tuottavaa hommaa, jota fiilistelen ihan joka ikinen päivä.
En siis tunnista oikein mistään vaiheesta nuoruuttani tai nuoruusaikuisuuttani sellaista hetkeä, jolloin olisin päättänyt, että alan "harrastaa fitnesstä". Ravitsemus ja liikkuminen on ollut mulle intohimo niin kauan kuin muistan enkä oo koskaan sen kummemmin edes ajatellut, että vaikka päivittäin opiskelen uutta noihin aiheisiin liittyen ja toteutan niitä omassa elämässäni käyttäen itseeni koekaniinina, että se olisi mun harrastus jotenkin virallisesti. Mitenköhän nyt tän sanoisin... Sanon vaikka vaan, että tee sellasia asioita joista oikeesti NAUTIT. Tee sydämen palosta äläkä pakosta. Sitten ne asiat tulee luonnostaan ja oot varmasti tyytyväinen eikä sun tarvi miettiä yhtään teetkö nyt oikeita juttuja.
Nuori kun olet, mä edelleen sanoisin että kokeile erilaisia juttuja, niin löydät ne sun omat jutut. Älä kopioi jonkun toisen tapoja vaan sen takia että se toinen tekee niin, vaan etsi omat jutut ja valitse niistä ne itsestä parhaalta tuntuvat. Ei sun tarvi vain päättää että hei, NYT alan "harrastaa fitnesstä". Ei tää mitään magiaa ole, että vain virallisen päätöksen tehneet ihmiset voi esimerkiksi salilla kehittyä ja saada tulosta aikaan. :)
Heh, ja eihän tää olekkaan mikään kysymys-vastaus-palsta, mutta fiilailen kovasti sun nuoruuden hämmennystä ja toivottavasti osasin edes vähän tönätä sua johonkin oikeeseen suuntaan. :)
Täällä taas jälleen kerran! No nyt sä annoit kyllä juuri ne vastaukset mitä oon kaivannutkin ja oikaisit juuri niitä asioita mitä oon aina toivonut että joku oikaisisi:D Oonkin alkanut vähän kyseenalaistaan tätä mun suhtautumista ja toivonut että mulle selviäisi että oon ollut väärässä:D
PoistaMä kyllä oon todellakin ajatellut että lajina fitness on vain lähinnä jatkuvaa "raatamista" ja kisapreppi vasta se viimesetkin mehut ihmisestä vie! Oonkin sitten jotenkin saanut sellasen kuvan että sen takia tätä lajia voi harrastaa vain "hyvin harvat ja valitut yli-ihmiset" ja pohtinut sitten että onko mulla juuri tää x-factor:D. Se onkin kummasti ihmetyttänyt että MITEN nämä ylisuorittajat voivat tästä vielä täysin rinnoin tykätä ja kertoa dieetin ja muutenkin koko taipaleen olleen ihana kokemus, kun samalla kerrotaan kuinka raskas ja vaativa se samalla oli jne.
Ihanaa kun tää asia aukes mulle paremmin, että ei tää edes kilpailutasollakaan ole ehkä ihan sellaista mitä olen kuvitellut. Nyt mä voin itekkin paremmalla omallatunnolla alkaa taas treenaamaan sillä lailla miten ite haluan ja treenata niin että oikeasti nautin siitä, niin kuin alussa teinkin. Nyt oon yrittänyt olla ihan liian tarkka ja luullut että niin vain on jostain syystä tehtävä, enkä oo muuta itselleni sallinut, vaikka parasta olis vaan palata perusasioiden äärelle ja tehdä sitä mistä tykkään. Näinkin alussa mun pitäis just nauttia niistä hyvistä puolista tässä kuitenkin aika uudessa harrastuksessa ja sitten jos siltä tuntuu niin edetä siitä tai sitten vaikka vaihtaa vähän muuhun. Pieninä paloina, pieninä paloina! Sillä se mielenkiinto ja positiivinen fiilis säilyy. Ja joo pistetään toi sun ehdotus erilaisten asioiden kokeilusta korvan taakse, eihän se oma juttu/jutut muuten selviä!:)
Thanks vielä!
Rennosti vaan :) Kukaan ei pakota ja jos tuntuu pakonomaiselta, niin sit ei kantsi tehdä tätä juttua vaan jotain muuta juttua. :) Mieti, mitä harrastamiselta (laji kuin laji) haluat ja antaako ne asiat mitä tällä hetkellä teet sulle sitä. Jos ei niin sit teet vaan jotain ihan muuta, huolimatta siitä mitä kaikki maailman muut tyypit tekeen. Tsemppiä ja iloa treeneihin!
PoistaHyvä kirjoitus, Johanna! Ensinnäkin, wow mikä kunto sulla ja onnea voitosta! :)
VastaaPoistaOlen tosi paljon samoilla linjoilla tekstisi kanssa. Itse olen myös harrastanut salilla käymistä aktiivisesti jo monta vuotta, eikä kisat ole vieläkään suunnitteilla, vaikka moni aktiivisen treenin ja kisaamattomuuden yhdistelmää onkin ihmetellyt. Monesti fitness-harrastukset mielletään kuuluvan vain niille, jotka kisalavoille päätyvät. Tämä voi valitettavasti aiheuttaa paineita joillekin, että "kuuluu" kisata vaikkei sitä todellista paloa lavoille olisikaan.
Kiitokset! :) Jep, fitness-lajit tuntuu olevat kovasti muodissa nykyään joten moni taitaa hämmennyksissään luulla, että jos käy salilla niin siitä pitää tehdä elämää suurempi asia ja kisalavat on ainakin ihan ehdoton tavoite ja elämän määränpää. No, voihan se olla, mutta ei sen oo PAKKO olla. :)
PoistaTreeni-iloa <3